Kohopaino 1501-1795
1500-luvun alku: Kreikassa kiertelevät juutalaiset painavat
pieniä painotöitä.
1500-luku:
Monet kirjojen keräilijät halveksivat kirjapainotaitoa, joka heidän
mielestään oli barbaarien keksimä eräässä Saksan kaupungissa. Frederick Urbinossaa hävettäisi olla
yhdenkään tuommoisen painetun kirjan omistaja.
1501-50:
Etelä-Saksa ja Italia ovat johtavia kirjapainotaidon keskuksia.
1501:
Epävarman tiedon mukaan Peter Schöfferin painossa käytetään
vahakynttilöiden nokea painovärin valmistukseen.
1504:
Ottaviano Petrucci painaa nuotit ja viivat erikseen. Hän käytti 1501 irrallisia nuottimerkkejä.
1507:
Kirjanpainaja Josse Bade käyttää painajanmerkkinään kuvaa, jossa on
painajat työssään painokoneella.
1509:
Eräästä englantilaisesta painosta ovat vanhimmat tunnetut Euroopassa
painettujen paperitapettien jäännökset.
1515:
Antoine Vincent alkaa valmistaa painoväriä yrityksessään Lyonissa.
1515: Jacobus
De Bredan painajanmerkissä Deventerissä on painokone.
1516:
Vanhin tunnettu kuva paino- ja väripallokisälleistä on kirjassa Hortulus
animae, jonka Johann Schöffer painaa Mainzissa.
1520:
Jodocus Badiuksen kirjapainon sisäkuvaa ja painokonetta esittävässä
puuleikkauksessa on todellisuuden tuntua.
1520:
Lucas Cranach vanhempi kaivertaa kirjan nimiösivun reunakuvan Johann
Grünenbergin painossa. Kuvassa näkyy
painokone sekä paino- ja väripallomestarit.
1525:
Albrecht Dürer piirtää painokoneen kuvan. Sen mukaan rakennetaan painokone Mainzin
Gutenberg-museoon.
1525: P
Haultin painaa Pariisissa nuotit samalla kertaa viivaston kanssa.
1540:
Reimsiläinen kirjakauppias ja kirjansitoja Noel Guyton velvoitetaan
opettamaan 14-vuotiaalle oppilaalle Guilleme Plumion ammattinsa ja painovärin
valmistus.
1541:
Kirjapaino on teoksen Re chalcographiae inventione... Cum Privilegio
Caesareo MDXLI kuvassa.
1544:
Sebastian Münsterin Baselissa painetussa teoksessa Kosmographie on
puupiirros Die Erfindung des Buchdrucks - Kirjanpainamisen keksiminen.
1548:
Zürichissä Froschauer painaa teoksen Stumpff, Schweizer Chronik, jossa
esitetään painokoneen rakenne ja toiminta.
1548:
Lontoolaisen kirjanpainajan Anthony Scoloker painajan merkissä näkyy
painokoneen taustalla kirjakkeenvalaja ja T-muotoinen tanko, jolla nostellaan
paperiarkkeja.
1550:
Nürnbergiläinen ruuvintekijä Leonhard Danner valmistaa metallisen ruuvin
painokoneeseen puisen sijaan.
1550 -1600:
Alankomaat ovat johtava kirjapainotaidon keskus.
1554:
Lyonissa työskentelee Johan Odet, jota sanotaan painovärinvalmistajaksi.
1561:
Ranskalaisen kirjansitojan Christopher Plantinin (-1589) kirjapainossa
Officina Plantiniana Antverpiensis on neljä painokonetta, mikä on harvinaista
tähän aikaan. Plantinin motto on Labore et Constantia. Hänellä on 1566 jo seitsemän painokonetta ja
33 painajaa, latojaa ja korjaajaa.
Painokoneita on 1574 peräti 16 ja pysyvää henkilökuntaa noin 80. Tusinoittain ammattimiehiä toimii Plantinin
alihankkijoina kuten kirjainten leikkaajia, kirjakevalajia, paperin ja
pergamentin toimittajia, kirjasitojia, puu- ja kuparipiirrosten
kaivertajia. Plantinin kirjanpito
näyttää 1566 rajusti punaista, sillä myymiensä kirjojen arvosta hän saa kassaan
vain kolmasosan. Hänen täytyy ottaa
lainaa. Monet kirjanpainajat tekevät
konkurssin kuten itse Gutenberg teki.
Officina Plantinianan työntekijät työskentelevät aamukuudesta ilta
kahdeksaan. Heillä on kolme puolen
tunnin taukoa, joten varsinainen työaika on 12,5 tuntia. Saadakseen normaalipalkkansa painajan tulee
painaa arkki 10-15 sekunnin aikana eli 2500 painatusta päivässä ottaen huomioon
painamisen valmistelutyöt.
1573:
Painetaan 2000-3600 painatusta 15 tunnin työpäivässä, korkeintaan 240
painatusta tunnissa eli 120 toiselta puolelta painettua arkkia, sillä
painimella voi painaa puoli arkkia kerrallaan.
1574:
Kalenterikivet on ensimmäinen tunnettu onnistunut kohosyövytys kivelle
Klosternenburgissa Wienin lähellä.
Toiset kivet ovat vuodelta 1580.
1575:
Johannes Stradanus (1529-1605) kaivertaa kuparipiirroksen
kirjapainosta. Kuvassa on kaksi
painokonetta ja latomo.
1586:
Ruotsissa A Gutterwitzin kirjapainossa painetaan virsikirjaan nuotit ja
viivasto samaan aikaan.
1586:
Jost Amman kaivertaa puupiirroksen kirjanpainajasta teoksessa
Ständebuch, säkeet Hans Sachs, Sigismund Feyerabend, Frankfurt am Main.
1598:
Frankfurtissa kirjanpainajan työaika on kello 4-21. Tähän sisältyvät tauot.
1600-luku:
Paperitapetit painetaan ja maalataan siten, että kuvioiden ääriviivat
painetaan, jonka jälkeen kuviot väritetään käsin. Painaminen tapahtuu puusta leikatulla
painokehilöllä.
1607:
Teoksessa Vittorio Zonca, Novo teatro, Padua on Torchio per stampari
libri eli painokone. Kuva on
ensimmäisiä, jossa painokoneen osat on esitetty erillisinä.
1618:
Leopold Fuhrmannin kirjainnäytteen nimiösivulla on kirjapainon kuva.
1620:
Amsterdamissa kuuluisa hollantilainen kartanpainaja Willem Janszoon
Blaeu (Blaew) (1571-1638) ottaa käytäntöön joustavan liitoksen kuperalla
metallilevyllä ruuvin ja tiikelin välillä.
Tämä parantaa huomattavasti puista painokonetta. Moxon ylistää 1683 keksintöä kirjassaan
Mechanick Exercises.
1628:
Hollannissa ilmestyy Samuel Ampsingin Haarlemin kuvaus, jossa on puisen
painokoneen kuva.
1631:
Tarton akateemisella kirjapainolla on Johann Vogelin aikana vain yksi
painin.
1635:
Uppsalan akatemian kirjanpainajamestari Eskil Mattson toimittaa
Vesteråsiin painimen, jossa on osat 1) tammiset kehykset, 2) mäntyinen
huippuansas, 3) valtaruuvi ja kaljo (galgan), 4) kanta ja messinkimutteri, 5)
suuri messinkiruuvi ja pyssy, 6) diigeli ynnä tappi ja pannu, 7)
messinkialusta, 8) tammiset kärryt, 9) tamminen siirtolauta (kengitetty ylä- ja
alapuolelta, 10) bengeli, 11) dekkeli ja remmika (pieni kehys), 12) hihna
ruuveineen ja 13) neljä ruuvia diigelissä.
1639:
Münsterin katedraalin tuomiorovasti Bernard von Mallinckrodt esittää
Kölnissä painetussa traktaatissaan De ortu et progressu artis typographicae
käsitteen prima typographiae incunabula - ensimmäiset kehtopainatteet.
1640:
Teoksessa Jubilaeum typographorum Lipsiensium, oder zweyhundert-jähriges
BuchdruckerJubelFest, Leipzig on kirjapainon sisäkuva.
1645:
Englannissa kuninkaan painaja Robert Barker kuolee vankilassa, jossa on
viettänyt 10 vuotta velkojensa vuoksi.
Hänen syntinen raamattunsa Wicked Bible 1631 jouduttiin keräämään
kaupoista ja polttamaan, sillä seitsemännestä käskystä puuttuu sana not - älä.
1650-luku:
Alankomaissa käytetään Stuiver-postileimaa.
1661:
Englannin pääpostimestari Henry Bishop ottaa käyttöön pieniä
postileimoja, jotka osoittavat päivämäärän.
Nämä pysyvät käytössä 26 vuotta.
1671:
Piispa Gezelius syyttää Pietari Hansonia siitä, että tämä käyttää
kirjapainossa tallirenkejään painamiseen ja pallojen vetämiseen.
1675:
Strängnäsin tuomiokirkon kirjapainolla on kaksi paininta, joista vain
toinen on täydellinen.
1676:
Nürnbergissä Abraham von Werdt kaivertaa kuvan painokoneesta.
1678: Royal Society of London kutsuu Joseph Moxonin
jäsenekseen. Hän on
ensimmäinen, joka englanninkielellä julkaisee kuvitetun teoksen
kirjapainotaidon ja kirjakevalajan tekniikasta.
1679: Kirjapainon kuva on teoksessa Jacob Redinger,
Neuauffgesetztes Formatbüchlein, Frankfurt am Main.
1680:
Englantilainen William Dockwra käyttää kolmioleimaa etukäteen maksetusta
postikuljetuksesta.
1681:
Franfurtilainen Anthaeus kirjoittaa kirjassa Wahrhaftigen Historie von
Erfindung der Buchdruckerkunst, että Fust valmisti painoväriä vernissasta ja
pihkaisista puista polttamalla saadusta nokimustasta.
1683:
Englantilainen Joseph Moxon (1627-1700)
julkaisee Lontoossa teoksen Mechanick Exercises, or the Doctrine of
Handy-Works, jonka toinen osa typografinen ammattikirja Mechanick Exercises on
the Whole Art of Printing on ensimmäinen painajan käsikirja. Teoksen avulla voi opetella painamisen
tekniikkaa. Kirjassa esitetään myös
latojan kastien sijoittelu.
1683:
Riian kaupunginkirjapainolla on kaksi paininta, mutta toinen on käyttöön
kelpaamaton.
1686:
Turun akatemian kirjapaino saa uuden painimen. Vanhan painimen jalusta on rikki ja puinen
diigeli halki. Uusi diigeli olisi
tehtävä malmista, mutta Wall joutuu tyytymään tammiseen diigeliin tai
lupaukseen siitä.
1689:
Kuninkaallisessa kirjapainossa Tukholmassa on kaksi heikkoa paininta.
1690:
Mainzin kaupunginkirjastossa on käsikirjoitus, jossa esitetään
painoväriresepti. Pyökin hiiltä
hienonnetaa ja jauhetaan kivillä.
Pellavaöljyä keitetään, kunnes se on sopivan paksua, ja hiilipöly sekoitetaan
siihen.
1691:
Tukholmassa Keyser II sanoo kirjainnäytteessään painossaan olevan
yhdeksän painokonetta, mutta ilmeisesti niistä vain neljää käytetään
säännöllisesti. Muut ovat 1694
tarkastuksessa käyttämättä tai osaksi purettuna.
1694:
Tukholmassa Burchardin painon neljästä painimesta kahta ei ole koskaan
käytetty.
1695: Nicolas
de l'Armessin tekee Pariisissa kuparipiirroksen, joka esittää vaeltavaa
kirjanpainajaa Habit d'Imprimeur en Lettres.
1695:
Ranskassa Bauvaisissa käytetään postileimaa, jossa on paikannimi. Postileima otetaan käyttöön: Tallinna ja
Pärnu 1708, Tukholma 1700-luvun alku, Saksa 1731, Tanska 1797, Suomi 1812 ja
Norja 1830.
1700-luku:
Nopea painaja painaa 400-450 vedosta tunnissa, ja tavallinen painaja 250
vedosta. Ottaen huomioon, että arkin
toinenkin puoli painetaan, päivän työtulos on noin tuhat arkkia tai 2000
painatusta. Königin höyrykäyttöinen
pikapainokone 1810 painaa 800 arkkia tunnissa.
1700-luku:
Ruotsissa valmistetaan painettua paperitapettia.
1700-50:
Ranska on johtava kirjapainotaidon keskus.
1700:
Berliiniläinen Ulrich Liebpert kutsuu itseään kuninkaalliseksi Preussin
hovipainajaksi, vaikka Preussi ei vielä ole kuningaskunta.
1701: Francis Burgesin vihkonen Some Observations
on the Use and Origin of the Noble Art and Mystery of Printing painetaan
Norwichissä.
1704:
Turun akatemian painimen diigeli ja alusta ovat rikki. Gezeliuksen painosta lainataan malminen
alusta, jonka paino saa pitää pakoon 1713 asti.
1707:
Ranskalainen kirjanpainaja Prosper Marchand lähtee Pariisista Haagiin,
koska on kääntynyt protestantismiin.
Siellä hän julkaisee teoksen Histoire de l’origine et des premiers
progrès de l’imprimerie (Pierre Paupie, Haag 1740).
1721:
Johann Heinrich Gottfried Ernestini julkaisee Nürnbergissä painamisen
käsikirjan Die Wol-eingerichtete Buchdruckerey, jossa on kirjainnäytteitä: kreikka,
sekä rabbien että saksalaisten heprea, samaria, estranghelo, syyria, arabia,
kopti, kyrillitsa, armenia ja muita.
Esitetään muun muassa nuottikastin järjestys. Kirjan lopussa on Ristin versio Depositio
cornuti.
1723:
Ranskassa Saint-Omerissa julkaistaan kirja Martin Dominique Fertel
(1672-1752), La Science pratique de l'imprimerie, joka on alan ensimmäinen
ranskankielinen kirja. Hän mainitsee
ensimmäisenä kirjakekoon epäyhtenäisyyden.
1728:
JD Taubersin perilliset julkaisevat teoksen Danielis Molleri,
Dissertatio de Typographia. Sen
viimeisellä sivulla on mainos kirjasta Friedrich Roth-Scholz, Buchhändler
Lexicon.
1730-luvun alku: Ruotsi-Suomessa tehtailija Klinckowström
ryhtyy valmistamaan pelikortteja ranskalaisten esikuvien mukaan.
1730: Augsburgilainen
kuparipiirtäjä Martin Engelbrecht tekee piirroksen pelikortintekijä. Se kuuluu sarjaan Neu eröffnete Sammlung der
mit ihren eigenen Arbeiten und Werkzeugen eingekleideten Künstlern,
Handwerckern und Professionen.
1732: A Betterworth painaa Lontoossa painamisen
historian Samuel Palmer (-1732), General History of Printing. Painajan Palmer on tarkoitus tarkastella
toisessa osassa painamisen käytännön puolia.
1735:
JB du Halde kuvaa kiinalaisten puupiirrosmenetelmää Kiinaa
käsittelevässä teoksessaan, joka ilmestyy Pariisissa.
1740-luku:
Suomessa alkaa tapettien valmistus Turussa, Oulussa, Porvoossa ja
Kristiinankaupungissa.
1740:
Japanissa painetaan moniväripainatteita.
1740:
JM Funcke julkaisee Erfurtissa ohjeita puupiirroksen tekoon teoksessa
Kurze, doch nützliche Anleitung von Form- und Stahl-Schneiden.
1740:
Leipzigissa julkaistaan ensimmäinen osa teosta Christian Friedrich
Gessner, Die so nöthig als nützliche Buchdruckerkunst und
Schriftgiesserey. Neljäs osa ilmestyy
1745.
1740: Hampurissa julkaistaan neliosainen Johann
Christian Wolf (1690-1770), Monumenta Typographica.
1740:
Bremenissä Brauer & Jani julkaisee teoksen Abhandlung von der
Buchdruckerkunst...
1740: Haagissa ilmestyy Prosper Marchand, Histoire
de l'origine et des premiers progrés de l'imprimerie.
1740:
Oetius tekee JA Richterin piirroksen mukaan kuparipiirroksen
kirjapainosta.
1740:
Kellonvalaja Eric Näsman toimittaa uuden alustan painimeen Turun
kirjapainoon, ja seppä Jacob Runberg valmistaa 1741 kolme suurta sinkilärautaa
ja uuden ruuvilla varustetun koukun.
Kupariseppä Petter Mogberg päällystää tiikelin kuparilla. Vaskenvalaja Gustaf Hårdin valmistaa 1750
ruuvimutterin, joka vaatii neljä naulaa messinkiä, seppä Runberg tekee
otaksuttavasti raudasta uuden suuren ruuvin painimen kankeen.
1741:
Johann David Köhler julkaisee Leipzigissa kirjan Ehren-Rettung Johann
Guttenbergs - Gutenbergin kunnianpalautus, jossa kirjapainotaidon keksimistä
Euroopassa tarkastellaan ensi kerran alkuperäisten asiakirjojen pohjalta.
1743:
Friedrich Gessner mainitsee, että on nokikoppeja, joista kerätään nokea.
1754:
William Blackwell perustaa ehkä maailman ensimmäisen painoväritehtaan
Lontoon Clerkenwelliin.
1754:
Turun raamatunpainamissopimuksessa määrätään, että painovärin tulee olla
hyvin kiehunutta ja parhaalla tavalla valmistettua. Painoväri valmistetaan omatekoisesti
nokimustasta, joka sekoitetaan pellavaöljystä keitettyyn vernissaan. Väri keitetään Pappisaaressa. Kirjapainon tileissä 1775 on menoerä
laivalle, joka kuljetti tavarat, ja menoerä öljynpoistoleipään. Kun pellavaöljy kiehuu kuparikannussa,
annetaan pintavaahtoon kertyneen kosteuden ja liikarasvan imeytyä vartaaseen
pistettyihin kuiviin sämpylöihin (abkreischen tai abkröschen saksaksi), kunnes
vernissan koostumus on asianmukaisen sitkeä.
Öljyä tihkuvia ruskistuneita leivänkappaleita, joiden päälle sirotellaan
suolaa, pitävät kisällit ja oppipojat herkkuna.
Yhden vernissakannullisen valmistamiseen tarvitaan lähes kaksi kannua
pellavaöljyä. Nokimusta tuodaan maahan. Jacob Bremer maksaa 1766 syksyllä 14 astiaa
ja 1767 keväällä 35 astiaa nokimustaa.
1756:
Pariisissa Gautier Montgorde julkaisee kirjan L'Art d'imprimer les
tableaux, jossa kuvataan Jakob Christof Le Blonin väripainamista. Teos sisältää myös painonäytteitä.
1765:
Van Daalen julkaisee Haagissa teoksen G Meerman, Origines typographicae.
1765:
Saksalainen Michael Huber perustaa Müncheniin painoväritehtaan.
1765:
Turussa tuntematon säeseppo esittää onnittelurunon Johan Christopher
Frenckellin ja Maria Lilian häissä: Nyt
on käsikirjoitus valmis, lado se heti neitsytkirjakkeilla; tästä työstä täytyy
tulla Mestarimme arvoinen. Tänne nuija,
kehys ja kiila, sovita arkki kohdistimiin ja pane sitten peite kauniisti
paikoilleen... Nyt on alusta kaikkine laitteineen oikein asetettu, työnnä
liukualus hyvin varovasti paikoilleen ja vedä karasta, niin kuin asiaan
kuuluu. Paina petiittiä, kaanonia ja
mitteliä sekä korpusta, ciceroa, quadrataa ja sen sellaisia kirjainlajeja kaikenlaisina
kokoina.
1766:
J-M Papillon julkaisee Pariisissa puupiirroksesta teoksen Traité
historique et pratique en bois.
1766:
Hampurilainen painaja Johann Schwartz ryhtyy julkaisemaan viikottain
ensimmäistä ammattilehteä Der Buchdrucker, joka alkaa heti menestyä.
1769:
Kelloseppä Isaac Doolittle valmistaa painokoneen Connecticutin New
Havenissa. Se on lehti-ilmoituksen
mukaan mahonkinen.
1770:
Englannissa rakennetaan tekstiilien painamiseen kone, jossa on
kaiverrettu puusylinteri. Koneella
painetaan nopeammin kuin käsin.
1772:
Baselilainen kirjakevalaja Johann Wilhelm Haas isä (1741-1800) rakentaa
osittain rautaisen painimen. Painokone
on asennettu kiviperustalle.
Puristusruuvi kulkee rautaisen kaaren läpi. Tiikeli ja kehilönalusta ovat rautaa. Baselin painajien killat estävät painokoneen
käyttöönoton. Kirjakevalimo Haas’sche
Schriftgiesserei on perustettu 1580.
Poika Wilhelm Haas (1766-1838) painaa Baselissa 1790 painokoneesta
selostuksen Beschreibung und Abrisse einer neuen Buchdruckerpresse.
1777-78:
Saksilainen Johann Gottfried Freytag rakentaa poljettavan painokoneen
eli polkupainimen, joka toimii. Kiltojen
vastustuksen vuoksi kone ei tule käyttöön.
1777-83:
Ranskalainen Francois-Ambroise Didot (1730-1804) ja Etienne Laurent
Anisson-Duperron rakentavat painokoneen, jolla voi painaa koko arkin kerrallaan
yhdellä nykäyksellä. Tähän asti
painetaan puoliarkkia kerrallaan eli koko arkki kahdella nykäyksellä. Painokoneen kuvaus julkaistaan 1785. Kuvituksena on neljä suurta kuparipiirrosta,
jotka selittävät mekanismia. Painokone
on liian monimutkainen ja liian kallis, eikä tule käyttöön.
1780:
Adam Ramage käyttää ehkä ensimmäisenä Pohjois-Amerikassa Philadelphiassa
rautaista fundamenttia kiven tai puun sijaan.
1784:
Pariisilainen sokeiden nuorten koulun johtaja Valentin Haüy käyttää
sylinteriä, jolla hän painaa merkit korkopuristuksena eli sokeapainatuksena
(väriä ei käytetä) sokeita varten.
Suurilla kohokirjaimilla painetaan kostutetulle paperille. (Sokeistolla täytetään ladelman tyhjät eli
painamattomat kohdat. Sokiot ovat
matalampia kuin kirjakkeet.)
1787:
Professori Simon Schmid koettaa painaa kiveltä Miesbachissa. Hän syövyttää kiveä valmistaakseen
kohopainolaatan ja painaa muun muassa vihon Giftpflanzen für Unterrichtszwecke.
1788:
Englantilainen William Blake (1757-1827) valmistaa Lontoossa kuparista
syövyttämällä kohopainolaattoja. Sekä
teksti että kuvat piirretään haponkestävällä aineella kuparilevyn pinnalle, ja
tausta eli painamattomat kohdat syövytetään pois. Blake on kirjailija, kuvittaja ja
painaja. Hänen ainutlaatuisen
kirjasarjansa 1789-94 aloittaa Songs of Innocence and Experience. Joidenkin teosten kuvat väritetään painamisen
jälkeen käsin vesiväreillä kuten Thomas Grayn Poems.
1790:
Lontoolainen kirjailija ja keksijä William Nicholson (1753-1815)
suunnittelee höyryvoimalla käyvää sylinteripainokonetta, jossa on
värilaite. Värilaite koostuu
vasikannahalla päällystetyistä teloista, jotka korvaavat rohtimilla tai
villalla täytetyt väripallot. Painoväriä
tulee joka kierroksella lisää ennalta asetettu määrä. Naukkarit kuljettavat paperiarkin sylinterin
ympärille. Nicholson ehdottaa
käytettäväksi sylinterin puoliskon muotoisia stereotypialevyjä. Hän saa patentin, mutta ei toteuta
ideaansa. Hän toimittaa lehteä Nicholson's
Journal of Science ja kirjoittaa 1809 artikkelin painamisesta British
Encyclopaediaan.
1790:
Kangaspainoa varten rakennetaan mallipainokone.
1791:
Leipzigilainen painaja Christian Gottlob Täubel julkaisee
kirjapainotaidon käsikirjansa Praktisches Handbuch der Buchdruckerkunst für
Anfänger.
1795:
Joseph Ridley parantaa painokonetta.
Syväpaino 1501-1795
1505:
Augsburgilainen aseseppä ja kaivertaja Daniel Hopfer keksii metallin
syövytyksen. Myös Franz Mazzuoli, joka
tunnetaan nimellä Pergemiano tai Parmeggiano (1504-40), keksii syövytyksen.
1508:
Hollannista Nürnbergiin vaeltanut Jobst de Negker käyttää
clairobscur-menetelmää ja saa sävyjä aikaan.
1510:
Italialainen Marcantonio Raimondi (1480-1534) perustaa Roomaan
kaivertajien koulun.
1513:
Sveitsiläinen puupiirtäjä Urs Graf vedostaa ensimmäisen päivätyn
syövyksen eli etsauksen eli radeerauksen rautalaatalta: Ein Mädchen wäscht sein
Bein - Tyttö pesee jalkojaan. Hän ja
Dürer kehittävät syövytystekniikkaa.
1536:
Varhaisin tunnettu kaiverretuilta laatoilta painettu nuottiteos ilmestyy
Milanossa painajan nimettä ja päiväyksettä.
Se on Intabolatura da
leuto del divino Francesco da Milano novamenta stampada. Nuottiteos lienee painettu aikaisemmin, sillä
1536 Francesco Marcolini da Forli julkaisee teoksen Intabolatura di liuto de
diversi, con la bataglia, et altre cose bellissime, di M. Francesco da Milano,
stampata nuovamente. Marcolini
lienee molempien tekijä.
1540:
Antwerpenin arkiston asiakirjassa on luultavasti ensimmäinen maininta
kuparipiirroksen painokoneesta.
1570:
Gallen kuparipiirros esittää kuparipainoa.
1570:
Kuparipiirtäjä Theodorus de Bry (1528-98) asettuu Frankfurt am Mainiin
ja valmistaa poikiensa Johann Theodor (1561-1623) ja Johann Israel (1565-1609)
kanssa kuparipiirroskirjoja. Vävy
on Matthäus Merian (1593-1650)
Baselista. Hänen poikansa Matthäus ja
Kaspar jatkavat työtä.
1581:
Giorgio Marescotti painaa Firenzessä Vincenzo Galilein nuotit Dialogo...
della musica antica e della moderna.
1584:
Johann Sadelar ja muut antverpeniläiset alkavat piirtää hartauslehtiä
nuotteineen. Näitä pidetään
nuottivaskipiirroksen varsinaisina alkupainoksina. Nuotit ovat usein avoimen kirjan muodossa,
jota ympäröi kehys.
1586:
Roomassa hollantilainen kalligrafi ja kaivertaja Simone Verovio alkaa
ensimmäinenä musiikkikustantajana käyttää kaiverrettuja vaskilevyjä
painamisessa. Hän kaivertaa ne itse tai
maanmiehensä kaivertajan Martin van Buyten avulla. Verovio jatkaa tuotantoaan 1608 saakka.
1590:
Philip Galle julkaisee Antwerpenissä musiikkiteoksen Encomium
musices. Jaen von de Straetin
suunnittelemilla sivuilla avoimessa kirjassa olevia nuotteja ympäröi kehys,
jossa on muun muassa kuvattu soittopelejä.
Kuparipiirroksen kaivertaja on Adriaen Collaert ja muut.
1500-luvun loppu: Italialainen Lodovico Caracci (1555-)
kaivertaa venetsialaisten mestareiden jäljennöksiä.
1600-1800:
Kuparipiirros eri menetelmineen on hallitseva kuvituskeino.
1600-luvun alku: Kuparipiirroksen syövytysradeeraus
keksitään. Asfalttilakalla tai vahalla
peitettyyn kuparilevyyn piirretään neulalla.
Tämän jälkeen syövytetään kuva asteittain typpihapolla. Hienot viivat peitetään lakalla ja
syövyttämistä jatketaan. Samoihin
aikoihin taidemaalari Guilo Campagnola keksii pistemenetelmän. Kuvan muodostavat erisuuruiset pisteet, jotka
lyödään stanssiraudoilla kuparilevyn pintaan.
1600-luvun alku: Hollantilainen Hercules Seghers (1589-1638)
kehittää värikaiverrusta.
1600-luvun alku: Peter Paul Rubens (1577-1640) perustaa
kaivertajien koulun valmistamaan töistään kuvaliitteitä.
1607:
Kuva Torchio per stampar i disegni con i rami intagliati esittää
italialaista kuparipainoa kirjassa Zonca, Nova theatro, Padua.
1610:
Lontoossa ilmestyy Orlando Gibbonsin Fantasies of 3 parts kolmea
gambaviolaa varten, joka on ensimmäinen englantilainen vaskeen kaiverrettu
musiikkipainos. Myöhempään painokseen on
merkitty: ... cut in copper, the like not heretofore extant - leikattu
kupariin, jollaista tähän asti ei ole.
1611:
Lontoossa ilmestyy englantilaisen klaverimusiikin ensimmäinen kaiverrettu
kokoelma Parthenia or The Maydenhead of the First Musicke that Ever was Printed
for the Virginalls. Nuottikaivertaja on
William Hole, ja painaja G Lowe.
1618:
Amsterdamissa Joannes Janssen julkaisee Nicolas Valletin musiikkiteoksen
Paradisus musicus testudinis. Sen
kaivertaja on Joannes Berwinckel.
1620-luku:
Ranskassa nuotteja painetaan kuparipainossa, mutta ne liitetään
kohopainettuihin kirjoihin. Samoin
menetellään Saksassa 1630-luvulla.
1620:
Sveitsiläinen Dietrich Meyer kehittää pehmeäsyövytyksen eli vernis
mou. Sen kehittäjänä pidetään kauan
hänen oppilastaan Merian.
1626:
Hollantilainen maalari Lastmann tekee monivärisiä kuparipiirroksia
päällekkäispainatuksilla.
1634:
Syväpainosylinterillä Arnold Rotispen painaa kankaalle.
1642:
Saksalainen Ludwig von Siegen (1609-80) tekee ensimmäisen tunnetun
mezzotinton Amsterdamissa. Kuparilevyn
pintaan vedetään teräskammalla tai ruletilla tai muletilla ristikkäin
uurteita. Kuva tehdään aloittamalla
vaaleimmista kohdista kaavimalla ja kiilloittamalla. Mitä sileämpi jokin kohta tehdään, sitä
vaaleampi on vastaava painettu kohta.
1642:
Claude Mellan kaivertaa kasvokuvan La Sainte Face yhtenä ainoana
spiraalina, jonka syvyysvaihtelut muodostavat kuvan sävyt.
1645:
Abraham Bosse (1602-76) julkaisee Pariisissa syövytyksestä ja
kaiverruksesta teoksen Traité des manières de graver en taille douce. Se julkaistaan 1765 Dresdenissä saksaksi Die
Kunst in Kupfer zu stechen. Kirjassa on
kuva kuparilevyn syövytyksestä ja kuparipainokoneesta.
1650:
Aletaan tehdä värillisiä kuparipiirroksia.
1660-luku:
Ranskassa aletaan painaa nuotteja kaiverretuilta kuparilaatoilta. Michel Lambert julkaisee Pariisissa teoksensa
Les airs de Monsieur Lambert, jonka kaivertaja on Richers. Saksassa vaskipiirrosnuottiteos ilmestyy
vasta 1689.
1664:
Pfalzin prinssi Rupprecht vie mezzotinto-menetelmän Englantiin.
1675-79:
Nürnbergissä kuparipiirtäjä Joachim von Sandrart (1606-88) julkaisee
kaksiosaisen teoksen Teutsche Akademie der edlen Bau-, Bild- und Malereikünste.
1677: Tsaarin hovin tilauksesta Simon Matejevitsh
Gutovski suunnittelee ja rakentaa painamislaitteen puusta, jolla frankkilaisia
arkkeja painetaan. Frankkilaisiksi eli
italialaisiksi arkeiksi nimitetään gravyyreja, jotka painetaan
kuparilaatoilla. Sittemmin tämä
painokone siirretään Ylimmäiseen palatsipainoon Moskovan Kremliin. Tästä saa alkunsa venäläisessä
julkaisutoiminnassa uusi painotekniikka, millä tässä yhteydessä tarkoitetaan
syväpainotekniikkaa. Kaiverrustekniikka oli aikaisemmin tunnettu Venäjällä.
1678:
Amsterdamissa perustetaan ensimmäinen kattuuni- eli puuvillakangaspaino.
1680:
Chandelier kuuluu käyttävän kaiverrettuja laattoja kankaan painamiseen.
1695:
Englannissa Roger North kuvailee, kuinka hän syövyttää nuotteja
kiilloitetulle kuparilevylle. Hän
käyttää liian vahvaa happoa, ja tulos on epätyydyttävä.
1600-luvun loppu: Kaiverretuilla tai syövytetyillä laatoilla
painetaan värikuvia. Laatta väritetään
eri väreillä, esimerkiksi taivas siniseksi, metsä tai ruoho vihreäksi, tiilikatto
punaiseksi ja niin edelleen. Menetelmää
kutsutaan nimellä à la poupée, joka ranskassa tarkoittaa värjäämiseen käytettyä
rullattua paperi- tai kangastuppoa.
1710-19:
Frankfurtilainen Jakob Christoph (Jacques-Christophe) Le Blon
(1667-1741) ratkaisee kolmiväripainatuksen mezzotintomenetelmällä käyttämällä
kolmea painolevyä ja saa 1719 englantilaisen patentin Uusi menetelmä kuvien ja
piirrosten niiden luonnollisissa väreissä painamalla monistamiseksi. Hän painoi 1704 ensimmäisen
kolmivärireproduktionsa mezzotintolla.
Värit ovat sininen, punainen ja keltainen. Kuparilevyltä kuva painetaan
käsipuristimella, jossa on kaksi telaa.
Näiden välistä pyörää tai kampea vääntämällä kulkee liikkuva
pöytälevy. Lämmitetyn painolevyn
syvennyksiin hierotaan kovaa syväpainoväriä tamponilla. Ylimääräinen väri pyyhitään pois
kankaalla. Painonopeus on noin 20
vedosta tunnissa. Le Blon patentoi 1740
kolmiväripainon. Hän käyttää myös
neljättä painolevyä mustaa väriä varten eli on ensimmäinen nelivärimenetelmän
soveltaja. Le Blon oli opissa Zürichissä
C Meyerilla ja Pariisissa A Bossella ja työskenteli 1696 lähtien Roomassa C
Marathilla. Hän meni Amsterdamiin ja
sieltä Lontooseen. Le Blon julkaisee 1722
Lontoossa teoksen Coloritto or the Harmony of Colouring in Painting.
1721: Pohjois-Amerikassa
Samuel Gerrish julkaisee Bostonissa psalmeja vaskipiirroksina.
1724:
Lontoossa John Cluer, Richard Mearer ja John Walsh alkavat kuparilevyn
sijaan käyttää pewter- eli tinan ja lyijyn seoksesta valmistettua levyä. Walsh alkaa 1730 valmistaa nuotteja lyömällä
vasaraniskulla nuottipunssilla eli -leimasimella levyyn syvennyksen. Kaivertaminen rajoittuu nyt ohuimpiin
viivoihin.
1733-37:
Lontoolainen kustantaja Pine käyttää kuparipiirrosta, mutta myös teksti
on kaiverrettu kuten nimiösivulla sanotaan: Londini aeneis tabulis, incidit
Johannes Pine.
1745:
Italialainen Giovanni Battista Piranesi (1720-78) asettuu opiskeltuaan
Venetsiassa kuparipiirrosta Roomaan, jossa hän työskentelee yli 30 vuotta. Poika Francesco (1758-1810) jatkaa työtä.
1750:
Saksalainen Hans-Adam Schweikard keksii akvatintamenetelmän (italiassa
acqua tinta ja latinassa aqua tincta - värjätty vesi). Keksijänä mainitaan myös ranskalainen J C Francois
(1717-69).
1751-72:
Nuottien kaivertajan työkaluja kuvataan L’Encyclopédiessä. Viisipiikkisellä piirtimellä kaiverretaan
viivasto. Nuotit ja muut merkit lyödään
punsseilla. Teksti kaiverretaan.
1756:
Ranskalainen Jean Charles Francois (1717-69) keksii
rulettimenetelmän. Kuparilevyn pintaan
saadaan piikeillä tai terävillä renkailla varustetulla telalla aikaan pisteitä
tai viivoja. Kuva tehdään kaavimalla ja
kiilloittamalla kuten mezzotintossa.
1757:
Crayonmanier keksitään. Sitä
kehittävät Jean Charles Francois, Gilles Demarteau (1722-76) ja Louis Martin
Bonnet (1743-93).
1760-70-luvut:
Saksalainen kirjanpainajakisälli Mathias Henric Bullius Pommerista on
Turun akatemian kuparipainajana ja kuvienleikkaajana.
1760:
Jacob Bylaert keksii menetelmän Punktmanier, jossa käytetään punssia,
rulettia tai neulanpistoja.
1760:
Württembergiläisestä värjäriperheestä syntyisin oleva
Christophe-Philippe Oberkampf (1738-1815) perustaa Versaillesin lähelle
Jouy-en-Josasiin värjäämön Manufacture Royale de Jouy. Hän aloittaa tekstiilien painamisen puisilla
laatoilla, mutta saa Sveitsistä koneen, jossa käytetään kuparilaattoja. Oberkampf käyttää 1770 kuparista
sylinteriä. Hän palkkaa taiteiljoita
suunnittelemaan kuvia. Oberkampf
parantaa 1797 konettaan, jolla voi sitten painaa tekstiiliä 5000 metriä
päivässä. Se vastaa 40 käsinpainajan
työtä.
1765:
Ranskalainen Bonvalet käyttää Amiensissa tekstiilien painamiseen
sylinterisyväpainokonetta, jossa on kaiverrettu kuparisylinteri.
1765-68:
Ranskalainen Jean Baptiste Le Prince (1734-81) kehittää akvatinta- eli
pölyraemenetelmää. Kuparilevyn pinta
peitetään asfalttilakalla ja kuvan ääriviivat piirretään kuten
radeerauksessa. Piirros syövytetään
kevyesti ja lakka pestään pois. Sitten
levy pölytetään asfalttijauheella, jota sulatetaan kuumentamalla pintaan
kiinni. Kuvan vaaleat kohdat peitetään
ja syövytetään toinen kerta. Näin
jatketaan vuoroin peittämällä ja syövyttämällä sävy kerrallaan tummiin sävyihin
saakka. Le Princen aquatintoja on 1769
näytteillä Pariisissa. Le Princen
seuraaja on Francois Janinet (1752-1813), joka käyttää aquatintaa
väripainatuksissa.
1770:
Jouy-en-Josasissa painetaan kuparisylinteriltä kankaita. Isä ja poika Dolfus Mühlhausenista omaksuvat
1782 tämän menetelmän.
1770:
Raakelia käytetään luultavasti jo kangaspainatuksessa.
1773:
Firenzessä Francesco Bartolozzi (1727-1815) valmistaa menestyksellisesti
pistekaiverruksia. Kuvan ääriviivat tai
luonnos syövytetään ensin laatalle.
Sävyt saadaan aikaan kaivertamalla pisteitä tai lyhyitä viivoja, jotka
muistuttavat kynällä tehtyä varjostusta.
Hän värittää painokuvia stensiilin eli mallineen avulla.
1780:
Englantilainen maalari Joshua Reynolds (1723-92) käyttää akvatintaa, ja
Francisco Goya (1746-1828) on tämän taidon ja taiteen mestari.
1783 ja 1784:
Skotlantilainen kaivertaja Thomas Bell () kehittää calicopainamisen eli
raakelisyväpainon puuvillakankaan moniväriseen painamiseen ja saa sille
patentit. Kuparinen painosylinteri
kaiverretaan käsin. Konetta käytetään
myös paperitapettien painamiseen. Tällä
menetelmällä painetaan 1803 Wesserlingissä Elsassissa.
1790:
JH Tischbein kehittää syövytystä.
1792:
Ranskassa käytetään teräskaiverrusta taiteellisiin tarkoituksiin.
1700-luvun loppu: Ranskalaiset Louis Philibert Debucourt
(1755-1832) ja Francois Janinet (1752-1813) kehittävät värikaiverrusta.
Muut paino- ja kopiomenetelmät 1501-1795
1600-luku:
Flaamilainen maalari Anthony Vandyke (Van Dyck) keksii
seepiakopion. Kopiot ovat suoria
negatiivikopioita vaaleita viivoja tummalla pohjalla.
1600-luku:
Kauppiaat tuovat silkkipainon Itä-Aasiasta Eurooppaan. Ranskassa ja Englannissa painetaan
rajaajalla, mallineella, luotalla, sablonilla eli stensiilillä tapettia. Menetelmä on ollut tunnettu kauan Egyptissä,
Kiinassa, Japanissa ja Fiji-saarilla, jossa esihistoriallisella ajalla
vaatteita koristeltiin reikämallineella.
Muinaiset luolamaalaukset kuten negatiivinen käsi ovat
mallinepainatuksia. Silkki- eli
seripainoa eli serigrafiaa harrastetaan Euroopassa 1700-luvulla salaisesti.
1603:
Saksalainen astronomi Christopher Scheiner tapaa maalarin Georgius. Hänellä on piirustuslaite, jolla
alkuperäisestä kuvasta voi piirtää kopion.
Scheiner onnistuu 1611 rakentamaan samanlaisen laitteen pantografin eli
pentagrafin.
1621-41:
Japanissa kehitetään silkki- eli seripainoa. Malline leikataan kahteen päällekkäin olevaan
laminaattiin, jotka on valmistettu liimaamalla papereita yhteen. Irrallaan olevat painamattomat laminaatin
palat kiinnitetään liimamalla hiuksilla tai jouhilla ympäröivään laminaattiin. Näin painojälkeen ei jää kannaksia tai tukia,
jotka pitävät painamattomia muuten irralliseksi jääviä mallineen osia
paikoillaan. Myöhemmin japanilaiset
tekevät puukehykseen silkkilangoista verkon, johon malline liimataan.
1631:
Englantilainen arkkitehti Christopher Wren rakentaa laitteen, jolla voi
kirjoittaa kahdella kynällä samanaikaisesti.
Hän saa polygrafille patentin.
1648:
Englantilainen sir William Petty saa patentin polygrafille. Sillä voi kirjoittaa kaksi arkkia
samanaikaisesti.
1650-luku:
Lontoossa puolalainen oppinut Samuel Hartlib keksii musteen, joka antaa
tusina kopiota kosteille paperiarkeille.
Hartlibin kopiot luetaan joko valoa vasten tai peilillä, sillä paperi on
paksua. Italiassa valmistettiin
aikaisemmin venetsialaisesta saippuasta, tammen tuhkasta ja sammuttamattomasta
kalkista vedessä keittämällä massaa. Kun
sitä levitetään kirjansivulle tai vaskipiirrokselle ja päälle laitetaan
paperiarkki, niin puristimessa tai vasaroimalla saadaan kopio. Kopio voidaan lukea peilillä. Kopiointiin voi käyttää myös lipeää, saippuaa
ja alkoholia.
1695:
Englantilainen lehtimies George Ridpath rakentaa koneen, jolla voi
kirjoittaa kaksi, kolme, neljä, viisi tai kuusi arkkia kerralla. Häntä auttaa kelloseppä Alexander Urwin. Kirjoittava kone on polygrafi.
1600-luvun loppu: Japanilainen taiteilja Yuzen Sari Miyasaki
(1664-1736) kehittää silkkipainolla tekstiilin painamistekniikan, jota
kutsutaan Yuzen-tyyliksi.
1778:
Englantilainen höyrykoneen parantaja James Watt kehittää omaan käyttöön
menetelmän kopioida kirjeitä ja muita kirjoituksia.
1780-luku:
Japanin tekstiiliteollisuus ryhtyy käyttämään silkkipainoa.
1780:
James Watt patentoi kirjeen kopiopuristimen. Keksintöön liittyy kirjoittaminen paksulla
kopiointimusteella arkille, jonka päälle asetetaan kostutettu ohut kopiopaperi. Kun nämä puristetaan yhteen puristimella,
kirjoituksen kopio siirtyy kopiopaperille.
Musteen lisäaine on sokeri, kumi tai glyseriini. Muste kulkeutuu ohuen paperin läpi, joten
kirjoituksen voi lukea kääntöpuolelta eikä peiliä tarvitse käyttää. Wattin liikekumppani Matthew Boulton kehittää
telapuristimen käyttökelpoiseksi.
Patentissa on myös ruuvattava tasopuristin. Watt, Boulton ja tämän kumppani kemisti James
Keir muodostavat yhtiön James Watt & Company markkinoimaan
kopiopuristimia. Ensimmäisenä vuonna
myydään 630 telakopiopuristinta.
1782:
Wattin kopiopuristimia myydään Yhdysvaltoihin. Käyttäjiä ovat Benjamin Franklin jo 1781
Ranskassa, George Washington ja James Madison.
Ministeri Thomas Jefferson hankkii puristimen valtion käyttöön.
1783:
Benjamin Franklin keksii oman kopiomenetelmän. Hän kirjoittaa musteella, johon on lisätty
kumia, kivi- tai rautapinnalle ja ripottelee päälle hiekkaa tai
rautajauhetta. Kun muste on kuivunut, Franklin
laittaa pehmeän puu-, tina-, lyijy- tai kuparilevyn rautapinnalle ja puristaa,
jotta hiukkaset painuvat tähän levyyn.
Levyllä voi painaa kuten kuparipainossa monta kopiota. Franklinin tuttava ranskalainen Alexis Rochon
ehdottaa, että vernissatulle kuparilevylle kirjoitetaan teräskärjellä ja
syövytetään typpi- eli salpietarihapolla.
Hän pinoaa painetut tuoreet arkit kosteiden paperiarkkien kanssa ja
puristaa ne saaden oikein päin olevan painojäljen.
1784:
Pariisin sokeiden lasten koulun perustaja Valentin Haüy painaa
sokeille. Hän käyttää korkopainatusta,
jotta teksti voidaan lukea koskettamalla.
Oppilaat osaavat painaa korkopainatusta ja tavallista kohopainoa.
1784:
Englantilaiset puusepät William ja Frederick Fleming patentoivat
kannettavan matkakopiopuristimen.
1794:
James Watt nuorempi esittelee kannettavan matkakopiopuristimen.
1795:
Englantilainen puuseppä John Folgham myy kannettavia kopiokoneita.
1795:
Englantilainen insinööri Joseph Bramah esittelee rakentamansa
hydraulisen kopiopuristimen. Siinä
puristus saadaan hydraulisella sylinterillä.
1700-luvun loppu: Englantilainen Erasmus Darwin (Charles
Darwinin isoisä) keksii kahden kynän kirjoitusjärjestelmän bigrapher. Hän valmistaa 1778 kolmen kynän koneen.