Sitoja ranskaksi relieur viittaa taitettujen
painoarkkien kokoamiseen, italiaksi legatore kuvaa suoraan arkkien sitomista ja
sitominen saksaksi Einband tarkoittaa monen arkin kokoamista yhteen. Ranskassa reliure viittaa käsinsidottuun
kirjaan, ja cartonnage koneelliseen sidokseen.
Book - anglosaksin boc on pyökkipuun sisempi kuori, jota käytetään
kirjoitusalustana.
1500-luvun alku: Saksalaiset kirjansitojat käyttävät yleisesti
rullaleimasinta eli rulettia. Ornamentti
kaiverretaan levymäisen pyörän reunaan.
Sillä voidaan nopeasti painaa koristekehyksiä nahkasiteisiin.
1500-luku:
Sidostaiteen keskus siirtyy Italiasta Ranskaan. Kuninkaat Frans I (hallitsee 1515-47) ja
Henrik II (hallitsee 1547-59) tukevat sidostaidetta tilaamalla kirjoja yksityiskokoelmiinsa. Frans I tilaa kirjojensa sidonnan
hovisitojalta Etienne Roffet, ja Henrik II hovisitojaltaan Claude de
Pique. Selkää aletaan myös koristella,
ja siihen painetaan kirjan nimi.
Kuninkaan Kaarle IX (hallitsee 1560-74) tilauksesta syntyy
fanfaarityylinen sidos. Nimitys on
peräisin vuodelta 1830, kun ranskalainen Charles Nodier tilaa 1613
ilmestyneeseen kirjaan sen ajan jälkisidoksen mestarilta Thouvenin. Kirja on nimeltään Fanfares. Tyylin ensimmäinen mestari on kuninkaan
Henrik III hovisitoja Nicolas Eve, joka on myös kirjanpainaja ja kustantaja. Kannet ja selkä ovat kauttaaltaan hentojen
nauha- ja viivakuvioiden peittämiä.
Geometristen kuvioiden väliin jäävät kentät täytetään hienojakoisilla
lehvä- tai kukka-aiheilla. Nahka on
usein punainen marokiini. Saksin
vaaliruhtinaan August palveluksessa on sitojamestari Jacob Krause. Hänen työsopimuksessaan edellytetään hänen
hallitsevan kolme sidostyyppiä: saksalainen, ranskalainen ja italialainen -
saksaksi welsch. Saksalainena sidoksena
säilyy goottilaistyylinen vanha sidostapa.
Englannin Henrik VIII (hallitsee 1509-47) tuottaa kirjanpainajansa ja
-sitojansa Ranskasta. Painaja ja
kirjansitoja Thomas Berthelet johtaa hovikirjastojen sidoksien siirtymistä
Grolier-tyyliin. Berthelet alkaa käyttää kultaista koristelua kirjansidoksissa
venetsialaiseen tapaan. Berthelet on
myös kuninkaan Edvard VI sitoja. Thomas
Wotton on kuuluisa kirjojen keräilijä.
Englannissa naisten rukouskirjat sidotaan kankaaseen, joka koristetaan
kirjailuin ja koruompelein.
Pohjoismaissa seurataan saksalaista sidosta. Saksassa valmistetaan runsaasti sidosten
laatta- ja rullaleimasimia.
1500-luvun alku: Venetsialaiset sitojat soveltavat
arabialaista tyyliä ja muotoilua aldiineissa, jotka on nimetty painajan Aldus
Manutius mukaan.
1500-luku:
Ruotsin ensimmäinen varsinainen kirjansitoja lienee Jakob Lauri (-1569),
joka on piispan Brask palveluksessa Söderköpingissä. Braskin maanpetoksellisen toiminnan vuoksi
myös Lauri vangitaan. Kun hänet
vapautetaan, hän matkustaa Ranskaan perustaen sinne kirjansitomon. Uppsalassa sitoo kirjoja mestari
Bartholomeus. Tukholmasta tunnetaan
useita kirjansitojia: Hans Pedersson, Paul Knuflock, Nils Olofsson (-1627) ja
Hans Düsterbach.
1514:
Augsburgissa on säilynyt kirjansitojan ja kirjanpainajan välinen
sopimus.
1514:
Suomessa tavataan ensimmäinen kirjansitoja, mestari Augustinus, jolle
eräs rostockilainen porvari lähettää kirjan Turkuun. Seuraavana vuonna mestari Augustinus on
Lyypekissä pestaamassa itselleen työväkeä.
1520:
Kirjansitojan rulla on yleinen Euroopassa.
1533:
Norjassa mainitaan Casper Kirjansitoja Trondhjemissa. Veroluettelossa 1548 hän on suurin
veronmaksaja käsityöläisistä.
1537:
Etienne Roffet, alias Le Faulcher, (-1548) saa ensimmäisenä
ranskalaisena arvon relieur du roi - kuninkaallinen kirjansitoja.
1540-luku:
Turussa esiintyy kirjansitojia muun muassa Mikael Paljaspää, joka sitoo
Turun linnan tilejä, mutta vasta 1600-luvun alusta on Turussa aina joku
kirjansitojamestari.
1544:
Englannissa Elizabeth (1533-) antaa kirjoittamansa ja mahdollisesti itse
kirjailtuihin kansiin sitomansa kirjan uuden vuoden lahjaksi äitipuolelleen
kuningatar Katharine Parr.
1545:
Varakreivi Jean Grolier de Servières (1479-1565) on Ranskan
valtiovarainhoitaja ja bibliofiili.
Häntä varten sidotaan monta hienoa italialaista ja ranskalaista
kirjansidosta. Ne tunnetaan nimellä
Grolier-sidos tai Grolieresque-sidos.
Hän muotoilee useita omia sidoksiaan.
Maioli-sidokselle antaa nimensä kirjojen keräilijä ranskalainen Thomas
Maiolus tai Maioli eli Mahieu, Katariina de Medicin (1519-89) sihteeri. Kansissa on kasviaiheiset kehykset ja
keskellä kirjan nimi. Vielä jokin aika
sitten arveltiin keräilijän olevan italialaisen Tommasso Maiolin. Grolier- ja Maioli-sidoksia valmistetaan
Ranskassa kuninkaiden Frans I ja Henrik II suojeluksessa. Edellisen kuninkaallinen painaja ja sitoja on
Geoffroy Tory (-1533) ja hovisitoja Etienne Roffet. Myöhemmät kuninkaalliset kirjansitojat
Nicolas ja Clovis Eve kehittävät fanfaarisidoksen.
1550:
Kirjansidonta alkaa siirtyä luostareista painajien ja kirjansitojien
taloihin. Painajan tai sitojan nimi,
nimikirjaimet tai merkki aletaan leimata kirjan kansiin.
1550:
Euroopassa aletaan valmistaa sitomoja varten marmoroitua paperia, joka
on kehitetty Persiassa.
1554:
Turussa toimii kirjansitoja Hemming.
1566:
Saksalainen kirjansitoja Jacob Krause (1526-85) muuttaa Dresdeniin ja
hänestä tulee Saksin vaali- ja suuriruhtinaan August hovikirjansitoja. Krause työskenteli aikaisemmin Augsburgissa
useita vuosia kauppiasperheelle Fugger.
Monet hänen sidoksensa muistuttavat itämaisia sidoksia
arabeskeineen. Krausen oppilas on Kaspar
Meuser. Fredrik Suuren kirjat on sidottu
punaiseen vuohennahkaan.
1568:
Jost Amman kuvaa kirjassaan Ständebuch kahta kirjansitojaa der
Buchbinder. Toinen sitoo kirjaa ja
toinen höylää kirjansyrjää tasaiseksi.
1570-luku:
Venetsiassa aletaan käyttää kultausta kirjansidonnassa. Kultausta on harjoitettu idässä paljon
aikaisemmin. Aldus Manutius on antanut
nimensä uudelle kirjansidontatyylille.
Yleensä varhaisia sidontatyylejä ei kutsuta niiden tekijöiden mukaan,
sillä he ovat tuntemattomia, vaan kirjojen kuuluisien keräilijöiden
mukaan. Canevari-sidokselle antaa nimen
kirjojen oletettu keräilijä Demetrio Canevari, joka on paavin Urban VIII lääkäri. Myöhemmin on osoitettu, että näiden kirjojen
todellinen keräilijä on Pier Luigi Farnese, seuraavan paavin Paul III poika.
1570-1630:
Ranskalainen kirjanpainaja, kirjansitoja ja kustantaja Nicolas Ève
(-1590) ja hänen poikansa tai sukulaisensa hovikirjansitoja relieur du Roi
Clovis Ève (-1635) työskentelevät Pariisissa.
Nicolas Ève valmistaa kuninkaalle Henrik III siteitä ja on luultavasti
fanfaarityylin keksijä. Nimitys syntyy
1800-luvulla, kun kirjojen kokoilija Charles Nodier sidottaa 1613 painetun
kirjan Èven pikkukuvioiden tapaan somistettuihin kansiin sitojalla
Touvenin. Kirjan otsikko alkaa Les
Fanfares et Courvées..., mistä on peräisin reliure à la fanfare.
1571:
Kirjansitoja Lars käy Viipurissa.
1584:
Painaja Christopher Barker antaa kuningattarelle Elisabet uuden vuoden lahjaksi
raamatun kirjaillussa sidoksessa.
1586:
Anisim Mihailov Radishevski tulee Moskovaan ja työskentelee aluksi
kirjansitojamestarina.
1588:
Turussa Thomas harjoittaa kirjansidontaa.
1590-luku:
Tukholmassa toimii kirjansitoja Frans Bokbindare.
1591:
Englannissa kalligrafi Esther Inglis (1571-1624) alkaa sitoa
kirjoittamiaan kirjoja kirjailtuihin kansiin.
1592:
Chronica Augustinan mukaan Venetsiassa on 72 kirjansitojaa. He asuvat kaikki samalla alueella.
1500-luvun loppu: Euroopassa paperia aletaan marmoroida. Kirjan syrjiin menetelmää aletaan soveltaa
1700-luvulla.
1500- ja 1600-lukujen vaihde: Éve (fanfaari 1800-luvulla) nimetään
kuninkaallisten sitojien isän ja pojan Nicolas ja Clovis Éve mukaan. Kansi koristellaan pienillä leimasinkuvioilla.
1600-luku:
San Marinossa määrätään kirjansitojat asumaan samassa korttelissa sen
takia, että nämä olivat ulkomaillakin tunnettuja ammattitaidostaan, ja heitä
houkutellaan ulkomaille. Yhteen
kortteliin koottuina heitä voidaan paremmin valvoa.
1600-luku: Ranskassa kehitetään Le Gascon -sidostyyppi
tuntemattoman sitojamestarin mukaan, joka on Gascognen maakunnasta
kotoisin. Tutkijat arvelevat, että hän
on Florimond Badier. Le Gascon
-sidoksessa käytetään punaista marokiinia ja pitsimäisiä pienikuvioisia kultausleimasimia
- fers pointillés, joilla tehdään pointillé eli pisteviiva. Pisteviivoilla korvataan ehjät viivat. Ranskalainen sitoja Florimond Badier
valmistaa Le Gascon -tyylisiä sidoksia niukemmin koristeltuna. Ranskalaisen
kuninkaallisen sitojan Augustin Du Seuil (1673-1746) tyyliä luonnehtii dentélle
eli pitsin kaltainen. Alkaa esiintyä
yksinkertaisia sidoksia kuten jansenistisidos.
Englantilainen Samuel Mearne omaksuu Le Gascon -tyylin. Englannissa syntyy sidoskoulukuntia, joiden
tunnetuin sidostyyppi on runsaasti koristeltu all-over-bind. Sidosten etupapereissa suositaan marmoroituja
papereita. Islanninsammaleesta uutetun
liuoksen pinnalla kelluvia häränsappeen sekoitettuja väriaineita tartutetaan
liuokseen kasteltavaan paperiin. Samoin
kastelemalla voidaan marmoroida sidosten leikattuja syrjiä. Liisterimarmoroinnissa värit sekoitetaan
liisteriin, joka erilaisin työkaluin levitetään kuvioksi paperille. Roiskemarmoroinnissa väripisaroita levitetään
esimerkiksi harjalla roiskimalla paperille.
Etupapereina käytetään myös sabluunoilla tai värileimasimilla
käsinpainettuja koristepapereita.
Brokadipaperiin lisätään kuivapreeglauksella lehtikultaa.
1600-luku:
Kirjansitojasuku Magnus vaikuttaa Amsterdamissa.
1600-luku:
Kirjansitoja Bruno Spanceerder työskentelee Amsterdamissa.
1600-luku:
Lyonissa käytetään kaiverrettuja levyjä, joilla kuvioidaan kirjan
kannet.
1600-luku:
Tukholmalaisia kirjansitojia ovat Michel Han (-1618), Henrik Diener,
Georg Hornbein (-1649), Marcus Sigfridsson (-1646), Christoffer Reussner
(-1658), ranskalainen Jacques Morel (-1680) 1650 alkaen, Kristoffer Reussner
(-1698) 1674 mestari ja Nathanael Goldenau (-1705) 1679 mestari.
1602:
Turussa puhutaan kirjansitojasta Hans Hemming.
1609:
Turussa kirjansitoja Hans on myös kirjakauppias kuten tähän aikaan on
tapana. Myöhempiä sitojia ovat Frans
1614 ja Michell 1627. Michell pyytää
kahdesta sitomastaan kirjasta 40 äyriä.
Kenkäpari maksaa 1,5 äyriä, hevonen 160 äyriä, lehmä 80 äyriä sekä
lammas ja sika 10 äyriä.
1614:
Lyypekkiläinen kirjansitoja Nathan Armsted käy Viipurissa ja 1656
rääveliläinen eli tallinnalainen Lorenz Jauchius. Viipuri saa 1600-luvun alussa oman
kirjansitojan Mathias Gregoriista, joka aloittaa kirjojen myynnin. Hänen poikansa Grels Mattsson laajentaa isänsä
liikettä ja hankkii kirjansa vuodesta 1641 kirjanpainajalta Ignatius Maurer
Tukholmasta.
1616-19:
Turussa vaikuttaa kirjansitoja Eskil.
1624-25:
Kirjansitoja Johan toimii Turussa.
1626:
Englantilainen Nicholas Ferrar (-1637) ostaa eläkkeelle jäätyään Little
Gidding-kartanon, jonne hän asettuu äitinsä, veljensä John, sisarensa rouva
Collet ja heidän lastensa kanssa. He
leikkaavat kirjoista tekstiä ja kuvia, liimaavat ne paperille ja sitovat ne
kirjoiksi nimeltä Harmony. Ainakin
Ferrarin sisarentytär Mary Collet sitoo kirjoja. Sidonnan opettaja on Cambridgen kirjansitojan
tytär, luultavasti Katharine, jonka isä on sitoja Henry Moody. Toiminta jatkuu Ferrarin kuoleman jälkeen
vuoteen 1657, jolloin John Ferrar ja rouva Collet kuolevat.
1627:
Turussa Michell kirjansitoja toimii kirjakauppiaana.
1629:
Italialainen runoilija Gianfrancesco Maia Materdona, Rime, Bologna 1629,
kirjoittaa runon Bella Libraia - Kaunis kirjansitoja.
1630:
Suomessa ammattikuntajärjestyksen mukaan kirjansitojilla on yksinoikeus
sidottujen kirjojen myyntiin.
Kirjanpainajat saavat myydä tuotteitaan ainoastaan nidottuina.
1636:
Ensimmäinen tunnettu mainittu pohjoisamerikkalainen sitoja on John
Sanders, joka avaa 1637 sitomon Bostonissa.
1647-58:
Amsterdamilainen karttojen kustantaja Blaeu tuottaa 40 kartastoa, joista
perheen jäsenet toimittavat 29 ja kartografi Johann Jansonius 11 laitosta. Ne sitovat kaksi amsterdamilaista sitomoa
pergamenttiin. Kartastojen koko
vaihtelee 52-59 senttimetriä eli ne ovat aikansa suurimpia töitä.
1648:
Ranskassa Gilles Dubois nimitetään kuninkaan kirjansitojaksi. Hän jakaa tehtävän Claude le Miren kanssa.
1650:
Turussa ja Viipurissa on kirjansitoja.
1652:
Cromwelle turvaa kirjansitojille työrauhan Lontoossa luvaten jokaiselle
maakunnista Lontooseen muuttavalle kirjansitojalle pysyvän paikan ja kahden
vuoden verottoman toimeentulon.
1660:
Englannissa Samuel Mearne (-1683) nimitetään kuninkaan
kirjansitojaksi. Kuninkaiden Kaarle II
ja Jaakko II kirjansitoja luo cottage- eli mökkityylin. Sidoskoristelulle on ominaista suorakulmainen
keskiosa ja kehyksen ylä- ja alaosat maalaistalon kattopäädyn näköisinä. Poikansa Charles jatkaa työtä.
1661:
John Ratcliffe muuttaa Englannista Pohjois-Amerikkaan, jossa hän 1662
ensitöikseen sitoo 200 kappaletta John Eliotin algonkinien murteista uutta
testamenttia. Ratcliffe asettuu
kirjakauppiaaksi Bostoniin. Useimmat
sitojat ovat nimettömiä työläisiä päinvastoin kuin painajat, joiden nimi
tavallisesti on kirjassa.
1664:
Amsterdamilainen Diercksen & poika sitoo maailman kolmanneksi
suurimman kirjan Suuri Rostockin Atlas.
Sivujen leveys on 1,66 metriä ja korkeus 2,04 metriä. Kannet ovat kaksi senttiä paksua tammea. Kirjassa on 34 suurta karttaa. Kirja on Rostockin yliopiston kirjastossa
Saksan Demokraattisessa Tasavallassa nykyisin Saksassa.
1668-75:
Jane Steel, Robert Steelin tytär, on Charles Mearnen luona kirjansitojan
opissa. Jane Steel työskentelee 1710
saakka. Samoihin aikoihin John Waghornin
leski Katherine Waghorn sitoo kirjoja Durhamissa.
1674:
Gezelius kutsuu Turkuun luokseen kirjansitojakisällin Baltzar
Gebhardt. Kun akatemian kirjansitoja
Zacharias Lietzen valittaa, että Gebhardt tungettelee hänen ammattiinsa,
haetaan Lietzenille porvarioikeudet.
1675:
Helsingin henkiluetteloissa esiintyy kirjansitoja.
1678:
Kristianiassa eli Oslossa toimii kirjansitoja Hans Hoff.
1686:
Lontoossa opissa ollut painaja ja sitoja William Bradford perustaa
Philadelphiaan painon ja sitomon.
1690-luku:
Kuvitetussa kirjansidonnan kirjassa Dudin, L’Art du relieur-doreur de
livres, Pariisi 1772, näytetään kuvissa, kuinka naiset neulovat ja kultaavat
kirjoja. Miehet tekevät raskaampia
töitä.
1693:
Painaja William Bradford (1663-) muuttaa Philadelphiasta New Yorkiin,
johon hän perustaa painon ja sitomon.
Hän jää eläkkeelle 1742 ja on painaja-sitojasuvun esi-isä. Bradfordin poika Andrew muuttaa 1712
Philadelphiaan, jonne perustaa painon.
1600-luvun loppu: Jansenist on ranskalainen tyyli, joka käyttää
sokeata viivakoristelua.
1700-luku:
Ranskalainen Derômen sitojasuku käyttää pitsityyliä varsinkin Nicolas
nuorempi. Ranskalainen Antoine-Michel
Padeloup nuorempi (1685-1758) käyttää myös mosaiikkia sidoksissaan Madame
Pompadourille. Harleian nimetään
Oxfordin ensimmäisen jaarlin Robert Lord Harley mukaan.
1700-luku:
Kuninkaan Ludvig XV hovisitoja Antoine-Michel Padeloup nuorempi
(1685-1758) luo pitsityylin. Sukuun
kuuluu 12 mestaria. Padeloup- ja
Derôme-kirjansitojasuvut kehittävät à la dentelle -sidoksen, joka saa nimensä
pitsistä. Tähän käytetään uudentyyppisiä
kultausleimasimia fers à la dentelle.
Jacques Antoine Derôme on Antoine-Michel Padeloupin aikalainen. Derômen suvussa esiintyy 18 mestaria, ja le
Monnierin suvussa 20 mestaria. Muita
sitojamestareita ovat Dubuisson, Laferté, Douceur ja Fournier. Ludvig XVI pitää Derôme nuorempaa,
Nicolas-Denis (1731-88), hovisitojanaan.
Selän sidosnyörit upotetaan kirjablokkiin tehtyihin uurteisiin, jolloin
selkä tulee sileä ja yhtenäinen. Syrjien
kultaus kuuluu viimeisteltyyn korumaiseen sidokseen. Kirjansitojamestarit ottavat käyttöön pienet
liimatut nimietiketit, joiden perusteella sitojien tuotanto voidaan
tunnistaa. Tanskassa tulee suosioon
Holbergbind kirjailijan nimen mukaan.
Holberg-sidos leviää muihin Pohjoismaihin. Kirjankustantajat valmistavat omana
puoliteollisena tuotantona yksinkertaisia halpoja käyttösidoksia massasidoksina
uskonnollisia kirjoja ja oppikirjoja.
Kehitetään porvareille halpa mutta näyttävä puoliranskalainen sidos,
jossa selkä, pieni osa kansista ja kulmat ovat nahkaa. Kangasta. pelkkää paperia ja kartonkia
käytetään huokeiden teosten sidosmateriaaleina.
Marmori- ja kuviopapereita käytetään suojaamaan nidottuja kirjoja. Näissä paperisidoksissa kirjoitetaan
musteella liimattaville nimilapuille tai suoraan kirjan selkään kirjan tai sen
tekijän nimi. Halvin vaihtoehto on
harmaa tai sinertävä karkea kartuusipaperi, jota käytetään 1800-luvulle saakka
suojakääreenä. Tästä muistuttaa edelleen
kouluvihkojen tavallinen sininen kansiväri.
Englannissa kirjansidonta alkaa rappeutua. Vuosisadan lopulla 1766-97 Roger Payne
(1739-97) kohottaa sidonnan tason loisteliaaksi, mutta pidättyväiseksi. Hän käyttää usein oliivin väristä tai sinistä
marokonnahkaa. John Edwards valmistaa
kuuluisia pergamenttisidoksia ja yhdessä John Whitakerin kanssa tekee
etruskilaisia sidoksia klassisen perinteen mukaan. Ranskassa kuninkaan Ludvig XVI mukaan nimetty
Louis seize -tyylikausi päättyy 1789.
Ludvig XVI sidottaa yksityiskirjastonsa kirjat hovisitojallaan Antoine
Ruette. Ainoa somiste on etukannen
keskelle painettu kuninkaallinen vaakuna.
Joissain kirjoissa on yksinkertainen reunusviiva ja kulmissa
liljakuviot. Antiikin meanderikuviot,
helmisauvat, palmetit, akantukset, uurnat ja tyylitellyt linnut ehtivät tulla
kirjojen kansiin ja selkiin. Ruotsissa
Kustaa III suosii 1780-luvulta lähtien klassismia. Hovi ja sen lähipiiri työllistävät useita
kirjansitojamestareita.
1700-luku:
Tanskassa on kirjansitojia kymmenessä ja Norjassa 12 kaupungissa. Tukholmassa on noin 30 kirjansitojaa ja 22
Ruotsin muissa kaupungeissa. Suomessa
kirjansitojia on huomattavasti vähemmän.
1700-luku:
Tukholmassa vaikuttavat kirjansitojina Abraham Schneidler (1691-1749)
1714 mestari, joka sitoo kuningattarelle Ulrika Eleonora, poika Kristoffer
Schneidler (1721-87) 1746 mestari, veljekset Melker Fredrik Stadtlander
(1727-99) 1751 mestari ja Jacob Stadtlander (1729-97) 1759 mestari ja Melkerin
poika Fredrik Wilhelm Stadtlander (1756-1832) 1780 mestari.
1700-luku:
Pakkauskotelot kehittynevät arvokkaiden kirjansidosten suojana
käytetyistä pahvisista kirjakoteloista.
1700-luvun alku: Englannissa Oxfordin jaarli Robert Harley
sidottaa kirjojaan mestareilla Eliot ja Chapman. Harley hankkii punaista nahkaa, ja sidontaa
sanotaan harleylaiseksi tyyliksi - Harleyan Style.
1700-luvun alku: Kristianiassa toimii kirjansitoja Fredrik
Bruun (-1741).
1700:
Turussa ja Viipurissa on kaksi kirjansitojaa, Oulussa, Vaasassa ja
Pietarsaaressa yksi.
1709:
Ranskalainen Dupont keksii rekisteripaperin vesiviivauksen.
1709:
Pohjois-Amerikassa Connecticutin New Londonissa alkaa toimia sitomo.
1715-46:
Pariisissa toimii sitoja Augustin du Seuil.
1721:
Sitoja William Davies (1693-1740) toimii Pennsylvaniassa ja muuttaa 1726
Philadelphiaan.
1722:
Turussa Petter Söderman vanhemmasta tulee kirjansitojamestari. Hän liittyy samaan aikaan avioliiton kautta
tukholmalaiseen Kidronin kirjansitojasukuun.
Hänen pojanpoikansa Johan Gustaf Söderman kuolee 1870 suvun viimeisenä
kirjansitojamestarina.
1729:
Kirjansitojakisälli Bergman asettuu Porvooseen kirjansitojaksi
nimellisesti lukion palvelukseen.
1730-luku:
Saksalaissyntyinen sitoja toimii Pennsylvaniassa Pohjois-Amerikassa.
1730-85:
Sitoja Francis Skinner (-1785) toimii Newportissa
Pohjois-Amerikassa. Hän hankkii
ruletteja paikalliselta hopeasepältä John Tanner.
1731-52:
Pohjois-Amerikassa painaja William Parks (-1752) käyttää Annapoliksessa
ja Williamsburgissa tuntematonta sitojaa.
1733:
Preussin kuningas Friedrich Wilhelm I teettää sotajoukolle 17 000
testamenttia, jotka sidotaan Halle-Saalessa.
Painoksesta 12 500 sidotaan yksinkertaiseti ja 4500 paremmin. Halle-Saalessa tuotetaan 1779 mennessä 105
000 sidosta.
1733:
Pohjois-Amerikassa tehdään ensimmäinen lehtikullalla koristettu sidos
Philadelphiassa ja 1737 Bostonissa.
1735:
Augsburgilainen vaskipiirtäjä Elias Bäck valmistaa kauniin
taskukalenterin kustantajansidoksena.
Bäck nimittää itseään Saksin herttuan Ernst August ruhtinaalliseksi
vaskipiirtäjäksi. Herttualle omistettu värilliseksi
maalattu kappale kalenteria on sidottu vihreään samettiin, jossa on herttuan
kullattu monogrammi ja vaakuna.
1740-50-luvut:
Franklin omaksuu joihinkin julkaisuihinsa saksalaistyylisen sidoksen.
1744:
Englantilainen sitoja Joseph Goodwin saapuu Philadelphiaan, jossa hän
ilmoittaa sitovansa kirjoja siististi nykyiseen tapaan joko koristelematta,
tekstillä varustettuna tai kullattuna.
1745:
Pohjois-Amerikassa bostonilaisessa lehdessä ilmestyy sitojan työkalujen
kaivertajan mainos. Sitojat tuovat
tavallisesti työkalunsa mukanaan Atlantin poikki. Niitä tuodaan maahan yleensä Lontoosta,
Edinburghista ja Dublinista.
1748:
Saksalainen mestari Prediger valmistaa taskukalentereja liimasidoksena.
1750-luku:
Kööpenhaminassa toimii kirjansitoja Ludvig Holberg.
1750-luku:
Turussa Christian Trappin leski tekee loistosidoksen.
1750:
Turussa ja Vaasassa on kaksi kirjansitojaa, Helsingissä, Porissa,
Porvoossa ja Raahessa yksi.
1750 jälkeen:
Elias Gunnér (-1776) tulee Porvooseen kirjansitojaksi ja kirjojen
myyjäksi. Hänen kirjavarastonsa on
yksipuolinen: aapinen, katkismus, raamattu, virsikirja ja hengellisiä kirjoja.
1758:
Gabriel Winterin julkaisussa Computus manualis, eller: Tideräkning på
finger-lederna on ensimmäinen Suomessa puulaatalta painettu kirjankansi.
1759:
British Museum avataan Montagu-talossa Lontoossa. Siellä on kirjastoa varten sitomo, jota Cook
hoitaa 1760-73. Hänen seuraajansa on
Elliot ja sitten Pipping 1824 saakka.
1760-70-luvut:
Englannista, Skotlannista ja Irlannista saapuu Pohjois-Amerikkaan
sitojia ja kirjakauppiaita.
Philadelphiaan asettuu kymmenkunta sitojaa kuten Robert Bell, Robert
Aitken ja Caleb Buglass. Ryhmiä saapuu
New Yorkiin ja Bostoniin. Jotkut
muuttavat pienille paikkakunnille kuten lontoolainen Thomas Brend Annapolikseen,
sitten Williamsburgiin ja Richmondiin sekä William Poultney Annapolikseen,
sitten Baltimoreen ja Lancasteriin.
Moneen kaupunkiin tulee ensimmäinen sitoja: New Jerseyssä Elizabethtown,
Newark, Trenton ja Burlington; Delawaressa Wilmington; Baltimore; Virginiassa
Georgetown ja Richmond; Hartford ja New Haven; Providence; Salem ja
Newburyport; New Hampshiressä Keene ja Portsmouth.
1760-luku: Sitoja Christopher Hoffmann (1727-1804)
toimii Philadelphian lähellä Lower Salford Townshipissa.
1763: Saksalaissyntyinen
George Christopher Reinholdt (1723-93) perustaa sitomon Philadelphiaan.
1764:
Pohjois-Amerikassa philadelphialainen kauppias Isaac Norris II
vaihdattaa kirjojensa kanteen musteella kirjoitetun kirjan nimekkeen kirjan
selkään painetuksi. Kun tapa leviää,
kirjoja ruvetaan säilyttämään hyllyssä.
1770-luku:
Englantilaiset sitojat huomaavat pellavakankaan sopivaksi kannen
päällykseksi. Kanvastia käytetään
koulukirjoihin ja muihin kovassa käytössä oleviin kirjoihin.
1770-luku:
Englantilainen sitoja Roger Payne (-1797) sitoo koko kirjan itse eikä
teetä työvaiheita työntekijöillä kuten muut mestarit. Paynen seuraajia ovat Charles Lewis ja
Francis Bedford (-1883), joka muodostaa sitomon (John) Clarke &
Bedford. Hän jatkaa sitomoa Lewisin kuoltua
tämän lesken kanssa. WT Morrel hankkii
1861 sitomon jatkaen sitä 1891 saakka koneitta.
1770:
Englannissa rakennetaan kone, joka viivoittaa paperia. Tähän saakka kirjanpitopaperit viivataan
käsin.
1771:
Skotlantilainen kirjansitoja Richard Weir (Wier) (-1792) menee Ranskaan
Toulousen lähelle sitomaan irlantilaiselle kirjankeräilijälle MacCarthy-Reagh
kirjoja. Weir palaa 1774 Lontooseen.
1771-1802:
Robert Aitken (1735-1802) toimii Philadelphiassa painajana ja
sitojana. Hänen tyttärensä Jane saa alan
koulutusta ja saa 1802 painajan, sitojan ja kirjakauppiaan oikeudet.
1772-1809:
Ranskassa Deromen lapsenlapsi saksalainen Alexis P Bradel kehittää
sidontatyylin à la Bradel.
1775:
Vasikannahkaan sidottu ja yksinkertaisin kultauksin koristettu The Impenetrable
Secret on ensimmäinen Pohjois-Amerikassa kokonaan kotimaisista raaka-aineista
valmistettu kirja.
1775:
Viivauskone rakennetaan tilikirjapaperia varten.
1775:
Turku saa kirjansitojien ammattikunnan, vaikka Turussa 1738 oli jo kauan
toiminut kolme kirjansitojamestaria.
1778:
Saksalainen kustantaja CW Dietrich tuo markkinoille taskukalenterin
Göttinger Taschenkalender. Se on sidottu
marmoroituun pergamenttiin.
1781:
Englantilainen Thomas Burn (1760-1843) pääsee sitojamestarin John
McKinlay opista ja perustaa Lontooseen oman sitomon. Tästä kasvaa James Burn -sitomo. Poika James Frederick pääsee 1811 isänsä
opista. Thomas Burn jää 1828 eläkkeelle.
1782:
Catherine Boucher ja William Blake menevät naimisiin. Catherine ei ole ammattikirjansitoja, mutta
hän auttaa miestään tuottamaan tämän ensimmäisen teoksen Songs of Innocence -
Viattomuuden lauluja, jonka William painaa itse, neulomalla ja sitomalla kirjat
niiden katumyyntiin.
1786:
Berliinissä ilmestyy almanakka Almanac Généalogique. Kirja-aihio on liimattu pergamenttikannen
selkään. Toinen kansi jatkuu
kielekkeenä, joka pistetään toiseen kanteen leikattuun viiltoon, kun almanakka
suljetaan.
1786:
Kuningas Yrjö III vähentää 14-tuntisen työpäivän 13-tuntiseksi
Buckinghamin yksityissitomossaan, jossa kirjojen keräilijä mielellään
vierailee.
1787:
Ranskalainen Thirault kehittää paperinleikkuukoneen.
1788:
Göttinger Taschenkalender sidotaan pahvikansiin ilman pahvista
selkäkappaletta. Kirja-aihio liimataan
ylivetopaperin selkään.
1790:
Englantilainen Roger Payne (1739-97) sitoo CM Cratcherodelle. Payne työskentelee veljensä Tom ja siskonsa
Jane (Jeanice) kanssa. Hänelle
työskentelevät 1774 alkaen Maria ja miehensä Richard Weir.
1790:
Sitoja Robert Aitken tilaa Yhdysvaltoihin ruletin Lontoosta Timburyn
kaivertamosta.
1791:
Berliinissä ilmestyy Historische Genealogische Kalender. Se on sidottu paperilla päällystettyyn
taitettuun pahviin. Sidostyö on yksinkertainen
ja huokea.
1792-95:
Ranskan kansalliskonventti kieltää kirjastojen ja kirjojen tuhoamisen
sekä määrää kunnioittamaan feodalismin merkkejä, vaakunoita, kirjoja ja
kirjoituksia koristavia kilpiä, joilla on taiteellista, historiallista ja
opettavaista arvoa. Hallitsemattomat
kansalaiset suuntaavat vihansa aatelisten kirjastoihin, repivät kirjoista
kullatut vaakunat ja kuninkaalliset koristeet.
Englannissa ranskalaiset kreivi de Caumont ryhtyy kirjansitojaksi,
varakreivi Gautbier de Brécy rikkaan englantilaisen kirjastonhoitajaksi ja
kreivi de Clermont-Lodève rupeaa kirjakauppiaaksi. Konventti säätää, että paperintekijät,
painajat ja sitojat eivät saa käyttää liljankukkaa tai vaakunoita vesileimana
tai tunnuksina tai koristeina. Kansalliskirjaston
sidokset varustetaan kirjaimin RF - Ranskan tasavalta.
1795-99:
Ranskan sidonnassa siirrytään klassiseen tyyliin.
1700-luvun loppu: Englantilaisen runoilijan Robert Southey
tyttäret ainakin kansittavat hänen kirjojaan.
1700-luvun loppu: Englantilainen John Whitaker kehittää
etruskilaisen sidoksen etruskien maljakoiden piirrosten innoittamana.