Painomenetelmät 1796-1917          

Kohopaino 1796-1917

1796:  Benito Monfort julkaisee Valenciassa kirjan José Villaroya, Disertación sobre el origen del nobilisimo arte tipografico... - Tutkielma mitä jaloimman kirjapainotaidon alkuperästä.

1797:  Yorkshireläinen William Savage (1770-1843) tulee Lontooseen Royal Institutionin painajaksi.  Hän on kiinnostunut väripainatuksesta ja esittelee oppejaan väreistä kirjoissaan Practical Hints on Decorative Printing 1823 ja Preparations in Printing Ink in Various Colours 1832 .

1798:  Pariisin teollisuusnäyttelyssä kirjapainotaito herättää huomiota, sillä näytteillä on Firmin Didotin Vergilius.

1800-luvun alku:  Montheit Walterin painossa on 16 kangaspainokonetta, jotka alitsariinipunaiselle pohjalle painavat malleja muunnetulla golgasmenetelmällä.  Intiassa ja Egyptissä roomalaisten mukaan painettiin golgasmenetelmällä, jossa kangas pingotettiin kahden leikatuilla malleilla varustetun metallilaatan väliin, jonka jälkeen ne kastettiin värikylvyssä.  Hollantilaiset toivat 1600-luvulla taidon Eurooppaan.

1800:  Lordi Charles Mahon, Stanhopen 3. jaarli, (1753-1816) kehittää ja rakentaa insinöörinsä Robert Walker kanssa Oxfordin yliopiston painoa varten ensimmäisen kunnollisen kokonaan rautaisen painokoneen eli käsipainimen.  Se on samanlainen kuin puinen, mutta sillä saadaan aikaan polvinivelellä suurempi puristus kuin puisella painokoneella.  Nyt voidaan painaa koko arkki yhdellä nykäisyllä nopeudella 200 painatusta tunnissa.  Stanhope koettaa korvata väripallot nahkapäällysteisillä teloilla, mutta sauma jättää jäljen.  The Times käyttää joukkoa Stanhopen koneita 1814 asti.  Stanhope kehittää 1804 yhdessä Andrew Wilsonin kanssa kipsistereotypointimenetelmän.

1800:  Yhdysvaltalainen Adam Ramage rakentaa painokoneen, jossa jousimekanismi kohottaa tiikelin painamisen jälkeen.

1803:  Leipzigilaisen yrityksen Breitkopf & Härtel latoja- ja painajaoppilaana ollut saksilainen Johann Friedrich Gottlob König (1774-1833) rakentaa Suhlissa ensimmäisen painokoneensa Suhler-painokone.  Se on automatisoitu (paitsi alistus ja luovutus) käsipainin eli tiikelipainokone, jossa värilaitteen sylinterin muotoiset telat hiertävät värin.  König menee Wieniin ja Pietariin pääoman toivossa, mutta tuloksetta, ja 1806 Lontooseen, jossa on aluksi painossa töissä ja sitten maanmiehensä Weiss saksalaisessa kirjastossa.  König tutustuu 1807 lontoolaiseen painajaan Thomas Bensleyhin, jolle kertoo ajatuksensa voimakoneen käyttämästä painokoneesta.

1804:  HW Eberland valmistaa kuurnattuja painolevyjä hankausaineella.

1804:  Hytytelan keksii mahdollisesti Adam Spears Lontoossa.

1805:  Wienissä ilmestyy teos Christian Gottlob Täubel, Allgemeines theoretisch-practisches Wörterbuch der Buchdruckerkunst und Schriftgiesserey.  Siinä on painokoneen tarkka kuva.  Latojan työvälineet ja kasti esitetään.

1805:  Yhdysvalloissa perustetaan painoväritehdas.

1806:  Joseph Bramah rakentaa numerointikoneen Englannin pankin seteleitä varten.  Numerot siirretään käsin, mutta 1807 hän parantaa konetta siten, että numerot vaihtuvat mekaanisesti.

1807:  Englantilainen paperikauppias John Brown patentoi tiikelipainokoneen.

1807:  Koenig, Bensley, Woodfall ja Taylor allekirjoittavat Lontoossa sopimuksen painokoneen rakentamisesta.

1808:  Englantilainen painaja Benjamin Foster rakentaa hytytelan liimasta ja siirapista.  Hän on nähnyt hytyä käytettävän, kun posliinia koristetaan väripainatuksella.  Tela on kanvastipäällysteinen.  Hän valmistaa myös kanvastipäällysteisiä väripalloja ja -tyynyjä.

1808:  Birminghamilainen Thomas Martin (-1840) perustaa painoväritehtaan.

1810-12:  Friedrich König konstruoi lontoolaiselle kirjanpainajakustantajalle Thomas Bensley, jonka kumppaneina ovat painajat George Woodfall ja Richard Taylor, ensimmäisen höyrykäyttöisen tiikelipainokoneensa kirjanpainamista varten ja saa sille patentin.  Apuna on maanmies Andreas Friedrich Bauer (1783-1860).  Kone on parannettu versio Suhler-koneesta ja automaattinen, paitsi alistus ja luovutus tapahtuvat käsin.  Nicholsonin ennakoimat väritelat levittävät painovärin tasokehilölle.  Bensley painaa koneella osan julkaisua Annual Register.  König saa patentin 1811 pysähdyssylinteripainokoneelle, jossa tiikeli on korvattu puristussylinterillä.   Sylinteripikapainokone valmistuu 1812 ja se painaa 800 kappaletta tunnissa.  Nopeus on kahdeksankertainen tavalliseen painokoneeseen verrattuna.

1811:  Juan Josef Sigüenza y Vera julkaisee Madridissa teoksensa Mecanismo del arte de la imprenta...

1811-13:  Friedrich König saa englantilaisen patentin rotaatiopainokoneelle, jossa on kahdeksan vaakasuoraan pyörivää katkaistun kartionmuotoista puristussylinteriä.  Konetta ei rakenneta.

1812:  Painaja John Oldham rakentaa Irlannin pankille setelien numerointikoneen.  Hän painaa 1816 seteleitä höyrykäyttöisellä tiikelillä.

1813:  Englantilaiset painaja ja lehden Norwich Mercury julkaisija Richard Mackenzie Bacon ja koneenrakentaja Bryan Doncin rakentavat nelikulmaisen kulmikkaan rotaatiopainokoneen.  Vaikka se ei menesty, se on ensimmäinen rakennettu rotaatiopainokone.  Kehilöt asennetaan nelikulmaisen sylinterin pinnoille vastapäätä vastaavaa puristussylinteriä.  Koneessa käytetään ensi kertaa hytyteloja väriteloina.  Konetta ei saada Cambridgen yliopistopainossa toimimaan tyydyttävästi.

1813:  John Ruthven suunnittelee Edinburghissa skotlantilaisen taffelipainokoneen.  Siinä tiikeli liikkuu sivulle päin, kun fundamentti pysyy paikallaan ja kohoaa painettaessa tiikeliä vasten.  Skotti Adam Ramage alkaa valmistaa konetta Philadelphiassa.

1813:  Pennsylvaniassa philadelphialainen George Clymer (1750-1834) keksii kokonaan rautaisen nykäisimen eli painimen Columbia press, jossa ei ole ruuvia eli kierrepylvästä.  Puristus saadaan nivelsarjalla ja vipujärjestelmällä yhdessä vastapainon kanssa, joka on pohjoisamerikkalaisen valkopäämerikotkan muotoinen.  Painajan työ kevenee.

1814:  Lontoossa The Times -lehden omistaja John Walter II eli nuorempi huomaa König & Bauer -pajassa painokoneen, joka on hänen etsimänsä paitsi, että yksisylinterinen kone on tarkoitettu kirjojen painamiseen.  König vakuuttaa, että voidaan rakentaa kaksisylinterinen kone, joita Walter tilaa kaksi.  Königin patentoitu kaksivuorokone painaa 1814 noin 1100 painatusta tunnissa.  Painokoneessa on väritelat, värinsyöttölaite värisäiliöineen, josta neljä väritelaa siirtää värin painokehilölle.  The Times alkaa ilmestyä 29.11.1814 painettuna Königin kehittämällä ja höyryllä liikkeelle pantavalla pikapainimella eli vikkeläpräntillä tai joutupräntillä.  Koneen rakennuksessa on mukana Andreas Bauer ja hän ottaa sen käyttöön.  Painokonetta käytetään salaa lähitalossa, koska kone saattaa aiheuttaa käsinpainajien väkivaltaa heidän pelätessä menettävänsä työpaikkansa.  Painokoneessa on puristussylinteri ja tasokehilö eli painopinta sekä hiertävät eli sivuttain edestakaisin liikkuvat väritelat.  Painonopeus on 1100 arkkia tunnissa, kun käsipainokoneella painetaan korkeintaan noin 250 arkkia tunnissa.  Königin kone alentaa painamiskustannuksia noin 25 prosenttia.  The Times voidaan alkaa painaa myöhemmin kuin muut sanomalehdet ja se ehtii julkaista tuoreempia uutisia.  Levikki kasvaa 1821 mennessä kolminkertaiseksi.  Sanomalehti on vahvin taustavoima, joka kehittää painotekniikkaa 1800-luvulla.  Kustantaja Göschen Leipzigista ei hyväksy Königin painokonetta, koska sen painojälki ei ole kaunis.  König ja Bauer viimeistelevät 1816 puoltotaantopainokoneen, joka painaa paperin molemmat puolet.  He rakentavat 1817 kaksivuorokoneen painolle Richard Taylor.  He perustavat toiminimen Koenig & Bauer.  König lähtee 1817 Englannista ja Bauer yksisylinterisen kaksivuorokoneen rakentamisen jälkeen, sillä Bensley koettaa välttää maksamasta keksijälle työstään.  König hankkii 1817 Würzburgin läheltä Oberzellistä hylätyn luostarin ja perustaa sinne tehtaan, joka on Schnellpressenfabrik König & Bauer -yhtiön edeltäjä.  Ensimmäiset neljä konetta ovat 1822 valmiit.  Bauer jatkaa 1833 yritystä ja sittemmin pojat Wilhelm ja Friedrich Koenig.

1814-15:  Wieniläinen kirjapainonomistaja Anton Strauss saa painokoneelleen patentin.

1815:  Englantilaiset Forster ja Harrild kehittävät pehmeän ja joustavan väritelan.  Telahyty valmistetaan aluksi liimasta ja siirapista, myöhemmin liimasta, glyseriinistä ja raakasokerista.  Liima korvataan gelatiinilla eli liivatteella.

1816:  Augustus Applegath (1788-1871) ja Edward Cowper (1790-1852) rakentavat puoltotaantokoneen, jolle he saavat patentin.  He suunnittelevat 1817 Englannin pankille setelien painokoneen, joka toimii 1819 moitteettomasti.

1817:  König & Bauer rakentavat parannetun kaksivuoropikapainokoneen Lontoossa.

1817:  Saksan ensimmäinen Stanhope-kone asennetaan Berliiniin.

1817:  Saksalainen Johann Ernst Holste (1785-1852) perustaa Celleen painoväritehtaan.  Hän ottaa 1826 käyttöön öljymyllyn ja hevoskäyttöisen kollerimyllyn värin hiertämiseen.

1818:  Kuninkaallisen painon painaja René-Pierre Lorilleux (1788-1865) perustaa yrityksen valmistamaan painoväriä.  Hän toimittaa muuta tavaraa painokoneista kirjakkeisiin.  Poika Charles perustaa painon Charles Lorilleux & Cie.

1818:  CS Van Winkle julkaisee Yhdysvalloissa painajan käsikirjan The Printers' Guide.

1819:  Ranskalaiset sanovat, että kemisti Jean-Nicolas Gannal (1791-1852) keksii hydyn, jolla valmistetaan hytyteloja.  Sulatettu siirappi ja gelatiiniliima valetaan sylinterinmuotoisessa muotissa telan rungon päälle.

1819:  William Congreve (1772-1828) kehittää koneen, jolla painetaan setelien ja muiden tausta moniväriseksi.  Menetelmää käytettiin 1457 mainzilaisen virsikirjan alkukirjainten painamiseen.  Painokehilö jaetaan osalevyhin, jotka vuoron perään nostetaan väritettäväksi, jonka jälkeen painatus tapahtuu yhtä aikaa.

1819:  Leipzigiin perustetaan konetehdas JG Schelter & Giesecke.

1820:  Thomas Parkin saa värilaitteen patentin.  Värilaitteita rakentavat myöhemmin Pluchert, Ruthven, Hugh ja Wilson.

1820:  Traedwell parantaa painokonetta.

1820:  Gilbert Bucks rakentaa Pariisissa painokoneen Pedotypie - Lasten painokone.

1820:  Lontoossa Richard Watts saa patentin parannetulle värilaitteelle.

1821:  Kustantaja Friedrich Arnold Brockhaus (1772-1823) asentaa ensimmäisen rautaisen painokoneensa Leipzigiin.

1821:  Saksalainen Christian Hostmann aloittaa tehdasmaisen painovärin valmistuksen Cellessä.

1822:  Englantilainen RW Cope rakentaa Lontoossa Albion-painokoneen, jossa puristus saadaan aikaan kiiloilla.  Se on vuosikymmeniä Englannin kirjapainojen standardipainokone.  Albion-koneita valmistetaan 1940-luvulle asti ja viedään kaikkialle maailmaan.

1822:  New Yorkissa rakennetaan ensimmäinen polvinivelpainin. Sen suunnittelija Peter Smith (-1825) on Robert Hoen lanko.

1822:  Edward Cowper viimeistelee The Morning Herald -lehden kaksi höyrykäyttöistä painokonetta.

1823:  Edward Cowper ja Augustus Applegath rakentavat kaksisylinterisen koneen pariisilaiselle lehdelle Bulletin des Lois.  Samana vuonna yksisylinterinen kone on Pariisin näyttelyssä.

1823:  Englannista New Yorkiin 1803 muuttanut Robert Hoe vanhempi (1784-1833) hankkii pienen painokonetehtaan.  Poika Richard M Hoe (1812-86) jatkaa 1830 isänsä yritystä.  Hän saa 1832 Thomas W Harveyltä (kutsumanimeltään Toggle-joint) oikeuden polvinivelpainokoneeseen.  Stephen D Tucker (1818-1902) tulee Hoelle oppiin ja jää 59 vuodeksi suunnittelijaksi saaden noin sata patenttia puoltotaanto- ja rullapaperipaino- sekä muista koneista.  Richard Hoe patentoi 1842 sanomalehtipainokoneen.  Yritys hankkii 1859 Isaac Adamsin yrityksen tämän jäädessä eläkkeelle.  Hoe tarjoaa 1867  Bostonin tehtaalta koneita.  Sanomalehtirotaation taittokone asennetaan 1875 Philadelphia Times -lehteen.

1823:  G Scheutz suunnittelee sylinteripainoperiaatteen mukaan toimivaa nykäisintä.

1823:  Ensimmäinen saksalainen sanomalehti Haude und Spenersche Zeitung painetaan Koenig & Bauerin pikapainokoneella Spenerillä Berliinissä.

1823:  William Hope saa patentin painokoneen parannuksesta.

1823:  Eräänlaisia rotaatiopainokoneita aletaan käyttää tapetin painatukseen.  Nämä koneet ovat 1800-luvun lopussa kehittyneet niin, että yhdessä työvaiheessa voidaan painaa useita värejä.

1824:  Kustantaja ja vapaaherra Johann Friedrich Cotta von Cottendorf (1764-1832) asentaa König & Bauer -sylinterikoneen lehteensä Allgemeine Zeitung Augsburgiin.  Königin sukulaispoika insinööri Fritz Reichenbach avustaa.

1824:  David Napier (1785-1873) rakentaa puoltotaantokoneensa Nay-Peer lontoolaiselle painajalle Thomas Curson Hansard.

1824:  Värinhierrinkone otetaan käyttöön.

1825:  Königin seitsemäs ja kahdeksas pikapainokone menevät Hampuriin.

1825:  HH Taylor ja Martineau rakentavat Russel-painokoneita Lontoossa.

1826:  Robert Glaubers suunnittelee alistuslaitetta.

1826:  König rakentaa 11 painokonetta.  Kustantajat Heinrich Brockhaus (1804-77) ja Friedrich Brockhaus (1800-65) Leipzigista ottavat Königin höyrypainokoneen käyttöön kirjojen painamisessa.  Heillä oli 1820 painossaan 10 puista painokonetta, ja he hankkivat 1821 ensimmäisen rautaisen painokoneen.  JB Metzler Stuttgartista ostaa toisen koneen.  Johann Georg Cotta von Cottendorf (1796-1863) ostaa kolmannen koneen (ensimmäinen 1824 lehden Die Allgemeine Zeitung ja kustannustuotteiden painamiseen ja toinen 1825).  Kaksi menee Pariisiin: A Guyot & Scribe ja E Pochard.  Enschedé Haarlemista ostaa kaksi konetta.  König myy vientiin kuolemaansa 1833 mennessä noin 60 höyrypainokonetta.

1827:  Augustus Applegath ja hänen vävynsä Edward Cowper suunnittelevat nelisylinterisen painokoneen The Times -lehdelle.  He hylkäävät puoltotaantopainamisen, mutta nopeuttavat Koenigin kahta peräkkäin asennettua painokonetta, jotka painoivat paperin molemmat puolet samalla ajolla.  Koska yksi alistaja syöttää koneeseen korkeintaan 1500 arkkia tunnissa, niin nyt neljä alistajaa ja neljä luovuttajaa huolehtivat paperin kulusta.  Painonopeus on nyt 4200 arkkia tunnissa paperin toiselle puolelle.  Kone on käytössä 1848 saakka.  Sama miehitys painaa 1848 kirjakesylinterikoneella 8000 arkkia tunnissa.  Jo 32-sivuinen The Times painetaan 1939 rotaatiopainokoneessa nopeudella 40 000 lehteä tunnissa.

1827:  Professori Böckerin konepaja toimittaa Frenckellille painokoneen telan rautaosan ilmeisesti hytytelaa varten.

1828:  David Napier keksii sylinterinaukkarit, jotka kuljettavat paperiarkkia painokoneessa.  Ne ovat puoliautomaattiset, sillä arkit otetaan edelleen käsin yksitellen paperipinosta.  Ensimmäisen painamisen jälkeen naukkarit avautuvat, ja toisen sylinterin naukkarit tarttuvat arkkiin, avautuvat painamisen jälkeen, ja nauhat kuljettavat arkin luovutuspöydälle.  Myöhemmin kokoautomaattinen naukkarijärjestelmä korvaa ihmisen arkin alistajana ja luovuttajana.  Napierin tiikeliä 1830 käytetään paljon laatupainatukseen ennen Wharfedalen konetta.

1828:  Aleksandrovin tehdas, yksi Venäjän suurista tekstiilikonetehtaista (perustettu 1798 Pietarissa), alkaa tuottaa painokoneita.  Aluksi koneita tuotetaan omaan tarpeeseen (1817 Typografinen laitos - korttitehdas).

1828:  Ruotsissa otetaan käyttöön Stanhope-painokone.  Munktell Eskilstunassa alkaa valmistaa sitä.

1828:  Helsingissä Wasenius merkitsee kirjoihin 225 tölkillistä kimröökiä, kuusi kannullista öljyä sekä 1829 yhden kuparisen padan.  Luettelossa on muutamia kuparisia teloja ja yksi kuparinen kehilö sekä siirappia ja liimaa hytyteloja varten.  Telahyty keitetään kirjapainossa tai talon pesu- tai leivintuvassa.  Siirapin ja liiman suhdetta vaihdellaan sen mukaan, halutaanko kovia teloja kesäkäyttöön vai pehmeämpiä talvikäyttöön.  Siirapista tehdyt telat menettävät nopeasti imukykynsä, ja ne täytyy usein valaa uudelleen.  Siksi aletaan valmistaa glyseriinihydystä teloja.

1829:  Robert Hoe (1784-1833) ostaa Samuel Rustin painokonepatentin.  Tämän ja Peter Smithin koneen yhdistelmästä tulee Washington-kone.

1829:  P Götrek suunnittelee Tukholmassa sylinteripainoperiaatteen mukaan toimivaa nykäisintä.

1829:  Ruotsalainen kirjanpainaja Nils Magnus Lindh hankkii Örebrohon höyrykäyttöisen pikapainokoneen, Statstidningens-lehden paino 1835 toisen ja kustantaja Lars Johan Hierta samanlaisen Tukholmaan Aftonbladetin painamiseen.  Poliitikkona valtiopäivillä Hierta alkoi 1828 julkaista Riksdagstidningen-lehteä.  Hän osti oman kirjapainon, ja Aftonbladetin myötä hänen piti hankkia pikapainokone.

1830-luku:  Suuret kirjapainot alkavat hankkia höyrykäyttöisiä pikapainokoneita muun muassa Englannissa Eyre & Spottiswoode ja William Clowes.

1830-luku:  Englantilainen keksijä Henry Bessemer kehittää aiempaa paremman asiakirjojen ja postimerkkien leimauslaitteen.  Viranomaiset käyttävät laitetta vuosikymmeniä eivätkä maksa Bessemerille korvausta.  Hänelle myönnetään ritarinarvo.

1830-luku:  Dublinilainen insinööri Joseph Alldritt parantaa rautaista painokonetta ja markkinoi sitä nimellä Alldritt's Improved Columbian Printing Press.

1830:  Königin sisarenpoika Friedrich Helbig (1793-1843) sijoittaa puristussylinteriin naukkarit.

1830:  William Pickeringin (1796-1854) painajanmerkissä on Alduksen delfiini ja ankkuri sekä motto Aldi discip(ulus) Anglus - Aldu’s English disciple eli Alduksen englantilainen oppilas. Latinassa discere on oppia.

1831:  Hippolyte Marinoni (1823-1904) rakentaa kaksisylinterisen puoltotaantokoneen, joka on kaksivuorokone, sanomalehdelle La Nationale.  Marinoni oli koneenrakentajainsinöörin Gaveaux opissa ja rakensi käsinykäisimiä.  Marinonista tulee hänen työnjohtajansa.  Marinoni rakentaa työläistensä kanssa 1848 nelisylinterisen tasokehilökoneen sanomalehdelle La Presse.  Se perustuu kaksisylinterikoneen periaatteelle, jonka Philippe Taylor patentoi 1822.

1832:  Thomas De la Rue painaa pelikortteja puu- tai metallilaatoilta.  Hän käytti vuosia päällystetyn kartongin ja painovärien kehittämiseen.  Painamisen jälkeen kortit kiilloitetaan kuparilevyjen välissä suuressa telojen puristuksessa.

1832:  William Savage (1770-1843) julkaisee kirjansa Preparation of Printing Ink.  Se on alan ensimmäinen teos.

1832:  Helsingissä Frenckell tuo maahan Hampurin kautta yhden nassakallisen ensimmäisen vahvuusluokan kalsiumpitoista painoväriä, joka varmaan on englantilaista alkuperää.

1833:  Bostonissa keksitään värilaite Fairlamb-Gilpin.

1834:  Robert Mudie kertoo kaksiosaisessa teoksessaan The Feathered Tribes of the British Islands George Baxterin (1804-67) väripainomenetelmästä Polychromatic printing.  Baxter painaa 1837 kustantamolle Chapman & Hall 11 värillä taidejäljennöksiä Pictorial Album, or Cabinet of Paintings.

1834:  Carl Fredrik Berling tuo Ruotsin Lundiin Columbia-painokoneen, joka on valmistettu Braunschweigissa samana vuonna.

1834:  Yhdysvaltalainen Isaac Adams (1803-83) rakentaa höyrykäyttöisen tiikelipainokoneen.  Hän rakentaa pikapainokoneeseen mekaanisen paperiarkin luovutuslaitteen.

1834:  Irlannissa Philip Dixon Hardy asennuttaa höyryvoimalla käyvän painokoneen painamaan Dublin Penny Magazinea.

1834:  Ranskalainen Perrot kehittää painokoneen Perrotine, jossa kohopainolaatoilta painetaan kankaita.

1834:  Ensimmäinen kirjapainotekniikan lehti Journal für Buchdruckerkunst perustetaan Braunschweigissa.

1835:  W Hasper, Handbuch der Buchdruckerkunst on vanhin kirja, jossa esitetään värillisten painovärien värimallit.  Hasper selostaa vanhaa painovärin valmistusmenetelmää noesta ja sittemmin kimröökistä, jota sekoitetaan pellavaöljystä keitettyyn vernissaan, vaikka englantilaisissa tehtaissa alettiin 1700-luvulla tuottaa painoväriä.  Hasper mainitsee yhden saksalaisen painoväritehtaan.  Vuoteen 1840 saksalaiset turvautuvat vaativissa töissä englantilaiseen painoväriin.

1836:  Wienissä Friedrich Helbig (1793-1843) ja Leo Müller (1799-1844), joka työskenteli nuorukaisena Oberzellissä Koenig & Bauerilla, perustavat painokonetehtaan Helbig & Müller.  Lukkoseppä Georg Sigl tulee konepajaan, mutta siirtyy tehtailijan Dingler käsinykäisimiä valmistavaan konepajaan ja perustaa 1840 oman konepajan Berliiniin.  Mekaanikko Johann Klein on Helbig & Müller-konepajassa, mutta palaa kotiseudulleen ja perustaa painokonetehtaan Johannisberg, jossa rakennetaan pikapainokoneita.

1836:  Yhdysvaltalainen Isaac Adams parantaa 1830 keksimäänsä konevoimaista painokonetta.  Parinkymmenen seuraavan vuoden aikana noin 90 prosenttia hyvästä yhdysvaltalaisesta painotyöstä tehdään Adamsin koneilla.

1837:  Pariisissa painetaan ensimmäinen sokeiden pistekirja.  Ranskan jälkeen pistekirjapaino perustetaan Sveitsin Lausanneen.

1837:  Honoré de Balzac julkaisee teoksensa Illusions perdues, joka kuvaa painajia ja kirjapainoalaa.

1839:  Yhdysvalloissa bostonilainen painaja Stephen P Ruggles (-1880) rakentaa väriteloilla varustetun poljettavan tiikelipainokoneen.  Muuten kone on nykäisimen tapainen.  Ruggles keksii 1851 asentaa kehilön alustan pystysuoraan.

1839:  Wilhelm Hasper koettaa valmistaa väriteloja kautsusta.

1839:  Yhdysvaltalainen Charles Goodyear (1800-60) keksii kautsun eli luonnonkumin vulkanoinnin kumiksi.  Myöhemmin väri- ja painoteloja aletaan valmistaa kumista telahydyn sijaan.

1839:  Simeliuksen kirjapaino ostaa Porvoosta painajalta Widerholm ensimmäisen Helsinkiin hankitun rautaisen käsipainokoneen.  Widerholm ehkä toi sen mukanaan Pietarista.

1840-luku:  Neljän helsinkiläisen kirjapainon työntekijät kokoontuvat Kaivopuistoon välineineen, eväineen, vahvistavine juomineen ja pelikortteineen painovärin valmistukseen.  Myös vernissaa keitetään Ullanlinnan alueella, Sirpalesaaressa tai Liuskasaaressa, kunnes räjähdyksen jälkeen on väriä keitettävä Vanhassakaupungissa tai Espoon tullin toisella puolen.  Kuopiossa soudetaan Kallaveden erääseen saareen väriä keittämään.

1840:  Friedrich Helbig rakentaa Wienin lähellä Mödlingissä painokoneita kumppaninaan Leo Müller.  Helbig & Müller rakentaa 1842 pikapainokoneen.

1840:  LJ Hierta perustaa Tukholmaan väritehtaan.

1840:  Ludwig Sander (1790-1877) perustaa Augsburgiin painokonetehtaan.  Carl August Reichenbach (1801-83) ja vävynsä Carl Buz (1803-70) ostavat 1844 sen.  Yrityksestä tulee Maschinenfabrik Augsburg-Nürnberg eli MAN.  Tehdas rakentaa 1846 käsikäyttöisen pikapainokoneen.

1840:  Ruotsalainen CA Holm patentoi Englannissa tiikelipainokoneensa Scandinavia Press.

1840:  R Thompson alkaa julkaista Englannissa lehteä The Compositors' Chronicle.  Se lakkaa 1843, jolloin Thompson alkaa julkaista lehteä The Printer.

1842:  Saksalaiset painonomistajaveljekset Friedrich ja Christian Jänecke ja majatalonpitäjä Friedrich Schneemann perustavat nokimustanpolttimon ja painoväritehtaan Hannoveriin.

1843:  Thomas Middleton rakentaa lehdelle Illustrated London News höyrykäyttöisen painokoneen, joka painaa arkin molemmat puolet nopeudella 2000 arkkia tunnissa.

1844:  Charles Goodyear patentoi kumin vulkanoinnin.

1845:  Maschinenfabrik Augsburg Saksassa rakentaa augsburgilaiselle painolle Nikolaus Hartmann ensimmäisen pikapainokoneensa, joka perustuu kiskoliikkeelle.

1846:  Englannin pääpostimestari Rowland Hill kiinnittää kiilan muotoiset kirjakkeet sylinterille.  Hän sai 1835 patentin rullapaperille painamisesta.

1846:  Augustus Applegath rakentaa The Times -lehdelle suuren ympärysmitaltaan noin 5,18 metriä pystysuoran sylinterin, oikeastaan monikulmion, johon ladelma kiinnitetään ladelman levyisinä tasopintoina.  Sylinterin ympärillä on kahdeksan pystysuoran akselin ympäri pyörivää puristussylinteriä, joiden välissä ovat värilaitteet.  Koneen sanotaan painavan 10 000 kappaletta tunnissa.  Paperiarkit alistetaan ja luovutetaan käsin.  Myöhemmin asennetaan yhdeksäs puristussylinteri ja värilaite.

1846:  Richard March Hoe (1812-86) rakentaa ja patentoi New Yorkissa arkkirotaatiopainokoneensa - Type Revolving Press ja Lighting Rotary News Press - Salamakone, jossa käytetään tavallista kirjakeladelmaa.  Se on kiilanmuotoisine välisteineen suljettu suoraan suurelle sylinterille, joka on vaakasuorassa.  Sen ympärillä on neljä puristussylinteriä, ja neljä alistajaa syöttää paperiarkin, jota naukkarit ja nauhat kuljettavat painamisen jälkeen käsin koskematta.  Koneen nopeus on 20 000 kierrosta tunnissa.  Kone asennetaan lehden Philadelphia Public Ledger painoon.  Myöhemmin puristussylintereitä on kymmenen.  Hoe käyttää 1847 kiilanmuotoisia kirjakkeita.  Pariisilainen lehti La Patrie saa 1849 toisen Hoen rakentaman koneen.

1846:  Heinrich Laakmann ottaa Tartossa käyttöön Viron ensimmäisen pikapainokoneen.  Hänellä on myös puupiirrososasto.

1846:  Johann Klein ja Johann Forst rakentavat ensimmäisen käsikäyttöisen painokoneensa Johannisbergissa.  Se toimitetaan Rüdesheimiin Marcus Dettmerille.  Johann Bohn tulee mukaan yritykseen.  Johannisbergin tehdas palaa 1861.  Tuhannes painokone toimitetaan 1875 painolle Macklotsche (Karlsruhe).

1847:  Ranskalainen Hippolyte Auguste Marinoni (1823-1904) rakentaa Pariisissa ensimmäisen rotaatiokoneensa, joka painaa paperin molemmat puolet.  Se käyttää painolevyinään stereotyyppejä.  Kuusi työntekijää käyttää konetta.  Kone on Koenig & Bauerin ja Augsburgin (MAN) esikuva.

1847:  Pariisilaiseen lehteen La Presse asennetaan Hippolyte Marinonin nelisylinterinen tasokehilöpainokone.

1847:  JW Alfs perustaa pikapainokonetehtaan Leipzigiin.

1847:  Suomeen tilataan ensimmäinen pikapainokone.  Se on PMF Lundbergin vaasalaispainon ostama.  Vikkeläpräntti eli joutupräntti alkaa toimia lehden Ilmarinen. Notisblad för Österbotten teossa.  Hankintaviive pikapainokoneen keksimisestä on 36 vuotta.  Lundberg hankki aikaisemmin kenties JH Hüttemeyerin kööpenhaminalaisliikkeestä Hagar-mallisen rautaisen käsipainokoneen.  Se viottuu sittemmin Vaasan palossa, mutta sitä käytetään pitkään Vasabladetin oikaisuluvussa.

1848:  Rotaatiopainokoneen nopeus on noin 8000 painatusta tunnissa.

1849:  Saksan graafisessa teollisuudessa työskentelee 18 000 työntekijää, ja 1875 heitä on 46 000, 1895 jo 116 00, 1907 hieman enemmän eli 134 00 ja 1913 peräti 224 000.

1849:  Ruotsalainen Fredrik Berling ostaa König & Bauer -tehtaalta pikapainokoneen Lundiin.

1849:  Johan Christopher Frenckell III hankkii Helsingin ensimmäisen pikapainokoneen JH Hüttemeyerilta Kööpenhaminasta.

1849:  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon kalustoluettelossa mainitaan painovärejä musta, tummansininen, vaaleanvihreä, keltainen ja tummanpunainen, joista värilliset ovat varmaan tuontitavaraa.  Luettelossa on kaksi kuparista väripalloa eli vernissan keitossa käytettyä pataa.  Kalusteisiin kuuluu myös 500 vastapainettujen arkkien kuivausortta.  Hilarius Lind toimittaa painolle Kööpenhaminasta pikapainokoneen, yhden suurehkon ja yhden pienehkön käsipainokoneen.

1849:  CW Holmström ottaa Sortavalassa käyttöön pikapainokoneen.

1850:  Augsburgissa Saksassa rakennetaan ensimmäinen kaksoispikapainokone.

1850:  Lontoolainen painaja Main patentoi sylinterikoneen, jossa sylinteri pyörähtää vain noin 3/4-osa kierrosta.  Paperi syötetään sylinterin alle, jossa naukkarit tarttuvat arkkiin.

1850:   Strasburgissa Berger-Levrault -painon (perustettu 1600-luvun lopulla) kaksi nuorta johtajaa Oscar Berger-Levrault ja Jules Norberg hankkivat uudet painokoneet ja muita koneita kuten kaksi kirjakkeiden valinkonetta Ranskasta, paperikalanterin ja taittokoneita Sveitsistä 1859.  He erikoistuvat hallinnollisiin julkaisuihin erityisesti Ranskan armeijaa varten.  Tehdas rakennetaan uudestaan vähän ennen Ranskan ja Preussin sotaa 1870-71.  Kun Elsass-Lothringen liitetään 1879 Saksaan, he päättävät muuttaa Nancyyn.  Siellä he rakentavat uuden painotalon ja hankkivat uusia koneita.  Yrityksellä on 1877 työntekijöitä 404, kun heitä oli 1855 vain 150.  Työpäivän pituus on kymmenen tuntia, kun se yleensä on 12 tuntia.  Palkkojen nousu tänä aikana on 20 prosenttia.  Työntekijöistä on latojia 84, painajia 103, faktoreita ja oikolukijoita 8, muita ammatti- ja aputyöntekijöitä (myös nuoria tyttöjä) 41, kirjansitojia 74, kirjakevalajia ja stereotypoijia 17, litografeja 17, mekaanikkoja ja puuseppiä 9 sekä varasto- ja sekatyömiehiä 52.

1850:  R Hoe rakentaa ensimmäisen sanomalehtirotaation New York Timesille.

1850:  USAssa newyorkilainen painaja George Phineas Gordon rakentaa tiikelipainokoneen Yankee-Job-Press.

1850:  Saksalainen myllärin poika Andreas Hamm (1824-94) ostaa veljeltään Georg Frankenthalin valimon ja konepajan Hemmer, Hamm & Compagnie, josta tulee Heidelberg.  Hamm tapaa 1856 Andreas Albertin, joka kävi oppinsa tehtaassa König & Bauer.  He alkavat rakentaa pikapainokoneita, joita valmistuu 14 kahdessa vuodessa.  Konepaja valmistaa myös paperileikkureita ja taittokoneita.

1850:  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainoon hankitaan Fiskarsin konepajasta yksi Hagar-tyyppinen käsipainokone, joka on ensimmäinen Suomessa valmistettu.  Muita vastaavanlaisia koneita ei Suomessa tiettävästi rakenneta.  Paino hankkii 1854 yhden rautaisen painokoneen G Siglin berliiniläisliikkeeltä.

1850:  Suomeen hankitaan rautaisia painokoneita.  Painoväriä aletaan tuoda ulkomailta.

1851:  Yhdysvalloissa hannoverilainen Friedrich Otto Degener patentoi Franklin- eli Liberty-tiikelipainokoneensa.  Tässä koneessa kääntyvät tiikeli ja kehilöalusta vastatusten.  Konetta valmistetaan Englannissa nimellä Minerva.

1851:  William Clowes painaa 15 höyrykäyttöisellä pikapainokoneella 290 000 kappaletta näyttelyluetteloita 42 päivässä.

1851:  Englantilainen Thomas Nelson rakentaa Lontoon maailmannäyttelyyn rotaatiokoneen, jossa on kaksi painoyksikköä, ja joka painaa 16 sivua.

1851:  Itävallan hovi- ja valtionpainon johtaja Alois Auer painaa rullapaperille pikapainokoneella.  Hän saa 1854 patentin.  Teknisten vaikeuksien vuoksi Auer ei jatka koneensa kehittelyä.

1851-64:  Ruotsalainen koneensuunnittelija S Sahlberg rakentaa pikapainokoneita ja toimittaa 1858 pikapainokoneen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainolle ja 1859 Simeliuksen perillisten painolle.

1851:  AW Gröndahl ilmoittaa, että hänen kirjapainossaan on rautainen painokone, ja että paino saa pian kaksi tällaista konetta.

1852:  Ranskalainen Dutartre patentoi koneen, jossa sylinteri tekee koko kierroksen, kun kehilö liikkuu eteenpäin, mutta pysähtyy, kun kehilö palautetaan.  Tämä on pysähdyssylinterikone eli à arrêt de cylindre.

1853:  Yhdysvaltalainen John P Comly rakentaa automaattisen alistuslaitteen.

1853:  Painossa Baker & Spedon otetaan käyttöön kova sylinterinpeite.

1854:  Hippolyte Marinoni perustaa oman yrityksen Marinoni et Chaudré kumppaninsa kanssa.  Nimeksi tulee pian Hippolyte Marinoni.  Yritys rakentaa kirja- ja kivipainokoneiden lisäksi rotaatioita.  Le Petit Journal -lehden rotaatio 1866 on aikansa nopein arkkirotaatio, sillä arkki käännetään yhdellä toiminnalla.  Wittersheim-yhtiö saa 1854 sopimuksen painaa lehdet Moniteur Universel ja Moniteur du Soir ja tilaa viisi Marinonin puoltotaantorotaatiota.  Marinoni asentaa 1872 ensimmäisen rullapaperi- eli rainarotaationsa pariisilaiseen sanomalehteen La Liberté.  Marinonista tulee Le Petit Journal -sanomalehden omistaja ja johtaja ja painaa 20 rotaatiolla yli miljoona lehteä päivässä.

1854:  Puolalainen Bartholomew Beniowski saa patentteja Lontoossa rotaatiolle, jossa painopinta tai -kehilö on suuren sylinterin sisäpuolella.  Hän perustaa yhtiön ja kerää rahaa varakkailta naisilta.  Hänen kirjakkeiden ja logotyyppien ladontajärjestelmänsä Authoriton epäonnistuu myös.

1854:  Braunschweigissa julkaistaan ensimmäinen saksankielinen painoalan luettelo Heinrich Meyer, Adressbuch der Buchdruckereien von Mittel-Europa.

1854:  Meksikossa 34 kaupungissa on kirjapaino.

1855:  Yhdysvaltalainen JT Ashley saa Yhdysvaltojen patentin painokoneen paperiarkin alistus- ja luovutuslaitteelle eli arkin syöttö- ja poistolaitteelle.  Laitteen mekaaniset kädet nostavat arkin imuilmalla painokoneeseen.

1855:  Newyorkilaisen painajan Merwin Davis ja C Potter nuoremman rakentama Davis Oscillating Press esitellään New Yorkin näyttelyssä.  Sitä myydään runsaasti sisällissodan puhkeamiseen asti.

1855:  Yhdysvaltalaiset kirjakevalajat MacKellar, Smiths & Jordan julkaisevat ensimmäisen yhdysvaltalaisen painoalan lehden The Typographic Advertiser.  Aluksi siinä esitellään kirjainnäytteitä, mutta siitä kehittyy yleinen tekninen lehti.

1856:  Lloyd's Weekly Newspaper asentaa rotaation Hoe Type Revolving Machine, jossa on kuusi sylinteriä.

1856:  Yhdysvaltalainen George Phineas Gordon saa patentin tiikelikoneelle Gordon Press, joka on nykyaikaisen tiikelin edeltäjä.

1856:  Englantilainen laboratorioapulainen William Henry Perkin (1838-1907) valmistaa vahingossa kivihiilitervasta ensimmäistä synteettistä väriä mauveiiniä, malvaa eli malvanväristä aniliiniväriä.  Tästä alkaa värikemian voittokulku.

1856:  Frenckellin helsinkiläispainolla on kolmen rautarakenteisen painimen ja kahden pikapainokoneen lisäksi viisi puista painokonetta.

1857:  Hannoverilainen Friedrich Otto Degener patentoi USAssa tiikelin Liberty.

1857:  Scottish Typographical Circular alkaa ilmestyä.  Sitä alkaa 1909 julkaista Scottish Typographical Association ja uudeksi nimeksi otetaan Scottish Typograpchical Journal.

1857-58:  Karl Marx kirjoittaa taloudellisissa käsikirjoituksissaan Grundrisse: "Mihin joutuu Fama Printing House Squaren rinnalla?"  Lontoon aukion varrella sijaitsevat lehden The Times toimitus ja kirjapaino.  Fama-jumalatar - kreikaksi Ossa - olennoi kulkupuhetta.  "Toiselta puolen onko Akhilleus mahdollinen ruudin ja lyijyn aikakaudella?  Tai yleensä 'Iliadi' käsipainimen saati sitten painokoneen rinnalla?  Eivätkö sankarilaulut ja tarut ja muusat häviä väistämättä kirjapainannan ilmaantuessa, eivätkö siis eeppisen runouden välttämättömät edellytykset katoa?"

1858:  Times korvaa Applegathinsa kahdella kymmenen alistajan Hoella.  Ne painavat lähes 20 000 painatusta tunnissa.  Applegathin pystyrotaatiot syrjäytyvät.

1858:  John Pouncy keksii kumipainatuksen.

1858:  William Dawson ja hänen työnjohtajansa David Payne rakentavat Wharfedalessa Yorkshiressä pysähdyssylinterikoneen Wharfedale, josta tulee suosittu kirja- ja muussa painotyössä.

1858:  Itävallan Hovi- ja valtiopainon johtaja Alois Auer patentoi Wienissä sanomalehtikoneen, joka painaa rullapaperille.  Hän kokeili 1851 rullapaperille painamista pikapainokoneella.

1858:  USAssa J Golding rakentaa Boston-painokoneen, joka on nimetty kaupungin mukaan.  Siinä on pystysuora kiinteä kehilöalusta ja heilahtava tiikeli.

1859:  R Hoe ostaa I Adamsin painokonepatentit ja kaiken kaluston.

1859:  J Simeliuksen perillisten kirjapainoon Helsinkiin hankitaan pikapainokone Tukholmasta S Sahlbergiltä, 1871 Koenig & Bauerilta ja 1876 Frankenthalilta.

1860:  Yhdysvaltalainen William H Bullock (1813-67) keksii rullapaperi- eli rainarotaatiopainokoneen eli rotaatiopikapainokoneen, joka painaa paperin molemmat puolet.  Hän saa patentin 1863.  Hän yhdistää rullapaperitelineen pikapainokoneeseen Philadelphia Inquirer -sanomalehteä varten.  Kaarevia stereotypialaattoja käyttävä kone rakennetaan New York Tribunelle ja on valmis 1865.  Bullock neuvoo 1867 häneltä tilatun rotaation käyttöä Philadelphia Public Ledger -lehdessä, kun hänen jalkansa tarttuuu koneen liikkuviin käyttöhihnoihin ja hän loukkaantuu niin pahasti, että kuolee yhdeksän päivää myöhemmin.  Hoe hankkii myöhemmin Bullockin yrityksen Bullock Printing Press.

1860: Yhdysvalloissa salemilainen George Phineas Gordon patentoi Franklin-tiikelipainokoneen - Yankee Job Press.  Gordon keksii pöytävärilaitteen eli värilautasen tai -levyn, joka parantaa värin tasaisuutta.  Hänen koneensa ovat suosittuja 1860- ja 1870-luvuilla, ja niitä valmistetaan Englannissa nimellä Minerva.

1860:  Porilainen Johan Fredrik Granlund (1809-74) hankkii Frenckelliltä ostamaansa Turun painoon Koenig & Bauerilta rautaisen Hagar n:o 2 käsipainokoneen ja myöhemmin kaksi lisää sekä 1865 Fritz Jänecken berliiniläisliikkeestä "sinkkialuslevyllä varustetun oikaisuvedosten painamiseen tarkoitetun koneen".

1860-70-luvut:  Turkulaispainot JW Lillja ja GW Wilén ostavat Tukholmasta englantilaista painoväriä Adolf Bonnierilta ja saksalaista väriä PA Huldbergilta.  Turkulainen JF Granlund tilaa 1861-67 painoväriä suoraan Chr Hostmannilta Cellestä.  Samaa yritystä käyttää myöhemmin Wilén, joka tilaa 1869 väriä myös JE Breidtilta Hamerlingista ja 1871-73 Gebr Jänecke & Fr Schneemannilta Hannoverista sekä 1873 Robert Gysaelta Dresdenin läheltä.  Lillja ja Wilén pitävät varastossa painoväriä, jota he toimittavat esimerkiksi 1861 Hajanderille Mikkeliin, 1865 Eurénille Hämeenlinnaan, 1866 Huhtinille Jyväskylään ja 1871 Palanderille Poriin.

1861:  Andreas Albert (1821-82), joka oli 1835 lähtien harjoittelijana König & Bauerin Oberzellin tehtaassa ja mestarina 1845 alkaen Carl Reichenbachin Augsburgin tehtaassa, alkaa yhteistyön valimon ja konetehtaan (perustettu 1850) omistajan Andreas Hamm (1824-94) kanssa Frankenthalissa.  He perustavat 1863 tehtaan Albert & Hamm tuottamaan pikapainokoneita.  He lopettavat 1873 yhteistoiminnan ja jatkavat tahoillaan Hamm itsenäisenä ja Albert kumppaninaan Wilhelm Molitor pikapainokonetehtaassa Frankenthal Albert.

1861:  Insinööri W Conisbee rakentaa ja patentoi kunnolla toimivan kaksiväripainokoneen.

1861:  R Hoe valmistaa rotaationsa käyttämään stereolevyjä.

1861:  FW Frenckell tiedustelee turkulaiselta Lilljalta, joka korvasi painokoneen käsivoiman ensimmäisenä Suomessa höyryllä caloric-koneella, kokemuksia siitä.  Lausunto lienee myönteinen, koska Frenckell hankkii suurehkon caloric-koneen.  Niiden valmistaja Turussa on Cowie & Co.

1862:  Rakennetaan pienoiskokoinen Albion-painokone, joka esitellään Pariisin maailmannäytelyssä.

1862:  König & Bauer rakentaa pikapainokoneen, jossa on pöytävärilaite.

1863:  Yhdysvaltalainen J Merrit Gally (1838-1910) patentoi Universal-tiikelipainokoneensa.  Se on ensimmäinen raskasrakenteinen sylinterivärilaitteinen tiikelikone, jossa puristus tapahtuu todella yhdensuuntaisesti.  Se on käsin alistettava ja poljinkäyttöinen.  Konetta sanotaan myös Gally-painokoneeksi.  Colt's Armory valmistaa sitä Connecticutin Hertfordissa.  Kone patentoidaan 1869.  JG Schelter & Giesecke alkaa 1880 valmistaa sitä Leipzigissa Phoenix-nimisenä.

1863:  Hippolyte Marinoni alkaa käyttää rautaisia sulkuloittoja kirjapainossa.

1863:  Portugalin Porton merkittävin lehti O Comércio do Porto hankkii rotaatiokoneen.

1863:  Ranskalainen kirjapainolehti L’Imprimerie perustetaan.

1863:  Suomalainen Carl Henrik Alopaeus (1825-92) toimittaa Lukukirjan sokioille ja painattaa moonilla seitsemän lehden laajuisena Manilla-koulussa Tukholmassa.  Hän ottaa Ruotsista tuoduilla painolevyillä lisäpainokset Turussa 1864 ja 1866.

1864:  König & Bauer rakentaa kaksivärisen pikapainokoneen, jossa on kaksi kehilötelaa kummassakin yksikössä.

1864-66:  MF Huhtinin ainoana työkoneena Jyväskylässä on vanha puinen painokone.

1865:  König & Bauer on myynyt tuhat pikapainokonetta.

1865:  Saksalainen Albert M Kast perustaa painoväritehtaan.  F Ehinger tulee 1868 mukaan yritykseen, joka palkkaa 1881 kemistin, alkaa valmistaa nokea ja ottaa öljymyllyn käyttöön.  Tehdas valmistaa mustia ja värillisiä koho- ja kivipainovärejä, vernissoja sekä kupari- ja teräspainoväriä.  Koepaino otetaan 1885 käyttöön.  Tytäryhtiö perustetaan 1891 New Yorkiin.

1865:  Sederholm käynnistää Helsingissä Suomen ensimmäisen Koenig & Bauerin pikapainokoneen.

1866:  The Times -lehden ensimmäinen Walter-rotaatiopainokone rakennetaan JC MacDonaldin ja mekaanikon J Calverley suunnittelemana.  John Walter III pani 1862 alulle koneen suunnittelun.  Walter-painokoneella painetaan rullapaperille.  Nopeus on 12 000 molemmin puolin painettua kahdeksansivuista lehteä tunnissa.  Aikaa kuluu nyt puolet entiseen verrattuna.  Koneeseen lisätään 1868 taittolaite.  Kolme parannettua mallia hankitaan 1869.  Hoe-koneet korvaavat 1895 Walter-koneen.

1866:  Unggrenin kirjapainoon Vaasassa hankitaan Georg Siglin pikapainokone, 1885 samanmallinen kone ja 1889 Liliput-painokone sekä höyrykone.  Fredrik Wilhelm Unggren (-1901) seuraa kirjapainotaidon kehitystä tekemällä useita matkoja Skandinavian maihin ja Saksaan.  Hänen kiinnostuksensa teknisiä keksintöjä ja parannuksia kohtaan ilmeni jo 1850-luvulla, jolloin hän kaiversi vahaan kuvia aapista varten ja otti niistä kuparivaloksia galvanoplastiikalla, joita kerrotaan myydyn toisillekin kirjapainoille.  Hän rakentaa 1860-luvulla omaperäisen stereotypointilaitteiston, jonka matriisit valmistetaan kostutetusta paperimassasta ja jota käytetään vuosisadan vaihteeseen saakka.

1866:  Suomeen saadaan telahytyä ensi kerran tuontitavarana Saksasta, kun tilaajana on Sederholmin kirjapaino.

1867:  Hippolyte Marinoni rakentaa koneen, jossa puolto- ja taantopainolevyt ovat samalla sylinterillä.

1867:  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainossa on höyrykone Suomen painoista ensimmäisenä.

1868:  Pariisissa Wittersheim saa lehtien Moniteur Universel ja Moniteur du Soir painosopimuksen ja tilaa viisi Marinonin uutta paperin molemmat puolet painavaa rotaatiota.

1868:  Walter-koneessa on taittolaite.  Koneen nopeus on noin 12 000 kappaletta tunnissa.

1869:  Bostonilainen William Golding markkinoi Golding-tiikeliä.  Se ja Pearl-tiikeli ovat laajassa käytössä.

1869:  Yhdysvaltalainen JM Gally patentoi tiikelikoneen, joka on ensimmäinen yleistynyt suurehko sylinterivärilaitteinen kone.  Sen tuo 1880 Eurooppaan JG Schelter & Giesecke alkaen valmistaa sitä Leipzigissa nimellä Phoenix.

1870-luku:  Monen sanomalehden painoon asennetaan rullapaperille painava rotaatio.

1870-luku:  Richard Hoe kehittää sanomalehden painamista suunittelemalla taittolaitteen, jolla sanomalehti saadaan valmiiksi taitettuna eli valmiina myyntiin.  Painokoneessa on myös laskuri.

1870-luku:  Jatkuvan alistuksen periaate tunnetaan, mutta ensimmäiset käyttökelpoiset koneet tulevat 1920-luvulla markkinoille.

1870-luku:  Suomeen tuodaan lähes kymmeneen kirjapainoon ranskalaisia Marinoni-painokoneita.

1870-luku:  Suomeen aletaan tuoda Englannista telahytyä, joka on valmistettu glyseriinistä ja liivatteesta.

1870-luku:  Sederholmin kirjapainossa Helsingissä käytetään vastapainettujen arkkien kuivaamiseen eri suuntiin pingotettuja naruja.  Samoin menetellään 1876 Jyväskylässä Weilin & Göösin painossa, jossa arkit nostetaan kuivausnaruille perinteisellä kolmihaaraisella hangolla.

1870:  Englantilainen George Ashley Wilson rakentaa kunnollisen taittolaitteen sanomalehtikoneeseen Victory, joka on Walter-koneen toinen parannettu malli.  Hänen taittokonettaan käytetään lehtien North British Daily Mail ja Glasgow Weekly Mail tuotannossa.

1870:  Ruotsissa on 91 pikapainokonetta, 1875 jo 244 ja 1883 hieman enemmän eli 296 konetta.  Käsipainokoneita on 200, 1875 vain 16 enemmän, mutta 1883 enää 183.  Tällöin on hankittu 121 tiikelipainokonetta.

1870:  O Marin perustaa Söderköpingiin väritehtaan.

1871:  R Hoe rakentaa Bullockin aikaisemman työn mukaan puoltotaantokoneen, joka painaa rullapaperille.

1871:  Wieniläinen Wiener Presse saa parannetun Walter-painokoneen nimellä Victory Press.

1871:  Valmistetaan Berry's People Printing Press.  Pienikokoinen painokone on myös Mr Stafford's portable Press.

1871:  Helsinkiläinen J Simelii Arvingars Boktryckeri - J Simelius'en perillisten kirjapaino ostaa suuren pikapainokoneen Koenig & Bauer Würzburgista ja 1876 vielä suuremman Frankenthalista.  Paino ostaa kaasumoottorin.  Se vaihdetaan myöhemmin höyrykoneeseen ja sähkövoimaan.

1872:  Hippolyte Marinoni asentaa ensimmäisen rullarotaationsa pariisilaiseen lehteen La Liberté.  Kone painaa 10 000 kappaletta tunnissa.  Marinoni työskentelee lehdistön edistäjän Emile de Girardin kanssa.

1872:  Augsburgissa Saksassa rakennetaan esikuvana englantilainen Walter-kone ensimmäinen saksalainen sanomalehtirotaatiokone, joka esitellään 1873 Wienin maailmannäyttelyssä, ja 1882 kaksivärirotaatiokone.  Painolaitoksiin sisältyy höyrykattila ja höyrykone.  Pääsuunnittelija Gustav Bissinger (1828-90) kävi 1871 tutustumassa rotaatioihin Englannissa.  Liberty- ja Gally-koneiden mukaan rakennetaan 1874 alkaen tiikelikoneita.

1872:  Hollantilainen Philip van Son alkaa valmistaa pienessä tehtaassa Deventerissä vahoja ja kirjoitusmusteita sekä myöhemmin painoväriä.  Tehdas vie 1900-luvun lopussa värejä noin 80 maahan.

1872:  JGA Eickhoff lähettää Kööpenhaminasta rautaisen painokoneen Wilénille Turkuun.

1872:  Simeliuksen perilliset hankkivat Koenig & Bauerin pikapainokoneen, samoin 1873 Senaatin kirjapaino, 1874 tamperelainen Hagelberg, 1875 turkulainen Wilén ja 1882 Åbo Tidnings Nya Tryckeri.

1872:  Sokeiden moon-kirjojen painatus siirtyy Turusta Kuopioon.

1873:  König & Bauer rakentaa Würzburgissa 2000. koneensa.  Niistä 1243 on myyty Saksaan ja 392 Venäjälle, joista 208 Pietariin.

1873:  Maschinenfabrik Augsburg rakentaa ensimmäisen saksalaisen koneen, "joka painaa päättömälle paperille" eli rullapaperille.  Kone esitellään Wienin maailmannäyttelyssä.

1873:  Andreas Hamm ja Andreas Albert eroavat.  Hamm myy 1875 pikapainokoneen Egyptiin.

1874:  Turkulainen Wilén tilaa Augsburgin painokoneen, ja Weilin & Göös Jyväskylään.

1875:  William Ingramin Ingram-rotaatio rakennetaan insinöörin James Brister suunnitelmien mukaan.  Koneessa on suuret sylinterit.

1875:  USAssa TJ Ashley rakentaa arkinalistuslaitteen, joka erottaa paineilmalla arkin arkkipinosta ja nostaa imukupeilla arkin etureunastaan.

1875:  R Hoen entinen insinööri Stephan D Tucker saa patentin rotaatiokoneen taittosylinterille, jossa on pyörivä taittoterä.

1875:  Swiderski-pikapainokone on "kummallinen kone, jonka sylinterin naukkarit osoittavat alasuuntaan ja johon painoarkit pannaan alhaalta päin ja ne otetaan ulos ylhäältä käsin yläpöydälle".

1875:  GW Wilénillä Turussa on jäljellä kaksi hyväkuntoista puista painokonetta, joita käytetään silloin tällöin.

1876:  Friedrich König nuorempi rakentaa rotaatiopainokoneen, jonka tilaaja on magdeburgilainen kirjapaino.  Kone on König & Bauerin ensimmäinen rotaatio.

1876:  Saksalainen JG Mailänder perustaa painokonetehtaan, joka rakentaa tiikeleitä ja pikapainokoneita.

1876:  Rotaatiokoneen taittolaitteen katkaisusylinteri kehitetään.

1876:  Johannisberg rakentaa pienen aksidenssipikapainokoneen LILIPUT.

1876:  Johannisbergiläinen Klein, Forst & Bohn Nachfolger Johannisberg rakentaa Ferdinand Tilgmannin suunnitteleman tiikelipikapainokoneen Miu, jolla painetaan rullapaperille.  Koneita valmistetaan kolme kappaletta.  Menetelmä liittyy tapetin painamiseen, johon Tilgmann oli ryhtynyt.

1877:  Yritys Piper & Merker rakentaa pneumaattisen alistuslaitteen.

1877:  Helsingfors Dagbladin kirjapaino hankkii kaasumoottorin Deutz Kölnin läheltä.  Painokoneissa käytetään myös paloöljymoottoria maaseutukaupungeissa, joissa ei kaasua ole saatavissa, ja höyrykonetta ennen sähkömoottoria.

1878:  Veljekset Ernst ja Rudolph Schmidt perustavat Frankfurtin lähelle Bockenheimiin painoväritehtaan.

1878:  Kaasumoottori korvaa pikapainokoneessa käsikäyttövoiman J Simeliuksen Perillisten kirjapainossa Helsingissä.

1879:  G Duncan ja GA Wilson patentoivat myöhäisten uutisten apupainolaitteen.

1879:  R Hoe rakentaa rotaation, jolla painetaan lööppejä eli sanomalehden sisältöjulisteita puukirjakkeilla.  Kone on lehden Daily Telegraph käytössä Lontoossa.

1879:  Augsburgissa rakennetaan Saksan ensimmäinen rotaatiokone aikakauslehtien painamiseen.  Se katkaisee painetun paperirainan ja luovuttaa arkit pinoon.  Stuttgartissa paino Hallberg painaa sillä lehteä Über Land und Meer.  Hallberg hankkii kaksi aikakauslehtirotaatiota lisää lehtien Illustrierte Welt ja Gartenlaube painamiseen.

1879:  Antti Jalava julkaisee kansankirjasen Kirjapainosta.

1880-luku:  Suomen ehkä viimeinen puinen painokone, joka on peräisin Karstenilta, tiettävästi romutetaan Kuopiossa.

1880-luku:  Suomessa yleistyy The Durable -telahyty, mutta vielä käytetään Saksasta ja muista maista tuotua telahytyä.

1880:  Dublinissa Richard Wright aloittaa painokoneen Emerald tuotannon.  Se on ensimmäinen Irlannissa valmistettu sylinteripainokone,

1880:  Bernard Quaritch julkaisee Lontoossa teoksen EC Bigmore ja CWH Wyman, A Bibliography of Printing.  Toinen osa ilmestyy 1884 ja kolmas 1886.

1880:  Rakennetaan Cowper's Parlour Printing Press, jolla voi painaa kotona.  Lisäksi tarvitaan pieni latomakasti.

1881:  Asennetaan Ruotsin ensimmäinen arkkirotaatio Stockholms Dagbladille.  Toisen ostaa painaja Rudolf Wall Dagens Nyheterille 1883.

1881:  Yhdysvaltalaiset Andrew Campell ja Stephen D Tucker rakentavat rotaation luotettavan taittolaitteen.

1881:  R Hoe asettaa rotaatiossa kolmionmuotoisen aurataittolevyn alle taittolaitteen, jossa on leikkaus-, kokoamis- ja taittosylinteri.

1882:  Pariisissa Tuilerie-puistossa painetaan Soleil Journal -lehti.  Tiikelipainokoneen liikevoimana käytetään auringosta koveralla heijastimella koottua lämpöä, joka höyrystää veden höyrykonetta varten.  Se käyttää painokonetta.  Ranskalainen insinööri Abel Pifre on järjestelmän suunnittelija.

1882:  R Hoe -yhtiö esittelee rotaatiopainokoneidensa kääntötangot, vaikka patentoi ne 1885.  Hoen kaksoisliitepainokone asennetaan New York Heraldille.  Se painaa 24 000 lehteä tunnissa.  Laajuus voi olla neljä, kuusi, kahdeksan, kymmenen tai kaksitoista sivua.  Englantilainen Lloyds Weekly hankkii 1887 kahdeksan tällaista konetta.

1882:  Andreas Albertin kuoltua Molitor jatkaa yritystä Albert & Cie Alois Albertin ja Jean Ganssin kanssa.  Molitor jättää 1891 sen ja perustaa yrityksen lesken Philippine Arnold kanssa, joka lähtee puolen vuoden kuluttua.  Tilalle tulee Wilhelm Müller yhtiöstä Albert & Cie.

1882:  Robert Ahlstedt suosittelee Åbo Tidningin kirjapainolle Liberty-merkkistä painokonetta, jonka mallisia käytetään paljon aksidenssi- eli tilapäispainatteiden ja jopa sanomalehtien valmistuksessa.

1883-88:  Chicagolainen kirjanpainaja Robert Miehle (1860-1932) patentoi nykyaikaisen kaksivuorokoneen ja kehittää sitä  1885-87 veljensä John kanssa.  Sylinteri pyörähtää kerran painaessaan arkin ja jälleen luovuttaessaan sen, mutta on toisen kierroksen ajan kohotettuna kehilöstä.  Ajatuksen esitti 1831 ranskalainen insinööri Gaveaux (1801-85).  Kone painaa noin 3000 arkkia tunnissa.  Prototyyppi painaa Chicagossa lehteä Swedish Weekly Newspaper.

1883:  Ruotsissa painokoneiden käyttövoimana on käsikäyttöisyys 83 painossa (kahdeksan Tukhilmassa), höyryvoima 48 painossa (22 Tukholmassa) ja 15 painossa kaasu- tai lämminilmamoottori.

1883:  Ruotsin kirjapainoissa on 1287 ammattityöntekijää, 828 oppilasta ja 223 naista sekä aputyövoimana 364 miestä ja 108 naista eli yhteensä 2479 miestä ja 331 naista.

1884:  Englannissa painetaan ensimmäinen sanomalehti Somerset County Gazette sähkövoimalla.  Sähkömoottori käyttää Wharfedale-painokonetta.  Kokeilu ei ole tyydyttävä, ja painajat palaavat höyryvoimaan.

1884:  Fredrikhamns Tidning painetaan 40 vuotta vanhalla Siegl-käsipainimella, ja 200 kappaleen painos kestää valmistaa viisi tuntia.

1884:  WSOYn kirjapainossa painetaan Tanskassa valmistetuilla painolevyillä sokeiden lukukirja Läsebok för blinda latinalaisilla kohokirjaimilla.

1885:  Veljekset Fred ja Sam Goss perustavat Chicagoon yhtiön Goss Printing Press Company, joka erikoistuu pienikokoisten sanomalehtien painokoneisiin.  Ensimmäinen painokone pystytetään 1886 Michiganin Grand Rapidsiin painaen 4000 lehteä tunnissa.  Englantiin asennetaan 1889 ensimmäiset Goss-koneet.

1885:  Yhdysvalloissa rakennetaan Huber-Hodgman kaksiväripainokone.

1885:  Saksalainen konetehdas Goebel alkaa valmistaa rautateitä varten paperilipun painokonetta, joka on aikaisemman koneen parannettu malli.  Uusi kone painaa monivärisesti, numeroi, lävistää ja leikkaa lipun lopulliseen kokoon.  Konetta myydään kaikkiin maanosiin.  Suunnittelija Georg Goebel tuli 1856 lukkosepän Peter Gandenberger, joka perusti 1851 konetehtaan Darmstadtiin, kumppaniksi.  Goebelin poika Jean suunnittelee 1895 lipunloveamispihdit, jotka myös leimaavat päivämäärän lippuun.

1885:  Wiipurin Sanomain kirjapaino hankkii Württembergistä painokoneen Mailänder, joka sittemmin kulkeutuu Haminan kautta Turkuun.

1885:  Helsingissä J Simeliuksen Perillisten kirjapaino korvaa kaasumoottorin höyrykoneella.  Suomen kirjapainoista 3/4 käyttää vain ihmisvoimaa.  Suomessa on 53 käsipaininta ja 51 pika- tai kaksoispikapainokonetta.

1885:  Simeliuksen perillisten painon oppipoika Kaarlo Soidinsalo ehtii olla mukana, kun Hietalahden rannasta soudetaan Santasaareen painovärin keittoon.  Oppipojat kuljettavat valmiin keitoksen ja välineet takaisin, kun mestarit jäävät virvokkeineen saareen juhlimaan viimeistä värin keittoa Santasaaressa.

1887:  Valtionpaino Konstantinopolista ostaa Frankenthalin tuhannennen painokoneen.

1887:  Augsburgissa aletaan rakentaa taittoauralaitetta rotaatiokoneisiin, jotka ovat leveydeltään kaksinkertaiset aikaisempiin verrattuna.  Augsburgin konetehdas rakentaa 1890 mennessä 150 rotaatiokonetta.

1887:  Helsingfors Dagblad painetaan kaasumoottorilla varustetulla kaksoissylinteripainokoneella Marinoni 3500 lehteä tunnissa.  Samanlainen kone on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainolla.

1888:  The British Printer aloittaa ilmestymisensä.

1888:  Hufvudstadsbladets Nya Tryckeri hankkii kaksi johannisbergiläistä painokonetta ja kaksoispikapainokoneen Alauzet & C:ie, jollainen 1899 asennetaan Wiipurin Sanomain kirjapainoon.

1889:  Sippolassa Saveron lasitehtaan insinööri EA Öhberg onnistuu useiden yritysten jälkeen valmistamaan tehdasmaisesti painoväriä, joka osoittautuu lehti- ja kirjapainatuksissa tasavertaiseksi ulkomaisten värien kanssa, mutta on niitä huokeampaa.  Väri myydään etupäässä Venäjälle.

1890:  Pariisissa ilmestyy ensimmäinen Supplément littéraire illustré -liite Le Petit Journal -lehden numerossa painettuna viisivärisessä rotatsioonikoneessa, jonka Hippolyte Marinoni on suunnitellut.  Puoltotaantokone painaa 12 000 lehteä tunnissa paperin molemmin puolin.  Liitteen kannet ovat värilliset, joka on sensaatio lehtimaailmassa.  Lehden painos nousee 900 000 kappaleeseen.

1890:  Lissabonin sanomalehdet alkavat käyttää rotaatiokonetta.

1890:  Japaniin tuodaan ensimmäinen Marinoni-painokone, jolla painetaan suurilevikkisiä sanomalehtiä.

1890:  Yhdysvalloissa Ohion Nilesissä sanomalehtikustantaja hankkii uuden painokoneen.  Hän näyttää sitä kultaseppäveljeksille Alfred J (-1943) ja Charles C (-1910) Harris, jotka pilkkaavat painajaa, koska hänen on alistettava arkit käsin.  Painaja lupaa hankkia automaattisen alistajan, jos veljekset sellaisen suunnittelevat.  Harris-pojat rakentavat tiikelille alkeellisen, mutta toimivan syöttölaitteen sahanterästä ja kumihihnasta.  He perustavat 1895 yhtiön The Harris Automatic Press, joka toimittaa 1897 ensimmäisen koneensa kirjekuoren painokoneen.  Harris rakentaa myöhemmin tasosylinteri- ja offsetpainokoneita.  Harris, paperileikkauskoneiden valmistaja Seybold ja painokoneiden valmistaja Potter Press Manuf yhtyvät 1927 Harris Seybold Potter-yhtiöksi.  Kohopainokoneiden valmistus lakkaa 1950, kun offset on hallitseva.  Harris-Seyboldiin liitetään 1953 CB Cottrell & Sons.

1890:  Hoe rakentaa 32-sivuisen rotaatiokoneen.

1890:  Englannissa Bibby, Baron & Sons yrittävät rakentaan aniliini- eli fleksopainokonetta, jota käytetään lähinnä pakkausteollisuudessa.  Nimi flexography annetaan 1952.

1890:  Weilin & Göös hankkii Suomen ensimmäisen kaksivärisen pikapainokoneen Klein, Forst & Bohn Nachfolgerilta.

1890:  Helsingin sokeainkoulun apuopettaja Ina Hoffrén (1865-1942) tekee opintomatkan Ruotsiin, jossa ruotsalainen Anna Wikström lahjoittaa pistekirjapainon koneet ja laitteet.  Wikström kävi 1886 Suomessa, jolloin Hoffrén kuuli, että Wikströmillä on pistekirjapaino.  Ensimmäinen pistekirja Sokeain lukukirja valmistuu 1891.

1891:  Duplex tulee markkinoille.  Se on laakarotaatiokone, joka painaa tasokehilöstä rullapaperille puolto- ja taantopainatuksena.

1891:  Birmingham Daily Gazette käyttää sähkövoimana Victory- ja Foster-rotaatioissa 24 hevosvoiman Crompton-sähkömoottoria.

1891:  Printing World alkaa ilmestyä.

1891:  Hagelbergin tamperelaispainossa ei paloöljymoottoria saada toimimaan paikalle hälytetystä saksalaisesta asentajasta huolimatta, vaan se joudutaan korvaamaan kolmihevosvoimaisella höyrykoneella.

1892:  Ruotsiin asennetaan ensimmäinen alistuslaite saksalaisen Kleinin Universalarm - Yleiskäsivarsi.  Sen suunnittelija on Klein & Ungerer.

1892:  Augsburgin konetehdas rakentaa 16-sivuisen kaksoisrotaation, jolla kaksinkertaisella tuotannolla painetaan 8-sivuista lehteä.  Augsburgissa asentaja Frisch kokeilee alistuslaitteen imusormea, joka erottaa ylimmän arkin paperipinon kulmasta.  Münchenin konenäyttelyssä esitellään 1898 pneumaattinen alistuslaite.

1892:  Yritys Rockstroh & Schneider Dresdenissä rakentaa imuilmalla toimivan alistuslaitteen.

1892:  Päivälehti ostaa käytettynä sanomalehtipainimen ranskalaisen pikapainokoneen Marinoni, joka tuottaa 2000 nelisivuista lehteä tunnissa.  Koneen toi 1877 Suomeen Sentraalipaino Helsingfors Dagbladetin painamiseen.  Kaasumoottori ei kuulu hintaan, mutta Päivälehti saa ostaa Johanneksen kirkon liian kovaäänisen kaasumoottorin, jonka piti tuottaa paineilmaa urkuihin.  Taloudenhoitaja Emil Vainio sanoo Marinonia suureksi rumilaaksi.

1892:  Kuopiossa OW Backmanin kirjapaino siirtyy sähkön aikaan.

1893:  Leipzigissa Schelter & Giesecke laskee markkinoille Phoenix-mallisen tiikelikoneen, joita aletaan hankkia myös Suomeen.

1893:  New York World -lehteen asennetaan neliväripainokone.  Näihin aikoihin suuret sanomalehtirotaatiot painavat stereotypialevyiltä rullapaperille 48 000 kaksitoistasivuista lehteä tunnissa tai 90 000 nelisivuista lehteä tunnissa.

1893:  Ensimmäinen painokoneen sähkömoottori Suomessa asennetaan Wiipurin Uuteen kirjapainoon.

1894:  Andreas Hammin kuoleman jälkeen poikansa Karl allekirjoittaa 1895 sopimuksen Wilhelm Müllerin kanssa tehtaan myymisestä.  Müller nimeää yrityksen: A Hamm Schnellpressenfabrik & Eisengiesserei.  Müller ja Molitor lopettavat 1896 konetehtaan Molitor & Cie ja tuovat Frankenthalista yrityksen A Hamm Heidelbergin kaupparekisteriin.  A Hamm muutetaan 1899 yhtiöksi ja nimetään 1906 uudelleen: Schnellpressenfabrik AG Heidelberg.

1894:  Augsburgissa rakennetaan 16-sivuista kaksoisrotaatiota kaksi kertaa leveämpi kaksoisrotaatio, jolla painetaan 32-sivuista lehteä tai kaksoistuotannolla 16-sivuista.  Rakennetaan 1896 kahden paperirullan yhdistelmäkone, jossa on suorassa kulmassa 16- ja 8-sivuinen kone, eli yhteensä 24 sivua.

1895:  Hoe-sanomalehtikoneet painavat, leikkaavat ja taittavat 24 000 lehteä tunnissa.

1895:  Sokeain Ystäväin Kuopion haaraosasto hankkii pistekirjapainon.

1896:  Ruotsalainen keksijä Alexander Lagerman (1836-1904) kehittää pikapainokoneen täysin automaattisen arkin alistus- ja luovutuslaitteen.  Hän rakentaa 1902 oman automaattisella alistimella ja luovuttajalla varustetun tiikelipainokoneensa Lagerman, joka alistaa ja luovuttaa paperiarkin.  Se painaa 3000 arkkia tunnissa.  Valmistaja on Princeps Göteborgissa.

1896:  Augsburgin konetehdas liittää itseensä Nürnbergin konetehtaan, jonka Friedrich Klett perusti 1841.  König & Bauer rakentaa ensimmäisen Chromotypiakoneensa moniväripainatuksiin ja kaksivuorokoneen.

1896:  Hufvudstadsbladets Nya Tryckeri hankkii Koenig & Bauerilta Suomen ensimmäisen rotaatiopainokoneen, joka painaa 10 000 kahdeksansivuista kappaletta tunnissa.  Rotaatiota käyttää saksalainen petrolimoottori.  Rotaation mukana tulee stereotypialaitteet.  Kaksoispikapainokone 1888 tuotti 3800-4200 lehteä tunnissa.  Rotaatiopainokoneen tulon Suomeen viive on lähes 40 vuotta.  O Lyra on lehden dilkkarina - jakajana, ja konemestari Malmgren ottaa 1904 pitkän ja rotevan pojan rotatioapulaiseksi.  Painossa on hiililankalamppuvalaistus.  Lyra hoitaa myös juoksupojan tehtäviä ja käy yöllä sensuurissa.  Kun paperi viedään rotation läpi, täytyy olla kaksi rotevaa poikaa kammesta kiertämässä.  Plootujen koneeseen laitto ja telojen tykövienti on raskasta.  Paperi katkeaa usein ja joskus myöhästyttää lehden.  Seuraavassa numerossa on uutinen: "Eilinen lehtemme myöhästyi tehtaalta toimitetun viallisen paperin vuoksi".  Painoksen 24 000 kappaletta tekeminen kestää yli kolme tuntia.  Sen jälkeen Lyra joutuu konttaamaan koneen alle puhdistamaan pelliltä öljyt ja rasvat.

1896:  JC & H Dietrich, sittemmin Vomag alkaa rakentaa Plauenissa painokoneita.

1898:  Painokonetehtaan matkustava insinööri Joseph Hauss perustaa tehtaan Dresdner Schnellpressenfabrik.  Hän rakentaa insinöörin Sparbert kanssa koekoneen dresdeniläiselle kirjapainolle.  Pikapainokoneeseen patentoidaan planeetta- eli kiertopyörästökäyttö.  Näin syntyy ensimmäinen pikapainokone Planeta.

1898:  Newjerseyläinen Crocker-Wheeler Company of Ampere tuo markkinoille moottorikäyttöisen painokoneen.  Sitä valmistetaan vain muutama kappale mekaanisten vaikeuksien vuoksi.

1898:  Liverpool Post ottaa sanomalehtirotaation suoraksi käyttövoimaksi sähkömoottorin.  Aikaisemmin käytettiin valta-akselia, hihnapyöriä ja hihnoja voimansiirtoon.

1898:  Helsingissä Finsk Tidskriftin ja Simeliuksen perillisten kirjapaino ottavat sähkön kaikkien koneidensa käyttövoimaksi.  Kirjaltaja-lehti kertoo, että uusi voimanlähde tuntuu käytännölliseltä, koska se vaatii vähemmän tilaa eikä kehitä samanlaista käryä kuin kaasu- ja paloöljymoottorit eikä vaadi erityistä hoitajaa, jollainen on höyrykoneen käytössä aina tarpeen.

1899:  Frankenthal toimittaa 5000. pikapainokoneensa.

1899:  Helsingissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino ostaa Koenig & Bauerilta rotaatiokoneen, joka painaa 10 000 lehteä tunnissa sivumäärän vaihdellessa neljästä kahdeksaan.  Käyttövoimana on höyry.  Rotaatiohuoneeseen sijoitetaan myös höyryturbiini ja dynamo.  Sähköä pidetään vielä liian kalliina muuhun kuin valaistukseen.  SKSK siirtyy 1910 koneiden käyttövoimassa sähkövoimaan.

1899:  Pohjalaisen Kirjapaino hankkii kahdeksansivuisen rotaation Koenig & Bauer.

1899:  Kirjaltaja-lehti julkaisee yhdysvaltalaisen Inland Printer -ammattilehden kirjoituksen Katkismus kirjapainonisännille ja siksi aikoville.  Muutamia poimintoja:  Liikettäsi ei sinun pidä käyttää huviksesi, vaan rahaa sillä ansaitaksesi.  Kammottavat sekalikasat ovat tyystin hävitettävät.  Omistajan aika on arvokkaampi kuin yhden latojan tai painajan, ja tuottaa monin verroin enemmän, kun käytät sitä käymällä vanhoja liiketuttaviasi tervehtimässä ja tekemällä uusia.  Älä säästä palkoista.  Osta vaan puhtaalla rahalla.  Voitto tulee vaan painamisesta; mitä enemmän koneesi päivässä aikaansaa, sitä parempi sinulle.  Jätä valheiden lateleminen sikseen.  Mitä korkeampi saavuttamasi hinta on, sitä suurempi hyöty.  Älä myöskään kuluta aikaasi käymällä ravintoloissa.  Noudata samoja hintoja kuin ammattitoverisi.  Hintaa polkemalla vahingoitat ei ainoastaan heitä vaan itseäsikin.  Teistä tulee katkeria kilpailijoita molemminpuolisella vahingolla ja hupenevalla ansiolla.

1900:  Saksalaisen Augsburgin tehtaan kuusivärinen rotaatiokone esitellään Pariisin maailmannäyttelyssä.

1900:  Hugo ja Carl Lagerström perustavat lehden Nordisk Boktryckarekonst.  Se on kirjapainoalan, kirjataiteen ja mainosgrafiikan aikakauslehti.

1900:  Aniliini- eli flexopainoa kehitetään.

1900:  Tilgmann tilaa Helsinkiin Suomen ensimmäisen yhdysvaltalaisen Miehle-painokoneen.

1900:  Vuosisadan vaihteessa teollinen vallankumous kirjapainotekniikassa on suorittanut läpimurtonsa Suomessa.  Kirjapainotekniikka on kohonnut maassamme ajanmukaiselle tasolle.

1901:  Augsburgin konetehdas rakentaa neljän paperirullan rotaation, jossa on aurataitto.  Siitä rakennetaan 1904 laajennettu 64-sivuinen rotaatio, jossa on kaksi aurataittolaitetta ja liimauslaite.

1901-05:  Ammattilehti Kirjaltaja painetaan Kauppakirjapainossa.  Lehden toimitussihteerinä on 1902 lähtien Lauri Lyytikäinen.

1902:  Victory Kidder Printing Machine pystyttää painokoneen lehdelle Wiltshire Times.  Kone on askel yksikkötyyppisiin painokoneisiin.  Siinä on käytävä painoyksikön ja kuljetusmekanismin välillä niin, että pääsy sylintereille on mahdollista kurkottelematta koneen yli.

1902:  Hoe esittelee painokoneen, jossa on kahdeksan rullatelinettä, ja joka on neljän sivun levyinen.  Lloyd's Weekly News tilaa seitsemän tällaista jättikonetta, maailman suurinta ja tehokkainta.

1902:  Yhdysvaltalainen Willis Carrier suunnittelee ilmastointilaitteiston värikuvia painavalle koneelle.  Tuomalla tasalämpöistä ja sopivan kosteata ilmaa painokoneelle Carrier vakioi värinsiirron ja estää paperin kupruilun.

1903:  Globe-sanomalehti ilmoittaa 16.2, että se painetaan ensi kertaa sähkövoimalla.

1903:  Markkinoille tulee pussikone, johon on yhdistetty aniliinipainolaite.

1903:  Konetehdas Krag Oslossa valmistaa ensimmäisen frankeerauskoneen, jonka keksijä on Karl Uckermann.

1904:  Harris esittelee monivärisen arkkirotaatiopainokoneen.

1904:  Winkler ja Fritz Fallert perustavat Sveitsin Berniin yhtiön Winkler, Fallert & Cie WIFAG.  Fallert työskenteli Heidelbergin pikapainokonetehtaassa ja insinööri Josef Hauss Frankenthalista oli perustamassa 1898 pikapainokonetehdasta Dresden-Leipzig nimeltä Planeta.

1904:  Lyhennys MAN otetaan käyttöön ja 1908 nimitys Maschinenfabrik Augsburg-Nürnberg.

1904:  Päivälehden Kirjapaino ostaa yhdysvaltalaisen kahdeksansivuisen puolirotaation Cox Duplex Press, jossa painolevy on vaakatasossa, mutta painopaperi syötetään rullalta kuten rotaatioissa.  Painonopeus on 6000 kappaletta tunnissa.  Cox painaa korkeintaan kymmensivuisen lehden.  Konetta käyttää 12-hevosvoimainen sähkömoottori.  Coxin hinnalla olisi saanut stereotypeerattavan rotatsioonikoneen valmiiksi ylöspantuna.  Coxilla painetaan Helsingin Sanomat 1910 saakka.

1904:  Suomen painoissa on yli 200 pika- ja kaksivuorokonetta, 120 tiikeliä ja 130 käsipainokonetta eli nykäisintä.

1904:  Suomen kirjapainojen käyttövoimasta noin 40 prosenttia saadaan sähköstä.  Graafinen teollisuus on 1920 kokonaan sähköistetty.

1904:  Kuopion sokeainkoulu hankkii pistekirjapainon, joten niitä on Kuopiossa kaksi.  Ne lopettavat pian toimintansa, sillä viimeinen maininta Kuopiosta painopaikkana on 1908.

1905:  Elsassilainen CA Holweg-yhtiö rakentaa käyttökelpoisen feksopainokoneen, jolla painetaan paperipusseja.  Painolevyinä käytetään joustavia kumisia kohopainolaattoja.

1905:  Turun Suomalainen Kirjapaino hankkii kahdeksansivuisen rotaation Koenig & Bauer.

1906:  Saksalaiset Lankes ja Schwärzler keksivät mekaanisen liitukohokuvamenetelmän MKZ - Mechanische Kreide-Relief Zurichtung kohopainokoneen paikkaustyötä varten.

1906:  Andreas Hammin yhtiö nimetään: Schnellpressenfabrik Heidelberg.  Se valmistaa pikapainokoneita ja sanomalehtirotaatioita, joissa on taittolaite.

1906-10:  Vogtländische Maschinenfabrik VOMAG rakentaa Plauenissa pientä Pony-konetta pienyrityksille.

1906:  Hufvudstadsbladets Nya Tryckeri hankkii 16-sivuisen rotaation Koenig & Bauer, joka painaa 10 000 kappaletta tunnissa.

1906:  Työväen Kirjapaino eli Työmies hankkii 16-sivuisen rotaation Koenig & Bauer, joka on Hufvudstadsbladetin 1896 ostama.  Työmies osti vuosisadan taitteessa Hufvudstadsbladetin Marinoni-pikapainokoneen.

1906:  Suomessa kirjapainojen voimalähteinä käytetään voimakoneita: kaksi lämminilmakonetta, 12 höyrykonetta, 14 kaasukonetta, 18 petroolikonetta ja 177 sähkömoottoria.  Valaistus on heikko.  Keinovalona käytetään enimmäkseen petroolilamppuja.

1907:  Elsassilainen konetehdas Mühlhausenissa rakentaa kolmivärisen rotaatiopainokoneen, jossa painosylinterit ovat yhteisen puristussylinterin ympärillä.

1907:  Karjalan Kirjapaino hankkii kahdeksansivuisen rotaation Koenig & Bauer.

1907:  Sosialistin Kirjapaino hankkii kahdeksansivuisen rotaation Vomag.

1907:  Suomen painoissa on 247 pika- ja kaksivuorokonetta sekä 120 tiikeliä.

1908:  Tiedemann-menetelmä kehitetään hiilivärin painamiseksi lomakkeiden kääntöpuolelle.  Karbonointi suoritetaan painamalla kirjapainovärillä, johon lisätään paloöljyä, rasvoja ja saippua-aineita.

1908-12:  Saksalainen poliitikko Otto Grotewohl (1894-1964) on kirjanpainajan opissa ja työskentelee 1912-14 kirjanpainajana.  Hän liittyy 1912 Saksan kirjaltajain liittoon.  Hän on Saksan Demokraattisen Tasavallan pääministeri 1949-64.

1908:  Suomen Painomustetehdas Oy Finska Tryckfärgfabriken Ab (sittemmin Suomen Painoväritehdas) perustetaan Huopalahteen.

1908:  Helsingin Faktoriklubissa ryhdytään kaavailemaan yhteisen telavalimon perustamista, mutta tulokseen ei päästä.

1908:  Päivälehden seuraaja Helsingin Sanomat (Helsingin Uusi Kirjapaino) ostaa saksalaisen rotaation Koenig & Bauer, joka painaa 16 sivua ja yhden korostevärin nopeudella 12 000 kappaletta tunnissa.  Kone on käsittämätön jättiläinen.  Levikki 1910-luvun lopulla on 50 000, paperia kuluu vuodessa 1,5 miljoonaa kiloa ja painoväriä 2500 kiloa.  I maailmansodan aikana painoväriä jatketaan tervalla.

1909:  Faber & Schleicher rakentaa pikapainokoneen.

1909:  Hufvudstadsbladets Nya Tryckeri hankkii puolirotaation Pony.

1910:  König & Bauer rakentaa ensimmäisen Iris-nelivärikoneen.

1910:  Helsingissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapaino hankkii Koenig & Bauerilta sähkökäyttöisen rotaatiokoneen, jolla kyetään valmistamaan 24-sivuisia lehtiä 10 000 kappaletta tunnissa muun muassa Uuden Suomettaren painamiseen.

1910:  Helsingin Sanomat hankkii 16-sivuisia lehtiä painavan rotaation König & Bauer.

1910:  Porvooseen perustetaan Suomen Valssimassatehdas valmistamaan telahytyä.

1911:  Johannisberg tuo kaksivärisen kaksivuorokoneen markkinoille.

1911:  Saksassa Siegburgissa puuvillakankaiden painosta (perustettu 1840, suljetaan 1914) erotetaan painoväritehdas Siegwerk, joka käyttää kattuunipainon värikeittiötä ja pientä laboratoriota.  Tehdas alkaa valmistaa syväpainoväriä ja myöhemin offset- ja flexoväriä.

1912:  Mongoliassa ei ole vielä yhtään uuden ajan kirjapainoa, mutta tuhansia puulaattakokoelmia.  Kiinalaista puulaattapainatusta harjoitetaan Mongolian ja Tiibetin suurissa kaupungeissa ja luostareissa.  Jos lamalla - papilla on puulaattapaino - bar mongoliksi ja tiibetiksi, niin häneltä voi ostaa kirjan.  Sitä varten on ostajan tuotava paperia ja tussia sekä sovittava painatusmaksusta.  Mongoliassa on 1916 kolme kirjapainoa.

1912:  Heidelberg ryhtyy rakentamaan pysähdyssylinterikonetta Exquisit.  Kölniläinen kirjanpainaja Karl Georg Ferdinand Gilke saapuu Heidelbergiin ja rakentaa automaattisen arkinsyöttölaiteen Boston-tiikeliin ja saa sille patentin.  Propelinaukkarilla varustettu automaattinen tiikeli Express painaa tuhat arkkia tunnissa.

1912:  Helsingin sokeainkoulu saa pistekirjapainon.  Sen perustamiseen vaikuttaa Suomen Sokeain Liiton tarve löytää painopaikka uusille lehdilleen Sokeain Airut ja Tidning för Finlands blinda.  Jalmari Grönsten (sitten Törmä) stereotypeeraa eli kirjoittaa lehden painolevylle, painaa sen paperille, nitoo ja postittaa 1923 saakka.  Lehtiä painetaan tässä kirjapainossa 1929 asti, jolloin painatus siirtyy Helsingin Sokeain yhdistyksen uuteen kirjapainoon.

1912-14:  Painaja Otto Grotenwohl (1894-1964) työskentelee kirjapainoissa monissa kaupungeissa.  Hän opiskeli 1908-12 painajaksi.

1913:  Ensimmäinen R Hoen Englannissa rakennettu yksikkötyyppinen painokone asennetaan pariisilaiseen sanomalehteen Le Matin.

1913:  Hufvudstadsbladets Nya Tryckeri hankkii 32-sivuisen rotaation Koenig & Bauer, joka painaa 10 000 lehteä tunnissa.  Kone asennetaan 1914 alussa.  Toista vastaavaa rotaatiota ei ole Pohjoismaissa.

1914:  Sanomalehtikohopainorotaatiokone painaa ja taittaa tunnissa 200 000 kahdeksansivuista sanomalehteä tai 50 000 lehteä, jotka ovat 32-sivuisia.

1914:  Heidelbergin Schnellpressenfabrik rakentaa ensimmäisen tiikelinsä Original Heidelberger Tiegel, Siipi-Heikun eli Ving-Heidelbergaren.  Siinä on Gilken keksimä propelin tapainen naukkari, jossa on Maltan risti -käyttö, ja lautasvärilaite.  Työnopeus on noin 4000 arkkia tunnissa.  Tiikeli esitellään Leipzigissa Bugrassa.  Tiikeli on 1919 kypsä, sillä siinä on telavärilaite. Tiikeliä rakennetaan 1926 liukuhihnalla.  Konetta tuotetaan 70 vuotta yli 160 000 tiikeliä, ja niitä on vielä käytössä.  Ensimmäinen Heidelbergin sylinteripainokone valmistuu 1936.

1914:  Painokonetehtaat joutuvat valmistamaan sotatarvikkeita.

1914:  Kirjateollisuusasioimisto käynnistää telavalimon.

1915:  Augsburgin konetehdas toimittaa sodassa tärkeitä setelipaino- ja karttapainokoneita.

1915:  Yhdysvaltalainen Miller Printing Machinery rakentaa automaattisen arkinalistajan tiikelikoneille.

1915:  Hoe lisää koneisiinsa väripumpun, joka lopettaa värin käsinlisäämisen.

1916:  Kirjapainokonttorin osakkailla 22 helsinkiläispainolla sekä Työväen Kirjapainolla on kahdeksan rotaation lisäksi 90 pikapaino-, 55 tiikeli- ja 19 käsipainokonetta.  Senaatin kirjapainossa on neljä pikapainokonetta ja neljä muuta painokonetta.  Kun nämä ja pääkaupungin noin kymmenen pikkupainon koneet lisätään, niin Helsingin painoissa on yhteensä 95-100 pikapainokonetta, 65-70 tiikeliä ja 25-30 käsipainokonetta.

1917:  Työmies ostaa 16-sivuisen rotaation.

Laakapaino 1796-1917

Saxa loquuntur - Kivet puhuvat tai Te saxa loquuntur - Sinusta kivet puhuvat - lukee litografien vaakunassa.

1796-99:  Baijerilainen Prahassa syntynyt näyttelijän poika näyttelijä ja näytelmäkirjailija Johann Nepomuk Franz Alois (Aloys) Senefelder (1771-1834)  kehittää Münchenissä laakapainatuksen, kivipainon, litografian (kreikassa lithos - kivi ja graphein - kirjoittaa) eli kiveltä painamisen, joka perustuu rasvan tai öljyn ja veden toistensa hylkimiseen. Senefelder kirjoitti 1789 ylioppilaana komedian Die Mädchenkenner oder so ein Gelehter und nur Famulus?, jonka hän sai julkaistua 1792 Münchenissä.  Kun näytelmien painattaminen tuotti vaikeuksia, hän alkoi etsiä keinoa jäljentää edullisesti.  Senefelder opiskeli kohopainoa, stereotypointia  ja kuparin syövyttämistä ja kaivertamista.  Hän käytti kaiverrusvirheiden täyttämiseen vahan, saippuan ja lamppunoen vesiseosta.  Vihdoin hän kokeili Kellheimin (Kehlheim) kalkkikivilevyä.  Senefelder kirjoittaa 1796 äitinsä pyykkiluettelon hiotulle Solnhofenin kivelle seoksellaan.  Hän kokeilee kivellä olevaa kirjoitusta painamiseen, syövyttää kirjoituksen typpihapolla ja saa kohopainopinnan, joka on 2,5 millimetriä koholla muusta kivestä.  Painopinnan voi värittää ja painaa sille paperi, jolloin väri siirtyy paperiin.  Kivipainatus on keksitty, vaikka alussa kohopainona.  Logiikan ja luonnonhistorian professori Simon Schmid (1760-1840) väittää painaneensa samoin 1787-88 vihkosen Giftpflanzen für Unterrichtszwecke, kun hän koetti syövyttää kirjoitusta.  Senefelder painaa 1796 kiveltä kuparipainoprässillä ystävänsä Franz Gleissner nuotteja 12 Neue Lieder für’s Klavier 120 kappaletta.  Senefelder huomaa, että rasvaväripiirroksen ympäristöä eli painamattomia kohtia ei tarvitse syövyttää alemmalle tasolle.  Huokoiselle hiotulle kalkkikivipinnalle piirretään rasvavärillä.  Se voi olla kynän tai liidun muodossa tai litografista tussia, jolloin käytetään sivellintä.  Kivi pestään arabikumin ja typpihapon seoksella.  Kun kivi ensin kostutetaan ohennetulla syövytysliuoksella, jota imeytyy painamattomiin pintoihin, ja sitten värjätään telalla, niin väri tarttuu vain piirrettyihin kohtiin.  Kiven päälle asetetaan paperi ja ohut kartonki.  Ne ajetaan reunastaan pyöristetyn hankaimen ali, ja väri siirtyy paperille.  Painonopeus on noin tuhat vedosta päivässä.  Sopivin kivi on Solnhofenin kalkkikivi.  Senefelder rakentaa ensin tankopuristimen, jota hän parantaa 1797 hierrinkoneeksi.  Kivikaiverrus- ja siirtopainatusmenetelmät litografisella yliviennillä muun muassa kuparipiirroksesta valmistuvat 1798, autografia ja liitulitografia 1799.  Kuningas Maximilian Josef myöntää 1799 Senefelderille menetelmään yksinoikeuden privilegium exclusivum 15 vuodeksi.  Senefelder osoittaa 1800, että kemiallinen painomenetelmä ei rajoitu kiveen, vaan muita aineita kuten puuta, metallia, paperia, vahaa, shellakkaa ja hartsia voidaan käyttää tietyissä oloissa.  Hän jatkaa 1801 kokeiluja sinkkilevyllä ja litografinen sinkkipainatus valmistuu 1805. Senefelder saa patentin Lontoossa 1800 A new method and process of performing the various branches of the arts of printing on paper, linen, cotton, woollen and other articles ja Pariisissa 1801.  Siihen sisältyy uusi painomenetelmä, uusi painomateriaali ja uuden tyyppinen sylinteripainokone.  Patentti siirretään 1801 saksalaiselle Johann Anton Andrélle, jonka nuorempi veli Philipp vastaa kivipainosta Englannissa.  Kivipaino esitellään 1802 Pariisissa, mutta siitä tulee vasta 1813 menestys.

1799:  Senefelder ja Gleissner allekirjoittavat musiikin kustantajan Johann Anton André kanssa sopimuksen kivipainon käytöstä.

1800-luku:  Kivipaino tulee erittäin suosituksi etikettien, kuvien ja julisteiden painatuksessa.  Kivipaino on riippumaton valetuista kirjakkeista, joten kirjainten vaihtelumahdollisuudet ovat miltei rajattomat.  Kivipaino toistaa millaiset piirretyt tai maalatut koukerot tahansa.

1800-50:  Kivipainokoneen nopeus on 100-120 painatusta tunnissa.

1800:  Franz Anton Niedermayer painaa kiveltä Straubingissä ja 1801 Regensburgissa.

1801:  Englannissa otetaan käyttöön litografia.  Se mullistaa nuottien painamisen ja kuvituksen.

1801:  Peter Friedrich eli Frédéric André lähetetään Pariisiin, jossa hän 1802 perustaa kivipainon saatuaan patentin.

1803:  Ranskalaiset ottavat käyttöön nimityksen imprimerie lithographique - kivipaino.  Professori Hermann Joseph Mitterer omaksunee sanan Ranskasta teokseensa Lithographische Kunstprodukte, München 1805.  Senefelder käyttää sanaa 1808 näytekokoelmassaan Musterbuch über alle lithographischen Kunstmanieren.  Englannissa lithography otetaan 1813 käyttöön.  Saksassa aletaan käyttää 1814 sanoja Steindruck, Steindruckerey tai chemische Druckerey.  Englannissa esiintyvät myös käsitteet polyautography, engraving on stone tai printing from stone.  Ranskassa vastaavasti sanotaan imprimerie chimique tai polyautographie.

1803:  Englannissa ilmestyy Philipp Andrén näytekirja Specimens of polyautography, jossa on kokoelma T Stothardin töitä.  GJ Vollweiler painaa sen uudestaan 1806 ja jatkaa sarjan täydentämistä 1807.  Heidän apulaisensa on DJ Redman, Englannin ensimmäinen kivipainaja.  Julkaisija on lontoolainen saksalaissyntyinen Rudolph Ackermann.

1803:  Frédéric André myy oikeuden painaa kiveltä paperitehtailijan rouvalle Vernay.  Paino valmistaa nuottien kansia.

1803:  Pariisilainen viikkolehti Correspondance des amateurs musiciens kuvailee kivipainomenetelmän sopivaksi kaikenlaisiin piirustuksiin ja nuottien painamiseen.

1803:  Ranskalainen säveltäjä Pleyel saa nuottinsa painettua Offenbachissa Johann Andrén kivipainossa ja ryhtyy musiikin kustantajaksi.  Siksi Pleyel kutsuu saksalaisen kivipainajan Niedermayer avaamaan kivipainon Pariisiin.  Yrityksestä ei tule mitään, sillä Pleyel ei saa painaa Andrén patentilla, ja Niedermayer palaa 1804 kotiin.

1803:  Saksalainen Francois Johannot, André-veljesten serkku, perustaa Pariisiin kivipainon.

1804:  Senefelderin painokone siirretään professorin Hermann Joseph Mitterer alaiseen kouluun Feiertagsschule für Künstler und Techniker.  Mitterer antaa menetelmälle nimen Lithographie - litografia.  Koulussa keisarin veli Louis Napoleon piirtää 1805 kivipiirroksen.  Pari Napoleonin upseeria tekee 1806 Saksan kivipainoissa litografioita.

1804:  Berliiniläinen piirtäjä Wilhelm Reuter (1768-1864) julkaisee polyautografisia eli kivipainopiirustuksia.

1804:  Ranskalainen taiteilija P-N Bergeret valmistaa Frédéric Andrén painossa Mozartin teoksen Trent-cinq cadences kannet.

1804:  Magdeburgilainen kivipainaja Eberhard painaa autografioita sinkiltä.

1805:  Senefelder valmistaa sinkkilevyn laakapainoon.  Hän alkaa 1806 painaa Münchenissä menetelmällään.  Hän on 1809 maakirja- eli katasteripainon kivipainoyhtiön Steindruckerei für Landkarten und Steuer tarkastaja.

1805:  Christoph Gottlob Breitkopf hankkii kivipainon Leipzigiin.

1805:  Andreas Dallarmi avaa litografisen liikkeen Roomassa.

1805:  Mitterer alkaa julkaista eri taiteilijoiden kokoelmia nimekkeellä Lithographische Kunstprodukte.

1806:  Alois Senefelder perustaa kivipainon Müncheniin.

1806:  Saksalainen Karl Strohhofer, joka on Senefelderin veljien Georg ja Theobald oppilas, avaa Münchenissä kivipainon.  Hän menee 1807 painokone mukanaan Stuttgartiin, jossa Gottlob Heinrich von Rapp kiinnostuu asiasta.  Rappin kivipaino siirtyy 1810 kuparipainajalle Karl Ebner (1779-1852).

1807:  Cotta perustaa kivipainon Stuttgartiin.

1807:  Englantilainen antikvaari JT Smith julkaisee kivipainossa Lontoossa kirjansa The antiquities of Westminster.

1807:  Englantilainen William Blake tekee kivipiirroksen Job in Prosperity.

1807:  Vollweiler myy kivipainomenetelmän, kivipainokoneen ja materiaaleja Quarter-Master-Generalin toimistolle Whitehallissa palatessaan Englannista Saksaan.  Kivipainoa käytetään virallisiin ja sotilastarkoituksiin.

1807:  Frédéric André perustaa toisen kivipainonsa Pariisiin.  Hän lienee lopettanut 1806 ensimmäisen painonsa.  André painaa litografioita muun muassa matkakirjoihin.  André myy kivipainolupia seuraavasti: Choron, Leduc ja Baltard musiikin painaminen, insinööri White julkaisun Portefeuille du mécanicien painaminen, maalari Jean Gibèle kartonkirasioiden painaminen ja maalari Guyot Desmarais.

1807:  Johann Nepomuk Strixner (1782-1855) tekee litografioita Dürerin piirustuksista.

1807:  Senefelderin oppilas Grünwald perustaa Milanoon kivipainon.

1808:  Yritys Aloys Senefelder, Franz Gleissner & Kumppanit julkaisee Münchenissä Dürerin monivärisiä piirustuksia, jotka Johann Strixner piirtää kivelle, ja Senefelderin mallikirjan Musterbuch.

1808:  Englantilainen antikvaari Thomas Fisher (1781-1836) kirjoittaa artikkelin The process of polyautographic printing, joka ilmestyy Gentleman’s magazinessa.

1808:  Giovanni Dall'Armi saa luvan perustaa kivipaino Roomaan.

1808-11:  Englantilaiset veljekset Cornelius ja John Varley tekevät kivipiirroksia.

1809:  Senefelderin privilegio on tehoton, sillä Münchenissä toimii kuusi muuta kivipainoa.  Senefelder saa Kivipainon kuninkaallisen tarkastajan arvon.

1809:  Georg Decker perustaa kivipainon Berliiniin.

1809:  Ranskalainen Marcel de Serres kirjoittaa Wienistä kuinka kivipaino kehittyy Saksassa perehdyttyään menetelmään Münchenissä ja Wienissä.  Hän julkaisee artikkelin Notice sur l’imprimerie chimique lehdessä Annales de chimie. 

1809:  Ranskalainen Charles Philibert de Lasteyrie (1759-1849) ilmoittaa löytäneensä Ranskasta hyviä kivipainokiviä.

1809:  Englannin sotaministeriö hankkii kivipainon ensimmäisenä Englannissa.

1810:  Ranskalainen Duplat saa patentin menetelmälleen, jossa kivi syövytetään ja kaiverretaan, mutta painaminen tapahtuu kiveltä tehdyllä stereotypialevyllä.

1810:  Senefelder myy kivipainonsa kirjakauppiaille JG Zeller ja Johann Christian von Mannlich.  He myyvät painon 1815 J Selbille.

1810:  Saksalainen Heinrich von Rapp julkaisee anonyymisti teoksen Das Geheimniss des Steindrucks... Tübingenissä Cottan kirjakaupassa ja Schweinfurtissa.

1810-16:  Strixner, Piloty et Compagnie julkaisevat kivipainosarjaa Les Oeuvres lithographiques.  JN Strixner ja F Piloty jatkavat 1817 julkaisulla Königlich Bayerischer Gemälde-Saal zu München und Schleissheim.  Apuna ovat Jacob von Dorner, Dominicus ja Lorenz Quaglio sekä muut.

1810:  Cronenbold harrastaa Prahassa kivipainoa.

1810-50:  Kivipainon alalta ilmestyy ainakin 50 teosta yli satana laitoksena.  Niistä suurin osa ilmestyy Saksassa, Ranskassa ja Englannissa sekä jokunen Italiassa.  Tärkeimmät kirjat käännetään pian muille kielille.

1811:  Ranskan kuninkaallisen museon johtaja Vivant Denon rohkaisee Pariisin seurapiirien muodikkaita naisia piirtämään kivelle.

1812:  Redman perustaa Englannin ensimmäisen kivipainon Lontoon ulkopuolelle Bathiin.

1813:  Senefelder keksii kivipaperin, joka korvaa raskaan kiven.

1813:  Englantilainen H Bankes julkaisee Bathissa ensimmäisen englantilaisen kirjan kivipainomenetelmästä Lithography; or, the art of making drawings on stone, for the purpose of being multiplied by printing.

1813:  Englantilainen James Forbes piirtää kivelle ja liittää kahdeksan kivipiirrosta teokseensa Oriental memoirs Lontoossa.

1813:  Englantilainen Thomas Barker julkaisee ensimmäisen varsinaisen kivipiirroskokoelman Englannissa Forty lithographic impressions of rustic figures.

1814:  Marcel de Serres julkaisee artikkelin Notice sur la lithographie lehdessä Annales des arts et manufactures.

1814:  Ranskalainen Godefroy Engelmann (1788-1839) perustaa seuran Société lithographique de Mulhouse.  Hän opiskeli Pariisin taideakatemiassa Regnaultin oppilaana maalaamista ja piirtämistä, palasi 1809 Mulhouseen Jean Thierryn puuvillapainoon piirtäjäksi ja nai tämän tyttären.  Kuultuaan kivipainosta hän perehtyi siihen, rakensi oman painokoneen ja kävi 1814 Münchenissä tutustumassa menetelmään.  Engelmannilla on kaksi kivipainokonetta Mulhousessa.

1815:  Lasteyrie perustaa kivipainon Pariisiin ja 1816 toisen kivipainon.  Hän alkaa julkaista 1816 litografioiden kokoelmaa Recueil de différens genres d’impressions lithographiques qui peuvent avoir une application utile aux sciences et aux arts mécaniques et libéraux osoittaakseen menetelmän sopeutuvuuden.  Näytteitä on eläin- ja kasvitieteellisestä kuvituksesta, nuottien painamisesta, kartoista ja käsikirjoituksista sekä litografisista liitu- ja tussipiirroksista.  Lasteyrie lainaa kiviä Pariisin seurapiirien naisille, jotka ovat ihastuneita nähdessään mestariteostensa monistettavan ja levitettävän ystävilleen.  Hänestä tulee seurapiiripainaja, joka käyttää 1817 itsestään nimitystä Kuninkaan litografi.  Hallitus tarjoaa Lasteyrielle 15 vuoden privilegiota, mutta hän kieltäytyy sanomalla, että uuden taidon harjoittamisen tulee olla vapaata.

1815 lähtien:  Taidelitografian pääpaikka on Ranskassa.  Litografiaa käyttävät muun muassa poliittiset pilapiirtäjät kuten Daumier (1808-79).  Espanjalainen Goya (1746-1828) on ensimmäisiä merkittäviä taiteilijoita. jotka käyttävät litografiaa.

1816:  Société d’Encouragement palkitsee Frédéric Andrén hopeamitalilla Ranskaan perustamastaan ensimmäisestä kivipainosta. 

1816:  Gottfried (Godefroy) Engelmann (1788-1839) perustaa lankonsa Pierre Thierry kanssa kivipainon Pariisiin ja lähettää näytteitä Kuninkaallisen taideakatemian kokoukseen.  Engelmann julkaisee sarjan Recueil d’essais lithographiques dans les différents genres de dessin.  Siinä on kynällä piirretty kartta, puupiirrosjäljitelmä, arkki siirrettyä kirjoitusta, tussi- ja liitupiirroksia.  Hän painaa 1818 kromolitografioita eli värillisiä kivipainotöitä.  Engelmannin kuollessa 1839 kukoistava paino jää hänen pojalleen.

1816:  Kivipaino leviää nopeasti Ranskassa.  Delpech, Constans ja Villain lähtevät Lasteyrien painosta ja perustavat omat painonsa.  Lähivuosina Brégeaut, Noël, Langlumé, Motte ja muut perustavat kivipainonsa.  He ovat saaneet oppinsa joko Engelmannin tai Lasteyrien painossa.

1816:  Pavel Lvovitsh Shilling perustaa kivipainon Pietariin.  Astrahanissa litografian aloittaa kymnaasin musiikinopettaja Ivan Dobrovolski kahdella numerolla Aasialaista musiikkilehteä.

1817:  Senefelder rakentaa mekaanisesti värittävän, kostuttavan ja painavan kivipainokoneen.

1817:  Kustantaja Ackermann perustaa kivipainon Lontooseen.  Hän käy 1818 tapaamassa Senefelderiä Münchenissä.

1817:  Kivipaino alkaa levitä Ranskan maaseudulle.  Cabillet perustaa Bordeauxiin kivipainon, ja Gaulon 1818.  Seuraavina ovat vuorossa 1818 Dijon perustajana F Mairet ja 1819 Rouen, jonne kohopainaja Périaux kutsuu Pariisista litografeja.

1818:  Senefelder julkaisee kirjan Vollständiges Lehrbuch der Steindruckerey... - Kivipainatuksen täydellisen oppikirjan Münchenissä ja Wienissä.  Siinä hän esittää käytettäväksi sinkkiä, tinaa, lyijyä, kuparia ja messinkiä kiven sijaan.  Vuoden kuluttua käännökset ilmestyvät Lontoossa englanniksi Rudolf Ackermannin kustantamana ja Pariisissa ranskaksi sekä 1824 italiaksi.  Senefelder menee Pariisiin myymään kannettavaa kivipainokonetta.  Siinä ei ole kiveä, vaan kalkkikivellä käsitelty paperi.

1818:  Johann Erwin perustaa kivipainon Hampuriin kumppaninaan Heinrich Joachim Herterich.

1818:  F Mairet julkaisee Dijonissa teoksen Notice sur la lithographie.

1818:  Englantilaiset Moser ja Harris perustavat Lontoon neljännen kivipainon.

1818:  Englantilainen taiteilija Charles Hullmandel perustaa Lontooseen kivipainon tavattuaan 1817 Senefelderin Münchenissä.  Nyt kivipaino alkaa varsinaisesti kehittyä Englannissa.  Kivipainoja perustetaan Lontooseen ja maaseutukaupunkeihin.

1818:  Wienissä kustantamo Bermann julkaisee taiteilijan Josef Lanzedelly vanhempi teoksen Wiener Szenen.  Wienin litografinen laitos painaa ne.

1819:  Rudolf Ackermann esittelee Senefelderin kirjaa kivipainosta taideseuralle ja kivipainomenetelmää kaunotaiteiden toimikunnalle Senefelderin lähettämällä pienellä kivipainokoneella.  Taideseura palkitsee Senefelderin kultaisella Isis-mitalilla Ackermannin esityksestä.

1819:  Ranskalainen bibliofiili Gabriel Peignot julkaisee Pariisissa katsauksen kivipainosta Essai historique sur la lithographie.

1819:  Taideseura palkitsee Redmanin hopeisella Isis-mitalilla englantilaisen kalkkikiven käytöstä kivipainossa.

1820:  Saksaan on perustettu ainakin 15 kaupunkiin kivipaino:  Senefelderin veljet Theobald ja Georg 1799 Augsburg, heiltä taidon oppinut Franz Anton Niedermayr 1800 Straubing (siirretään Regensburgiin 1802), Alois Senefelderin oppilas Grünewald 1804 Leipzig, Karl Senefelderin työmies Strohofer 1807 Stuttgart.  Lisäksi seuraavissa kaupungeissa on kivipaino: Berliini, Breslau, Durlach, Karlsruhe, Dresden, Hampuri, Heidelburg, Kassel, Mannheim, Offenbach ja Praha.  Saksassa kivipainoa käytetään myös kiertokirjeiden, kaavioiden, tilastollisten taulujen, karttojen ja nuottien painamiseen.  Satunnaisesti painetaan käyntikortteja, kirjankansia ja vanhojen kirjojen tekstin ja kuvien faksimilepainoksia.  Kivipaino on sopiva kirjojen kuvitukseen.

1920:  Barselonassa on kivipaino.

1820:  Skotlantilainen John Robertson perustaa kivipainon Edinburghiin.  Skotlannissa on 1870 kivipainajia 180.

1820:  Ruotsin ensimmäinen kivipaino perustetaan.

1820:  Charles Nodier ja paroni Taylor alkavat julkaista kivipainossa kirjasarjaa Voyages pittoresques et romantiques de l'ancienne France.  Sarjan 25. osa valmistuu 1878.  Kuvittajia ovat Horace Vernet, Ingres, Isabey, Bonington, Coignet, Géricault ja Célestin Nanteuil.

1820:  Pietarissa julkaistaan taiteilijan Alexei Wenezianow (1780-1847) maalauksia litografioina.

1820:  Lorenz Kohl julkaisee oppikirjan Practische Anleitung zur Lithographie, jonka kustantaja on Christian Gottfried Kaulfuss.

1822:  Kivipainaja Eberhardtin kirjoitus Sinkin käyttö kiven ja kuparilevyn sijasta ilmestyy Saksassa.  Sinkki on paljon kuparia halvempaa.  Eberhardt havaitsi jo 1804 Magdeburgissa, että litografista kiveä voi syövyttää.  Kohosyövytetty kivi ei kuitenkaan kestänyt särkymättä kovaa puristusta painetaessa kivipainossa.

1822:  Senefelder alkaa kiven sijaan painaa laakapainometallilevyiltä.  Hän kehittää myös päällystetyn paperin kiven sijaan.  Paksu paperi päällystetään kaoliini- ja kalkkiseoksella molemmilta puolilta.  Litografinen muste tai liitu tarttuu pintaan kuten kiveen.

1822:  Ranskassa Pariisissa on 18 ja maaseudulla 26 kivipainoa.

1822:  Gottfried Engelmann (1788-1839) julkaisee Pariisissa teoksen Manuel du dessinateur lithographe.  Kirjassa on kuva kivipiirtäjän pöydästä, jonka peilin avulla piirretään alkuperäisestä kuvasta peilikuva kivelle.  Hän julkaisee 1839 oppikirjan.

1822:  Martius ja Spix julkaisevat Brasiliasta teoksen, jossa on 60 värikuvaa.

1822-23:  Teoksen Britannia delineata osan I suojapaperi on Hullmandelin kivipainama ja nimiölehdellä on kivipainettu vinjetti.  Teos sisältää kivipainopiirroksia.

1824:  CJ Hullmandel (1789-1850) julkaisee Lontoossa teoksen The art of drawing on stone.  Kirjassa esitellään erilaisia litografin kyniä ja muita välineitä.  Hän kehittää 1825 kivipainomenetelmän Lithotint.

1824:  Gaillot julkaisee Lontoossa teoksen Lithographic pencil drawing.

1825 mennessä:  Laakapainomenetelmä on vakiintunut kivipainossa.  Aikaisemmin kiveä syövytettiin tai kaiverrettiin jäljittelemään puupiirrosta tai kuten kuparipiirrosta valmistettaessa.

1825:  Meksikoon tuodaan kivipaino.

1826:  Senefelder painaa monivärisiä niin sanottuja mosaiikkipainatteita.  Hän parantaa 1827 öljymaalauspainoa.

1826:  Englannin sotaministeriön kivipaino tuottaa 170 000 karttaa ja kiertokirjettä.

1828:  Ranskassa yksinomaan Seinen departementissa on 24 kivipainoa, joissa on yhteensä 180 kivipainokonetta ja 420 työntekijää.

1828:  Carl Axel Adam von Scheelen Tukholmaan perustaman litografialaitoksen ensimmäisiä töitä on kivipiirrosjäljennös GW Finnbergin kuvasta Turun jäännöksiä palon jälkeen.

1828:  Barnett ja Doolittle tuovat kivipainon Yhdysvaltoihin.

1828:  Albert Stapferin ranskaksi kääntämä Goethen Faust ilmestyy.  Siinä on 17 Delacroixin litografiaa.  Kustantaja on Motte & Sautelet.  Kivipiirrokset on painettu ohuelle paperille ja liimattu sivuille.  Henri Monnier ja Charles Devéria kuvittavat teoksen Béranger, Chansons uuteen kirjankuvitustyyliin.

1831:  Ranskalainen Tissier painaa syövytetyltä kiveltä kohopainon tapaan.

1833:  Senefelder painaa kivelle reprodusoituja öljyvärimaalauksia pellavakankaalle.

1833:  Moskovalainen taiteilija ja arkistotieteilijä Kornili Jakovlevitsh Tromonin (-1847) tutkii kivipainomenetelmää moniväripainatuksessa eli kromolitografiaa Moskovassa.  Hän omistaa pienen kivipainon.  Aikalaiset muistelevat, että hän "rakasti muinaisuutta vilpittömästi, puuhaili monenlaisten muistelmien säilyttämiseksi, kirjoitteli, jäljensi, painoi kirjoja...".  Tromonin julkaisee teokset: Piirteitä parhaasta maalaustaiteesta, kuvanveistosta ja rakennustaiteesta, lyhyitä kuvailuja ja taiteilijoiden elämäkertoja 1839, Ornamenttien muodostamissäännöt 1839, litografinen albumi Ikimuistettava Moskova 1844, Merkkien selitys, kirjoituspaperin ulkonäkö, mitä jokaisen tulee tietää, kun aikoo kirjoittaa tai painaa jonkun kirjan, kirjeen, piirustuksen... 1844 ja Taidealbumi 1846.  Hän hallitsee erinomaisesti jopa 13 värin kromolitografian ja toimii myös kuvittajana.

1834:  Lontoolainen Samuel Garner patentoi menetelmän, jolla valmistetut sinkkilevyt toimivat kuten kivipainon kivi.  Hän ottanee käyttöön sanan zincography - sinkografia.

1834:  Kivipainaja Nathaniel Currier (1813-) perustaa kivipainon New Yorkiin.  Kivipaino Currier and Ives painaa 1835-95 taidekuvia.

1834:  Fredrik Tengström (1799-1871) perustaa Suomen ensimmäisen kivipainon Helsinkiin.  Hänen kivipiirtäjänsä on Ruotsista Göteborgista Turkuun tullut Frans Oscar Liewendal (1818-90), joka vuokraa 1841 Tengströmin kivipainon ja vuosikymmenen lopulla ostaa sen.

1835:  Ensimmäinen teollinen väripainatus öljypaino kehitetään.  Georg Baxter saa sille patentin.

1835:  Ranskalainen painaja saa patentin sinkkilevylle.  Se on esiaste siirryttäessä offsetpainoon.

1837:  Pariisiin asettunut saksalainen Gottfried Engelmann saa patentin värilitografiassa, jossa käytetään nimitystä kromolitografia.  Hän käyttää jopa parikymmentä kiveä eri värien painamiseen.  Engelmann julkaisee 1839-40 Mulhousessa teoksen Traité théorique et pratique de lithographie.  Siinä hän kuvaa saksalaisten litografien kehittämää täytekynää, jolla litografisella tussilla saadaan samanmuotoiset nuottien päät kirjoitettua kivelle.  Kynän kärki on nuotin pään muotoinen.

1837-41:  Laajin kivipiirroksin kuvitettu kasvitieteellinen teos on James Bateman, The Orchidaceae of Mexico and Guatemala.

1839:  Värilitografiat ilmestyvät englantilaisiin kirjoihin.

1839:  Yhdysvaltalainen Joseph Dixon herkistää kivipainokiven arabikumin bikromaattiliuoksella ja kehittää kuvan vahan, saippuan ja tärpättiin liuotetun kivipainovärin seoksella.  Suora fotolitografia on keksitty.  Hän julkaisee tekniset yksityiskohdat vasta 1854 Scientific American -lehdessä.

1839:  GO Wasenius perustaa Suomeen kivipainon, jonka Liewendal ostaa 1845 konkurssipesästä.

1840: Venäjällä aloitetaan dekalkomanioiden eli siirtokuvien valmistus.  Kromolitografisesti monivärinen kuva painetaan arabikumitetulle paperille, josta kuva voidaan vedessä liuottamisen jälkeen siirtää muulle pinnalle.  Valtiovarainministeriön kauppa- ja teollisuusosasto myöntää taiteilija Aleksei Ivanovitsh Terebeneville (1812-54)  privilegion "litografiseen menetelmään fajanssille, posliinille ja lasille" (privilegiossa mainitaan myös taiteilija Semjatshkin).  Terebenevin isä oli satiiristen piirrosten mestari.  Terebenev opiskeli taideakatemiassa, harjoitti kuvanveistoa (Pushkinin ensimmäinen veistetty muotokuva).  Dekalkomaniaa käytetään laajasti keramiikan ja lasin tuotannossa.  Myöhemmin 1860 SA Hrulev parantaa menetelmää.

1844:  Yhdysvaltalainen Charles Goodyear patentoi kumin vulkanoinnin.

1845:  Wagner kirjoittaa Tannhäuserin nuotit litografiselle siirtopaperille, joka laitetaan kivelle.  Näin voidaan painaa virheettömästi suoraan säveltäjän autografista.

1845:  Ruotsalainen Frans Oskar Liewendal ostaa Tengströmin kivipainon.  Hän ryhtyy ensimmäisenä Suomessa käyttämään värilitografiaa painaessaan 1845 Helsingin kartan kolmivärijulkaisuna.  Liewendal hoitaa 1860-63 ensimmäisten yhden ja kolmen markan setelien valmistuksen.

1845:  Suomalaiset kivipainajat Henrik Strömer ja Adolf Hårdh perustavat Ruotsiin litografisen laitoksen.

1846:  Ranskalainen Nicolle valmistaa automaattisen pikakivipainokoneen.

1846:  Sinkkilevyillä painetaan hyviä kuusiväritöitä.

1846:  Tehdään ensimmäiset yritykset käyttää bimetallilevyä painolevynä.

1847:  J Asser keksii rasvakopion avulla epäsuoran valomekaanisen litografian.

1848:  Ranskassa D’Almaine & Co kehittää uuden menetelmän nuottien painamiseen.  Se on luultavasti syvä- ja kivipainomenetelmien yhdistelmä.  Yrityksellä on myös kohopaino.

1850-luku:  Kivipaino alkaa korvata kuparipiirrokset nuottien painamisessa.  Sitä käytetään tervehdyskorttien, postikorttien ja julisteiden painamiseen.  Kivipainossa reprodusoidaan monenlaisia maalauksia.

1850:  Englantilainen Waterlow patentoi kivipainokoneen toimistoa varten.  Yritys myy niitä 1859 mennessä 2000 kappaletta.

1850:  Maalarioltermanni eli -vanhin Carl Gustaf Söderstrand saa privilegion kivipainon perustamiseen Turkuun.  Hänen ensimmäinen apulaisensa on tartolainen Johan Jacob Reinberg (1823-96), joka 1857 ryhtyy valokuvaajaksi.  Reinberg piirtää ja litografoi 1852 ensimmäisen vihon Vyer af Åbo - Näköaloja Turusta.  Kivipainoon palkataan kuresaarelainen Julius Schorning (1827-1907), joka kokeilee typolitografialla (litotypia) ja elektrotypialla.  Schorning ottaa 1853 yrityksen Söderstrandilta haltuunsa nimellä Schornings Lithografiska Inrättning.

1851:  Wieniläinen Georg Sigl kehittää telausmenetelmään perustuvan pikapainokoneen kivipainoa varten.  Siinä on yksi puristussylinteri sekä väri- ja huopakostutustelat.  Sellainen hankitaan Hollantiin.  Pikakivipainokoneen nopeus Keisarillisessa painossa on 800-1000 painatusta tunnissa, kun tavallisen kohopainokoneen nopeus samana aikana on 400 painatusta tunnissa.

1852:  Pariisilainen kivipainaja Rose Joseph Lemercier (1802-87) kollegoineen kemisti Barreswill, valokuvaaja Davanne ja optikko Lerebours herkistävät kiven Syyrian asfaltilla tai Judean bitumilla ja kehittävät ensimmäisen fotolitografian.  He kuvaavat menetelmän kirjoituksessa Lithophotographie: ou, Impressions obtenues sur pierre à l’aide de la photographie.  Kuva kehitetään tärpätillä.

1854:  Yhdysvaltalainen Dixon saa patentin kääntömenetelmälle.

1855:  Alphonse Louis Poitevinin menetelmä, jossa kivi herkistetään bikromaatilla käsitellyllä munanvalkuaisesta valmistetulla albumiinilla, parannetaan.  Se tulee yleiseen käyttöön nimellä fotolitografia tai fototypia.  Väri on rasvaista.

1856:  Day painaa värilitografiana teoksen Owen Jones, Grammar of ornaments.

1857:  Amsterdamissa Eduard Isaac Asser (1809-94) onnistuu siirtämään kuvan valokuvasta herkistämättömälle kivelle.  Hän kopioi valokuvan rasvaisella värillä paperille, joka on päällystetty tärkkelyksellä ja herkistetty bikromaatilla.  Tämä kuva siirretään kivelle ja painetaan tavalliseen tapaan.

1857-58:  Karl Marx kirjoittaa taloudellisissa käsikirjoituksissaan Grundrisse: "Mutta ottakaamme esimerkiksi kivipainokoneen, jota jokainen voi itse käyttää kivipainotöiden vedostamiseen.  Olettakaamme että koneen arvo oli heti sen keksimisen jälkeen suurempi kuin niiden koneiden, joita ennen näppärien kivipainolaitteiden keksimistä hoiti neljä työntekijää; kivipaino vaatii enää kaksi työntekijää..." ... "Jos kapitalisti käyttää mainittua kivipainokonetta voiton lähteenä, pääomana, eikä käyttöarvona, niin materiaalin määrä lisääntyy väistämättä, koska kapitalisti voi teettää samassa ajassa enemmän kivipainovedoksia ja juuri siitä syntyy hänen voittonsa." ... "Ottakaamme siis entiseen tapaan esimerkiksemme painokone (aluksi se on käsikäyttöinen, sitten itsetoimiva painokone)."

1857:  Ferdinand Fredrik Christoph Tilgmann saa Norrköpingissä töitä kivipainossa Wahlberg, mutta perustaa pian oman yrityksen Törnqvist, jonka myy yhtiölle Norrköpings Litografiska.

1859:  Henry James valmistaa ensimmäisenä siirtokuvan valokuvasta kuurnatulle eli karhennetulle sinkille.  Nuotit ja muut kuvat voidaan nyt valokuvata originaalista sekä siirtää negatiivilta kivelle tai sinkille.  Käsittelyn jälkeen saadaan painopinta.  Nuotteja ei tarvitse enää piirtää peilikuvana kivelle tai kaivertaa ensin metallilaatalle.

1860:  Alexander Dupuy rakentaa automaattisen litografisen sylinteripainokoneen Pariisissa.  Hänen apunaan ovat Louis Faber ja Adolf Schleicher, jotka 1871 perustavat kivipainokonetehtaan Offenbach am Mainiin.  Se on nykyisen MAN Roland -tehtaan arkkioffsetkoneosasto.

1860:  HJ Mitterer parantaa kivipainokonetta.

1860:  Ranskalainen Henri Voirin patentoi kivipainokoneensa, jolla painetaan offsetmenetelmällä metallipellille.  Offsetlitopaino on Ranskassa rotocalcographie.

1862:  F Polén perustaa kivipainon Helsinkiin.  Kivipainon teknilliseksi johtajaksi valitaan Ruotsista saksalainen ammattimies Ferdinand Tilgmann.

1864-75:  Kivipainoa varten rakennetaan taso-sylinteri-pikapainokoneita Englannissa, Ranskassa ja Saksassa.

1866:  E Mariot kehittää öljypainatusta.  Valolla kovetetut kuvan gelatiinikohdat hylkivät vettä, ja niille voi levittää rasvaista painoväriä.

1866:  Frans Liewendal painaa Helsingissä ensimmäiset suomalaiset setelit.

1866:  Kivipainokonetta käytetään höyryvoimalla.

1867:  Ranskalaiset du Motay ja Maréchal kehittävät fotolitografian nimellä phototypie teolliseksi menetelmäksi.  He käyttävät kiilloitettuja kuparilevyjä.

1868:  Pariisilainen Hippolyte Marinoni korvaa litografisen kiven ohuella taivutettavalla sinkkilevyllä eli -pellillä, joka voidaan kiinnittää painosylinterin ympärille.  Hän rakentaa kaksisylinterisen koneen.

1868:  Tshekkoslovakialainen professori Jakob Husnik keksii valopainomenetelmän.

1868:  Saksalainen valokuvaaja Joseph Albert (1825-86) Münchenistä kehittää Poitevinin kokeilujen pohjalta valopainon, jota nimitetään albertotypiaksi tai collotypiaksi.  Gelatiini on lasilevyllä.  Fotomekaaninen laakapaino on käyttökelpoinen.  Hän esittää valopainovedoksia Hampurin näyttelyssä, jossa ne herättävät huomiota.

1868:  G Cooper saa patentin automaattiselle kiven sieni- tai tamponikostutuslaitteelle.

1869-70:  Pelaz ja Huguenet rakentavat Ranskassa peltipainokoneen.

1869:  Leipzigissa perustetaan yritys Schmiers, Werner & Stein, joka alkaa rakentaa pikakivipainokoneita ja litografian apukoneita.

1869:  Saksalainen Ferdinand Friedrich Christoph Tilgmann (1832-1911) saa erioikeuden perustaa Helsinkiin kivipainon, joka käynnistyy 1870.

1871:  Saksalaiset Christian Ludwig Eduard Faber (1841-1910) ja Adolf Schleicher (1846-) rakentavat pikakivipainokoneen Albatros.  Faber & Schleicher rakentaa 1911 ensimmäisen offsetkoneen nimellä Roland.

1871:  Englannissa koneasentaja George Mann ja konerakentaja Charles Pollard perustavat yrityksen rakentamaan kivipainokoneita.  He ovat töissä Leedsissä yrityksessä George Newsum, jonka perustaja työskenteli Englannin ensimmäisten kivipainokoneiden valmistajalla Adam Paton.

1871:  Valokuvaaja Joseph Albert rakennuttaa Faberilla Offenbachissa ensimmäisen valopainon pikapainokoneen.

1871:  Aubel kokeilee litografista painatusta, jota varten kehilöt valmistetaan yliviemällä valopainolevyistä.  Menetelmä on Aubelpainatus.

1872:  Weilin & Göös perustaa kivipainon.

1873:  Yritys George Mann rakentaa Leedsissä pikakivipainokoneita.  Ensimmäinen kone Improved Climax toimitetaan Lontooseen.  Kuudes kone menee Torontoon.  Kymmenen vuoden aikana rakennetaan 452 konetta, joista 25 toimitetaan Pohjois-Amerikkaan, Austraaliaan ja Uuteen Seelantiin.  Rakennetaan 1888 mennessä yli tuhat erityyppistä ja -kokoista konetta.

1873:  Perustetaan Brandstake, Nummelin & Ekholm Litografiska Bolaget i Helsingfors.  Se palaa 1884.

1874:  Turun Kivipaino perustetaan.  Se painaa muun muassa pelikortteja, posliinisiirtokuvia, tupakka- ja makeisetikettejä.

1875: Englantilainen Robert Barclay ratkaisee peltipainatuksessa kiven nopean kulumisen epäsuoralla painamisella käyttämällä erikoiskäsiteltyä kartonkia sylinterillä, jolle kuva ensin siirtyy.  Tältä painojälki siirtyy painettavalle peltiarkille, joka kulkee erikois- ja puristussylinterin välisen puristusnipin kautta.  Barclay (Barclay & Fry) saa patentin peltipainokoneelleen.  Myöhemmin 1880 erikoiskartongin tilalla käytetään kumipäällysteistä kanvaasia sylinterillä.  Kumi-puuvillakangas on pitkällisen kokeilun tulos.  Peltipainossa painetaan peltiset mainosjulisteet, peltitölkit ja -rasiat.  Menetelmä pysyy 1877 lähtien kaupallisessa tuotannossa.  Kestää yli 20 vuotta, ennen kuin peltipainoa sovelletaan 1904 paperille painamiseen.

1875:  Louis Faber ja Adolf Schleicher valmistavat ensimmäisen Albatros-koneen Pietariin.

1875:  F Tilgmannille Helsinkiin asennetaan kaksi pikakivipainokonetta.  Koneet on valmistettu Ranskassa.  Palosotilaat pyörittävät koneiden kampea firaapelityönään.

1878:  Ranskalainen Henri Voirin varustaa kivipainokoneen kumisylinterillä peltipainoa varten.  Hän patentoi menetelmän.

1878:  George Mann patentoi kostutuslaitteen.

1880:  Leipzigilainen Schmiers, Werner & Stein rakentaa pikapainokoneen valopainoa varten.  Sellaisen ostaa kymmenisen vuotta myöhemmin G Arvidssonin litografinen laitos Helsingissä.

1880:  Schlotke kehittää rotatiokoneen, jossa painetaan sinkki- tai alumiinilevyiltä suoraan paperille.

1881:  Yhdysvaltalainen Goodwin saa patentin kääntömenetelmälle.

1881:  Ranskalaiset Chamenois ja Missier saavat patentin epäsuoralle painamiselle.

1882:  Englantilainen George Mann tuottaa Leedsissä patentoidun peltipainopikapainokoneen.  Se voidaan varustaa paperille painamista varten.  Tasomaiselta kiveltä tai sinkkilevyltä painoväri siirretään kumisylinterille, joka painaa värin paperille puristussylinteriä vasten.

1883:  Ruotsissa viidessä kirjapainossa on kivipaino.

1884:  Marinoni ja Michaud rakentavat peltipainorotaatiokoneen lisäksi samanlaisen koneen kuin Voirin nimeltään Rotolitho paperille painamista varten.  Marinoni on edellä aikaansa.

1884:  E Jaeck saa patentin kiven kostutuslaitteelle.

1885:  Ensimmäinen teollinen pikavalopainokone aloittaa tuotannon.

1885:  Ranskalainen taidemaalari Henri de Toulouse-Lautrec (1864-1901)  aloittaa työskentelynsä Pariisissa.  Hän opiskelee myöhemmin kivelle piirtämistä ja kehittää kivipainoa. Hän on litografian taiteellinen kehittäjä, julisteiden ja värillisten kivipiirrosten mestari.

1886:  Edinburghilainen Ruddiman Johnston rakentaa sinkkipainorotaatiokoneen.

1886:  Frankenthal Albert rakentaa pikakivipainokoneita.

1886:  Gust Arvidsson perustaa kivipainon.

1886:  F Tilgmann perustaa Suomen Pankin setelipainon.

1888:  Saksalainen JG Mailänder rakentaa Stuttgartissa ensimmäisen peltipainokoneensa.  Frankenthal-tehdas saa patentin peltipainokoneelleen.

1888:  Johannisberg rakentaa ensimmäisen valopikapainokoneensa.

1888:  Frankenthal rakentaa peltipikapainokoneen ja saa sille patentin.  Siinä tasomaiselta sinkkilevyltä väri painetaan kumisylinterille, joka siirtää värin pellille.

1890-96:  Venäjän Valtion Setelipainon mestari Meledinossa syntynyt Ivan Ivanovitsh Orlov (1861-1926)  kehittää yhden painokerran moniväripainotekniikan.  Hän opiskeli ammattikoulussa ja moskovalaisessa Stroganovin teknisen piirtämisen oppilaitoksessa.  Opintonsa päätettyään hän työskentelee kangaskutomon mestarina.  Vuodesta 1896 lähtien hän on Valtion Setelipainon palveluksessa.  Orlovin kehittämä pantografi yksinkertaistaa piirtäjän työtä.  Orlovin tuotanto käsittelee valokuvan käytön ongelmia teollisuudessa sekä kirjapainoalan erilaisia kehittely- ja parannusmahdollisuuksia.  Orlovin merkittävimät keksinnöt ovat moniväripainatuksen menetelmä yhdeltä klisheeltä eli painolaatalta (joka myöhemmin saa lisänimen Orlovin paino) sekä paineilmalla toimiva automaattinen alistus- eli syöttölaite painokonetta varten (tuolloin paperiarkit alistetaan eli syötetään käsin painokoneeseen).  Orlov-painatus menestyy arvopapereiden painamisessa.  Painon ideana on se, että usea erikseen väritetty painokehilö siirtää värin yhteiselle painolevylle (kumikankaalle), joka sitten painaa yhdistetyn värikuvan paperille.  Näin voidaan suorittaa tarkoin kohdistettua moniväripainatusta.  Orlov pitää esitelmän tästä uudesta tekniikasta Venäjän Teknillisen Seuran kokouksessa 1896.  Sen jälkeen ilmestyy 1897 Pietarissa hänen kirjansa Moniväripainannan uusi menetelmä yhdeltä painolevyltä ja Uusi moniväripainatusmenetelmä.  Kirjassaan Orlov ei julkaise pelkästään menetelmiensä seikkaperäisiä kuvauksia, vaan hän julkaisee myös painokoneen piirrokset.  Työpaikkansa verstaassa valmistettu koneen mallikappale toimii tarkasti ja luotettavasti.  Kone on näytteillä Chicagon ja Pariisin maailmannäyttelyissä.  Saksalainen konepajayritys König & Bauer aloittaa Orlovin suunnittelemien painokoneiden sarjatuotannon.  Tällaisia painokoneita tuotetaan ainakin vielä 1980-luvulla.  Venäjän Tiedeakatemia myöntää hänelle erikoispalkinnon ansioistaan tekniikan ja taiteiden hyväksi.  Keksintö patentoidaan monessa Euroopan maassa.  Ranskan hallitus palkitsee Orlovin kunnialegioonan ristillä.  Lokakuun vallankumouksen jälkeen Orlov työskentelee moskovalaisessa graafisessa tutkimuslaitoksessa, josta hän sitten siirtyy myöhemmin Goznakin palvelukseen.  Nimityksen Goznak saa Valtion Setelipaino Moskovaan siirtymisensä jälkeen 1918.

1892:  Nürnbergissä perustetaan Steinmesse & Stollberg rakentamaan erikoiskoneita offset-, kivi- ja sinkkipainatusta varten.  Carl Steinmesse ja Heinrich Stollberg olivat töissä yrityksessä Faber & Schleicher.

1895:  Englantilainen nuottien painaja Lowe & Brydone hylkää kiveltä painamisen ja siirtyy käyttämään sinkkiä.

1895:  JG Mailänder rakentaa pikakivipainokoneen.

1895:  Zoller & Kleemann rakentaa rotaatiokoneen, jossa on kivisylinteri.

1896:  Pariisissa litografiaa käytettään noin neljäsosaan painotöistä, joista tyypillisiä ovat kaupalliset painotuotteet, etiketit ja käärepaperi.  Loistavan tulevaisuuden offsetpainatus alkaa vähitellen syrjäyttää kivipainoa.  Offsetpainoa käytetään myös käärepapereiden painamiseen sekä metallirasioiden painamiseen.

1898:  Vapaaherra von Hübl ehdottaa päällekkäispainatusta useilta kumikerroksilta.

1898:  Augsburgissa rakennetaan pikalaakapainokone.

1899:  Lilius & Hertzberg perustavat kivipainon.

1900:  New Yorkissa Aluminium-Plate and Press Company valmistaa litografisen rotaatiokoneen suoraa metallipainamista varten.  Tätä menetelmää sanotaan sinkkirotaatiopainatukseksi, sillä sinkin käyttö on ollut hallisevaa.

1901:  Englannissa patentoidaan menetelmä, jolla kalkkikiviliuosta levitetään taipuisalle kartongille tai paperille.  Painolevyä voi käsitellä kuten kiveä.  Jo Senefelder kokeili tällaista menetelmää.

1902:  Stuttgartissa JG Mailänder rakentaa kivisylinterirotaatiokoneen suoraa laakapainamista varten.

1902:  Öflund & Pettersson perustavat kivipainon.

1903:  New Yorkissa Robert Fletscher Rogers patentoi offsetkoneen, jossa on paino-, kumi- ja puristussylinteri.  Ei tiedetä, rakennetaanko konetta.

1903:  George Mann ja sen tekninen johtaja Arthur Evans rakentavat yhdysvaltalaisen suunnittelijan  LS Morris suunnitelman mukaan peltipainorotaatikoneen Lithographic Printing Machine epäsuoraa painamista varten, mutta kone ei toimi kunnolla.

1903:  Leon Didier esittää pinatypian perusteet.  Se on kopioimismenetelmä, joka kuuluu kromaattimenetelmiin.  Kromaattipitoinen gelatiinikalvo lasilla valotuksen, huuhtelun ja kuivatuksen jälkeen pystyy vastaanottamaan väriä enemmän paikkoihin, joihin valo ei ole vaikuttanut, kuin valon kovettamiin paikkoihin.  Väri voidaan siirtää gelatinoidulle paperille.

1903-04: Newyorkilainen kivipainaja Ira Washington Rubel (-1908) kehittää offsetrotaation paperin arkkipainoa varten.  Ohut metallinen painolevy eli -pelti kiinnitetään painosylinterin ympärille.  Levy kostutetaan ja värjätään.  Painoväri siirretään painolevyltä ensin kumikankaalla päällystetylle sylinterille, joka vasta painaa painokuvan paperille puristussylinteriä vasten.  Rubel rakennuttaa 1905 Potter-offsetpainokoneen tehtaalla Premier & Potter Printing Press (sittemmin Harris-Seybold (-Potter)), joka valmistaa sen Rubelin ohjeiden mukaan Eastern Lithographicille New Yorkiin ja toisen 1906 Englantiin.  Rubel saa 1906 koneelleen patentin.  Kone esitellään 1906 Englannissa.

1904-05:  George Mann -yhtiö rakentaa englantilaisen offsetrotaation pellille painamiseen.  Suunnittelija on George Mannin tekninen johtaja Arthur Evans.

1904:  Mann Standard -peltipainorotaatiokoneen kaupallinen valmistus alkaa.

1904:  GEH Rawlins kehittää öljypainatuksen. jonka periaatteen E Mariot esitti 1866.

1904:  Swan saa Englannissa patentin laakapainolevyn valmistusmenetelmälle.

1905:  T Manly keksii ozobromipainon.  Se on hopeakuvan kopiointimenetelmä kromaattimenetelmällä.

1905:  Faber & Schleicher valmistaa sinkkipainorotaation Rafael samoin kuin Albert-Frankenthal Bavaria-nimisenä.  Rafael painaa tunnissa 1800-2400 arkkia.

1905:  JG Mailänder rakentaa Cannstattissa Stuttgartin lähellä kymmenen vuoden kehittelyn jälkeen peltipainoa varten sinkkipainorotaation, samoin Harris-Cottrell USAssa.  Niiden nopeus on noin 6000 peltiä tunnissa.  Mailänder kehittää konetta paperin painamiseen.

1906:  Alfred Harris rakentaa litografisen offsetin, jonka ensimmäinen kone myydään Pittsburghin setelipainolle.

1906:  Goodwinin kääntömentelmää parannetaan ja saadaan Vandyke-menetelmä laakapainolevyn valmistukseen.

1906:  Saksalais-yhdysvaltalainen painaja Kaspar Hermann (1871-1934) rakentaa Zweibrückenin konetehtaassa saksalaisen kolmisylinterisen arkkioffsetpainokoneen ja esittelee sitä 1907 Leipzigissa.  Hän saa patentin kumi kumia vasten painavasta koneesta.  Hermann rakensi 1904-05 ensimmäisen offsetkoneensa Ohion Nilesissä yhdessä veljesten Alfred ja Charles G Harris kanssa muuntamalla Harris-kohopainoarkkirotaation offsetkoneeksi.  Rubelin tehtaan lisäksi perustetaan Harris Automatic Press Company.  Offsetkone toimitetaan Pittsburghiin painoon Republik Banknote.

1906:  George Mann patentoi ja rakentaa Evansin suunnittelemana Englannissa samantyyppisen offsetpainokoneen kuin Ira W Rubel.  Konetta alkaa rakentaa 1909 myös Leipzigin pikapainokonetehdas nimellä Leipzig ja kaksivärikonetta nimellä Dresden.

1906:  Frankenthal rakentaa peltipainoa varten rotaatiokoneen Bavaria.

1907:  Harris-veljekset rakentavat paperille painamiseen pinoalistuksella toimivan offsetarkkirotaatiokoneen, jonka nopeus on 4000 painatusta tunnissa.

1907:  C Welborne-Piper keksii kopiointimenetelmäksi bromiöljypainatuksen.

1907:  Zweibrückenissä rakennetaan ensimmäinen saksalainen offsetkone Triumph rakentamalla uudestaan Harris-kohopainorotaatio, joka painaa arkeille.  Kaspar Hermann saa 1908 patentin ensimmäiselle paperin molemmille puolille painavalle offsetrotaatiopainokoneelle.  Paperi kulkee kahden kumipäällysteisen sylinterin välistä, jolloin tarvitaan kaikkiaan neljä sylinteriä.  Hän rakentaa 1912 Plauenissa ensimmäisen täydellisen offsetrotaatiokoneen.  Se painaa 6000 sylinterikierrosta tunnissa.

1907:  Yhtiön George Mann AB Evans rakentaa ensimmäisen kaksivärisen offsetkoneen, jota voi käyttää puoltotaantokoneena tai painaa kaksi väriä päällekkäin.  Evans hakee 1908 Lontoossa patenttia offsetpainokoneelleen.

1908:  Schmiers, Werner & Stein alkaa suunnitella nopeata sinkkiarkkirotaatiota.  Neuvotellaan 1909 Kaspar Hermannin kanssa.

1908:  Knut Tilgmann hankkii Mannin suoraan paperille painavan laakapainorotaation Helsinkiin.

1909:  Englantilainen yritys Man (Leeds) rakentaa yhdessä leipzigilaisen pikapainokonetehtaan Schmiers kanssa suurformaattisen arkkioffsetkoneen Leipzig.

1909:  Frankenthal valmistaa offsetpainokoneen, jossa kumisylinterit ovat vastakkain.

1909:  Kaspar Hermann saa USAssa patentin painokoneen alistajalle.

1910:  Saksalainen Ernst Hermann rakennuttaa Plauenissa tehtaassa VOMAG (Vogtländische Maschinenbau) Kaspar Hermannin suunnitteleman offsetkoneen Vomag Plauen, joka painaa rullapaperin molemmat puolet.  Se esitellään 1912 Leipzigissa Felix Böttcher -kumitehtaassa, jonka Herrmann omistaa, ja 1914 Leipzigissa Bugra-näyttelyssä.  Koneen nopeus on 6000 kierrosta tunnissa.  VOMAG rakentaa 1912-14 rainaoffsetkoneita Saksaan, Itävaltaan ja Ranskaan.

1910:  Helsinkiläinen Öflund & Pettersson ostaa offsetkoneen englantilaisen Fournival-agentuuriliikkeen kautta.  Hankintaviive on kahdeksan vuotta offsetin kehittämisestä.  Offsetmenetelmä tulee laajaan käyttöön vasta II maailmansodan jälkeen.

1911-12:  Saksalainen yritys Faber & Schleicher rakentaa Roland-offsetpainokoneen, jonka nopeus on 3000-4000 painatusta tunnissa.  Parannettu kone rakennetaan 1912.  Painonopeus on 1980-luvulla yli 10 000 painatusta tunnissa.

1912:  Offsetkone L & M tulee käyttöön.  Furnival rakentaa Potterin koneen tapaisia offsetkoneita.

1912:  Frenckellin painoon perustetaan litografinen osasto.

1913:  Saksalainen Max Ullmann keksii heijastusjäljentämismenetelmän manuulipaino, jota käytetään erityisesti kirjojen uusintapainoksiin.  Alkuperäiset sivut jäljennetään valonherkälle paperille sen läpi, jolloin valkoisten kohtien heijastama valo valottaa kalvon.  Vedos monistetaan offsetmenetelmällä.  Sanassa manul on nimen Ullmann tavut eri järjestyksessä.  Tehdas laskee 1926 markkinoille manuuli-syväpainokoneen offsetlevyjen positiivikopioimiseen ja syväpainatukseen.

1913:  Saksassa on 84 offsetkonetta.

1914:  Frankenthal rakentaa ensimmäisen kaksivärisen offsetkoneensa ja puoltotaanto-offsetinsa.

1914:  Painokonetehtaiden täytyy alkaa rakentaa tärkeitä sotatarvikkeita ja -koneita.

1916:  Öflund & Pettersson ostaa Liewendalin suvulta kivipainon.

Syväpaino 1796-1917

1800:  Kangaspainatuksessa käytetään sylinteripainokonetta, jossa on kaiverrettu puusylinteri.  Bouvaletin ja Bellin Englannissa kehittämä syväpainosylinteripainokone otetaan käyttöön Pariisin lähistöllä.

1801:  Lontoossa ilmestyy teos The complete aquatinter.

1806:  Philadelphialainen Jacob Perkins (1766-1849) kehittää teräspainoa siderografia Uuden Englannin setelien painamiseen.  Painokuvio kaiverretaan pehmeään teräkseen.  Karaistu teräslaatta painetaan voimakkaasti useita kertoja pehmennetyn terässylinterin pinnalle, jotta se tulee täyteen painokuvioita eli siihen painuu korkokuvia.  Kun sylinteri karkaistaan, voidaan painokuvio siirtää pehmeille teräslevyille karkaistavaksi syväpainatusta varten.  Menetelmää käytetään myöhemmin muissa maissa.  Joseph Dyer saa 1810 sen patentin Englannissa.  Perkins tulee Englantiin ja saa 1819 parannuksilleen patentin sekä perustaa setelien painamiseksi yrityksen Perkins, Fairman & Heath, joka painaa musta penni -postimerkit.

1813-16: Ranskalainen tykistöupseeri Joseph Nicéphore Niépce (1765-1833) kokeilee litografisten kivien herkistystä ja kehittää heliografian.  Hän käyttää Syyrian asfalttia tai Judean bitumia herkistimenä metallin pinnalla.  Valotuksen jälkeen levyt kehitetään eteerisessä öljyssä, joka liuottaa valottumattomat kohdat.  Syövytetyt kuvalaatat ovat syväpainolaattoja.

1818:  Englantilainen Charles Heath ja yhdysvaltalainen J Perkins kehittelevät ensin toisistaan tietämättä teräskaiverrusta, tapaavat toisensa ja ryhtyvät yhteistyöhön.  Menetelmää käytetään 1820 ensi kerran Thomas Campbellin teoksen The Pleasures of Hop kuvitukseen.

1820:  Teräskaiverruksen kaupallinen käyttö alkaa yleistyä.

1823:  Nicéphore Niépce (1765-1833) valmistaa ensimmäisen valomekaanisen syövytyksen, jolta voi painaa.

1825:  CF Partington julkaisee Lontoossa teoksen The engravers' complete guide.

1826:  Nicéphore Niépce (1765-1833) painaa syväpainokuvan kardinaalin d'Amboise muotokuva.  Hän kopioi läpikuultavaksi öljytyn kuparipiirroksen valonherkällä asfaltilla päällystetylle sinkkilevylle ja valottumattomien kohtien poispesun jälkeen syövyttää levyn.

1830:  A-M Perrot julkaisee Pariisissa teoksen Manuel du graveur, ou traité complet de l’art de la gravure en tous genres.

1832:  G Suckow huomaa, että kaliumbikromaatti yhdessä orgaanisten aineiden kanssa muodostaa valonherkän seoksen.

1834:  Kaiverruspantografilla valmistetaan ensi kerran tekstiilipainosylinteri.

1836:  Georg Baxter (1804-67) patentoi menetelmänsä.  Hän painaa ääriviivat kuparipiirroksina ja sitten värit puulaatoilta.

1836:  P Deleschamps julkaisee Pariisissa teoksen Des mordans, des vernis et des planches dans l’art du graveur, ou traité complet de la gravure.

1837:  P Boitardin tarkistama Berthiaudin teos Nouvel manuel complet de l’imprimeur en taille douce sisältää myös luvun, kuinka nuotteja painetaan kaiverretuilta levyiltä.

1838:  Mungo Ponton kuvailee, että orgaanisten aineiden ja kaliumbikromaatin seokset ovat valonherkkiä.

1839:  Léon de Laborde julkaisee Pariisissa teoksen Gravure en manière noire.

1841:  Baldus kokeilee valmistaa daguerrotypialevystä (hopeoitu kuparilevy) galvaanisesti syövyttämällä syväpainolevyn.  1854 lähtien hänen tuloksiaan ilmestyy erilaisissa julkaisuissa kuparipainopuristimessa painettuna.

1841:  TH Fielding julkaisee Lontoossa teoksen The art of engraving.

1850-luku:  Kehitetään menetelmä, jolla kuparinen syväpainolevy päällystetään sähköisesti mikroskooppisen ohuella rautakerroksella.  Tällainen levy kestää painaa paljon useampia vedoksia kuin kuparilevy.

1852:  Fox Talbot (1800-77) kuvailee kromikolloidien valonherkkyyttä.

1854:  Wieniläinen Paul Pretsch kokeilee fotogalvaanista tapaa heliogravyyrissä eli kuparivalopainossa.

1857:  Alphons Louis Poitevin (1819-82) valmistaa kuvia kromigelatiinista.  Hän valmistaa pigmenttipaperia ja käyttää pigmenttipainoa.

1858:  Fox Talbot saa patentin kuparipiirrostaidon parantamisesta.

1860:  Ranskalainen kustantaja Auguste Godchaux (-1884) saa Pariisissa patentin raakelilla varustetulle syväpainorotaatiokoneelle, joka painaa paperiradan molemmat puolet peräkkäin painoyksiköissä.  Hänen ensimmäinen koneensa aloittaa tuotannon 1864 Pariisissa ja on käytössä vuoteen 1940 saakka koululaisten kirjoitusvihkojen kansien painamisessa.

1862-64:  Englantilainen Joseph Wilson Swan täydentää pigmenttipainoa, jonka Poitevin keksi 1855, ja alkaa valmistaa pigmenttipaperia The Autotype -tehtaassa Lontoossa.  Valonherkällä pigmenttipaperilla siirretään valokuva kuparin pinnalle ja syövytetään sen läpi.

1865:  Philadelphialainen paroni FW Egloffstein saa Yhdysvalloissa ja Englannissa patentin syväpainorasterille.

1867:  Grazilainen Emil Mariot kehittää heliogravyyriä eli kuparivalopainoa.

1870-luku:  Teräspainon käyttö laajenee.

1875:  Skotlantilainen Bell rakentaa kangaspainoon telapainokoneen, jossa kupariteloihin kaiverretaan mallit kuten raakelisyväpainossa.

1878:  Tshekki Karel Klic (Karl Klitsch) (1841-1926) patentoi valomekaanisen syväpainomenetelmänsä kokeiltuaan 1875 lähtien.  Hän esittelee kuparipainaja Pisanin tekemiä painatuksia Wienin Valokuvaseuran kokouksessa 1879.  Syväpainoa kutsutaan myös foto- tai heliogravyyriksi.  Alunperin Klicin pigmenttipaperimenetelmän eli klishotypian tarkoituksena oli valmistaa kohopainon kuvalaattoja.  Klicin menetelmä julkaistaan 1886 hänen luvattaan.  Klic opiskelee 1890 Neunkirchenissä kangaspainatusta ja raakelin käyttämistä.

1881:  Englantilainen John Wood perustaa Ramsbottoniin konepajan, joka valmistaa koneita kankaiden painamiseen.

1884:  Frankenthal aloittaa syväpainokoneiden rakentamisen.

1890-luku:  Tilgmannilla aletaan valmistaa valokuvausmenetelmällä heliogravyyrejä.  Säilyneistä heliogravyyreistä ensimmäinen on tehty 1896 Albert Edelfeltin keisarin Nikolai II muotokuvasta.

1890:  Englantilainen Samuel Fawcett (1862-1934) Lancasterista saa useita patentteja syväpainoon liittyvistä valokuvauskeksinnöistä.  Klic syövyttää ensimmäisen pienen koesyväpainosylinterin Lancasterissa Storeyn vahakangaspainossa, jonka omistaa Fawcett.  Hän käyttää ristikkoviivarasteria.   Siellä rakennetaan ensimmäinen syväpainokone 1893.  Klic yhdistää syväpainoon 1894 raakelin.  Heillä kypsyy ajatus painaa syväpainossa paperille, ja heidän aloitteestaan perustetaan 1895 syväpaino The Rembrandt Intaglio Printing -yhtiö, jossa painetaan rotaatiopainossa taidejäljennöksiä.  Klic valmistaa myös teknisesti täydellisiä väripainatuksia.

1891:  Wienissä Adolf Brandweiner valmistaa syväpainosylintereitä kangaspainoa varten kopioimalla pigmenttipaperille rasteridiapositiivin.  Pigmenttipaperi siirretään kuparisylinterille, joka syövytetään ja painetaan raakelia käyttäen.

1897:  Tohtori Eduard Mertens (1860-1919) perustaa Berliiniin tehtaan Graphische Gesellschaft, joka valmistaa painosylintereitä kankaan ja tapetin painamiseen.

1898:  Ernst Tilgmann hankkii Suomeen heliogravyyrin eli kuparivalopainon.  Sitä käytetäään liitekuvien valmistamiseen suurteoksiin kuten Albert Edelfeltin kuvittamiin Vänrikki Stoolin tarinoihin.

1900-02:  Kangaspainon omistaja Ernst Rolffs kehittää Siegburgissa rasterirotaatiosyväpainon.  Hän, Mertens, August Nefgen ja muut  perustavat 1906 yrityksen die Deutsche Photogravur valmistamaan graafisia tuotteita.  Ensimmäinen rullarotaatiosyväpainokone valmistuu 1906.

1903: Itävaltalainen Theodor Reich (1861-1939) rakentaa Englannissa John Woodin yrityksessä kolme syväpainorotaatiokonetta.  Ne hankkivat 1904 F Bruckmann Münchenissä, Horn & Lythgoe Philadelphiassa, jossa perustetaan 1904 American Photogravure -yhtiö ja J Loewy Wienissä.  Wood rakentaa myöhemmin koneita valtion painolle His Majesty's Stationary Office.

1904:  F Bruckmann valmistaa Münchenissä yksivärisiä syväpainokuvia Mezzotinto-Gravüre.

1904:  Mertens saa patentin tekstin ja kuvien samanaikaisesta syövyttämisestä ja monistamisesta.

1906:  Rolffs painaa kaupallisesti paperille Siegburgissa.

1907:  Mertens keskittyy sanomalehden syväpainatukseen, muuttaa Mülhauseniin Elsassiin ja perustaa tehtaan Elsässische Maschinenfabrik.  Se rakentaa syväpainokoneita 1910 Pariisiin, 1911 Venäjälle, 1913 Ruotsiin, Espanjaan ja Belgiaan, 1914 Skandinaviaan ja Unkariin ja 1919 Tanskaan.

1908:  Jahrbuch der Photographie sisältää syväpainoliitteen, jossa on merkintä Gravur und Druck Deutsche Photogravur.

1908:  Tanskan ensimmäinen syväpainokone asennetaan Valbyhyn.

1910:  Saksalaisen kohopainetun sanomalehden Freiburger Zeitung pääsiäisnumerossa (painos 20 000) on tavallisella sanomalehtipaperilla kahdessa nelisivuisessa liitteessä kuvia, jotka ovat kuparipainosten kaltaisia.  Se on ensimmäinen sanomalehti, jossa on syväpainojälkeä.  Kuva esiintyy syvennyksenä sylinterillä.  Liika väri poistetaan väriveitsellä eli raakelilla.  Kuvat painetaan ensin kuvapainokoneessa ja sitten teksti VOMAG-sanomalehtirotaatiossa.  Eduard Mertens ja Ernst Rolffs ovat kehittäneet yhdistetyn syväpaino- ja kohopainorotaatiokoneen, joka painaa 8000-10 000 lehteä tunnissa.  Mulhouselainen yritys Société Alsacienne de Constructions Mécaniques on syväpainorotaatiokoneen rakentaja.

1910:  Hamburger Fremdenblatt hankkii Mertensin syväpainokoneen painoluvan.

1910:  Albert Frankenthalissa alkaa muuntaa automaattista litografista konetta arkkisyväpainokoneeksi.

1910:  Theodor Reich rakentaa syväpainosylinterin hioma- ja kiilloituskoneen.

1910:  Venäjän ensimmäinen syväpainokone pystytetään Moskovaan.

1910:  Pariisissa  R Baschet ja A Chatenet alkavat käyttää lehdessään L'Illustration Mülhausenissa rakennettua puoltotaantokonetta, johon König & Bauer toimittaa taittolaitteen.

1911:  Ensimmäinen teollinen syväpainotuote valmistuu: Frankfurter Zeitungin ilmoitusliitteessä on neljä kokosivun ilmoitusta.  Lehdellä on Mülhausenissa rakennettu puoltotaantosyväpainokone.  Syväpainovärin valmistaja on veljekset Schmidt.

1911:  Johannisberg toimittaa ensimmäisen rainasyväpainokoneensa ja 1913 arkkisyväpainokoneen.

1911:  New York Times ottaa käyttöön syväpainetun liitteen, ja pian monet muut sunnuntailehdissään.

1912:  Berliinissä Rudolf Mosse painaa kahdesti viikossa syväpainoliitteen Der Weltspiegel.  Painonopeus on 13 000 kierrosta tunnissa.

1912:  Englannissa viikottainen sanomalehti Southend Standard ottaa syväpainon käyttöön.  Illustrated London News painaa 1912 syväpainossa kahdeksansivuisen osan ja sodan jälkeen koko lehden.

1912:  August Nefgen kehittää Mertens-Rolffs -menetelmästä pigmenttikopion ylivientimenetelmän eli siirtämisen kuparisylinterille.  Nefgen on Mertensin työtoveri yhtiössä Deutsche Photogravur.  Rudolf Mosse painaa Weltspiegel-lehden tekstin ja kuvat syväpainossa 250 000 kappaleen painoksena.

1912:  R Hoe rakentaa ensimmäisen syväpainorotaationsa sanomalehtirotaatioon yhdistettynä puoltotaantokoneena, joka asennetaan lehteen New York Sun.

1912:  Englantiin asennetaan ensimmäinen saksalainen syväpainokone lehteen Illustrated London News.

1912:  König & Bauer rakentaa ensimmäisen rainasyväpainokoneensa, joka painaa rullapaperille.

1913:  Nürnbergissä Kempewerk rakentaa Carl Blecherin piirustusten mukaan ensimmäisen arkkisyväpainokoneen.  Kone painaa kahdeksan sivua 6000 kierrosta tunnissa.

1913:  Lehti Petit Parisien hankkii puoltotaantosyväpainokoneen ja L'Eclair de Montpellier syväpainoyksikön, joka liitetään Marinonin sanomalehtirotatioon.

1913:  Frankenthal, Albert & Cie alkaa valmistaa arkkisyväpainokonetta Palatia.

1914:  Augsburg Saksassa aloittaa arkkisyväpainokoneen System Kempe-Blecher valmistuksen.

1914:  Genevessä F Thevoz ja J Frey kehittävät syväpainoa, mutta sodan vuoksi tuloksia saadaan 1923.

1915:  Suomessa viimeinen heliogravyyri- eli kuparivalopainotyö on Kemigrafisen valmistama 40 Akseli Gallén-Kallelan työtä sisältävä salkku.

1916:  John F Webendorfer (1879-1964), jolla on pieni painotarviketehdas New Yorkissa, toimittaa yritykselle Neogravure useita 130 senttimetriä leveitä puoltotaantosyväpainorotaatioita.

1917:  R Hoen Isidor Tornberg saa patentin syväpainokoneesta, jollainen asennetaan 1918 lehteen New York American.

Muut paino- ja kopiomenetelmät 1796-1917

1798:  Yhdysvaltalainen John Innes ilmoittaa valmistamaansa kirjeen kopiopuristinta Philadelphiassa Federal Gazette -lehdessä.  Hän lienee ensimmäinen yhdysvaltalainen kopiopuristimien valmistaja.

1799:  Englantilainen insinööri Marc Isambard Brunel saa patentin kirjoitus- ja piirustuskoneelle, jolla saadaan samanaikaisesti kaksi tai useampia kirjoituksia tai piirustuksia.

1700-luvun loppu:  Englannissa stensiileillä eli mallineilla koristetaan tapetteja, jotka tulevat suosituiksi yläluokan kodeissa.

1803:  Yhdysvaltalainen John Isaac Hawkins patentoi Brunelin polygrafin.  Thomas Jefferson käyttää tällaista laitetta omassa kirjeenvaihdossaan.  Hawkinsin polygrafia valmistetaan 1804 Yhdysvalloissa, jossa sitä myy hänen kumppaninsa Charles Willson Peale.

1805:  Ranskassa valmistetaan kirjeen kopiopuristimia.

1806:  Englantilainen Ralph Wedgwood valmistaa kaupallisesti hiilipaperia.  Tarinan mukaan Napoleon keksi hiilipaperin.  Hän piti vahingossa paperiarkkia kynttilän liekin lähellä ja huomasi nokea paperin pinnalla.  Kokeillessaan paperia hän huomasi, että sillä saa kirjoitettaessa kopion.  Wedgwood patentoi monistuskirjoittimen Manifold Stylographic Writer.  Laitteessa käytetään kaksipuolista hiilipaperia, ohutta läpinäkyväksi öljyttyä kopiopaperia ja agaattikynää.  Kerralla saadaa yksi tai kaksi kopiota.  Jos käytetään useita hiili- ja kopiopapereita, saadaan korkeintaan kuusi kopiota.  Laite ei yleisty, koska sulkakynää tai metallikärkistä kynää ei voi käyttää, vaan lyijykynää.  Englannissa patentoidaan 1809 monistuskynä, joka valmistetaan lasista, emalista tai metallista.  Se on stylografisen kynän yksinkertainen muoto.

1808:  Ralph Wedgwood patentoi polygrafin Penna-polygraph, or Pen and Stylographic manifold Writer.

1811:  Lääkäri Lind Windsorista käyttää öljyttyä paperistensiiliä keksimässään painossa, jolla hän valmistaa Englannin kuninkaan Yrjö III profiilikuvia.  Kyseessä on luultavasti James Lind (1738-1812).  Hänellä on yksityispaino ja itse leikatut kirjakkeet.

1815:  Englannissa edinburghilainen William Bell patentoi luultavasti ensimmäisen varsinaisen kopiokirjan.  Kirjeet tai käsikirjoitukset kopioidaan suoraan kopiokirjan sivuille kopiopuristimella eikä irtolehtiä tarvitse liimailla.  Kopioitava kirje laitetaan kopiokirjan väliin, ja sen päälle käännetään lehti.  Sen päälle asetetaan kostutettu kankaalla päällystetty metallilevy.  Kopiokirja suljetaan ja pannaan kopiopuristimeen, jossa kosteus leviää kopiokirjan sivuun, ja mustetta siirtyy sivulle muodostaen kopion.

1818:  James Watt -yhtiö opastaa liimaamaan kirjeiden kopiot löysästi sidotun blankolehtisen eli painamattoman kirjan sivuille.

1820:  Englantilainen Marc Isambard Brunel patentoi kopiopuristimen.  Se on taskukokoinen puristin, jolla voi kopioida suoraan kopiokirjan lehdelle.  Kopiopaperin kostutukseen käytetään kostutettua kangasarkkia.

1821:  Ranskalainen matemaatikko Obrion patentoi polygrafin.  Siinä jopa kuusi kynää liikkuu samanaikaisesti.

1822:  Englantilainen Taylor and Martineau valmistaa kivipainopuristinta kirjeen kopiointiin.

1823:  Yhdysvaltalainen valmistaja Cyrus P Dakin alkaa valmistaa monistuskirjoitinta sekä siihen öljyllä ja hiilimustalla päällystettyjä kopiointiarkkeja.  Pääasiakas lienee Associated Press AP.  Hänen monistuskirjoittimensa Improved Manifold Writer käyttöohjeet 1830-luvulta on painettu kolmella kielellä.  Dakin takaa, että hiilipaperi antaa 60 erinomaista kopiota ja vielä 40 huonompaa kopiota.

1823:  Philadelphialainen Adam Ramage saa Yhdysvalloissa kirjeen kopiopuristimen patentin.

1830-luku:  Kopiokirjat ovat yleisessä käytössä.  Niitä saa Englannissa ja Yhdysvalloissa paperikauppiailta ja kopiopuristimien valmistajilta.

1831:  Newyorkilaiset James Gilchrist ja Joshua Melvin valmistavat kaupallisesti monistuskirjoittimia.

1832:  Belgialainen Marcus Vandermacien saa patentin menetelmälle, jolla kopioidaan kirjansivu sinkille.  Sivu kostutetaan laimealla typpihapolla ja painetaan sinkkilevylle.  Kun kirjansivu poistetaan sinkiltä, se on lievästi syöpynyt.  Sinkkilevyyn syövytetään korkokuva, jolla voi painaa.  Brysselissä varaspainetaan näin ranskalaisia kirjoja ja lehtiä.  Menetelmää kutsutaan anastaattiseksi painamiseksi (kreikassa anastasis - ylösnousemus), joka viittaa alkuperäisen painatuksen kuolleista herättämiseen.  Berliiniläinen Baldermus esittelee 1841 samanlaisen menetelmän.  Levyllä voi painaa 1500-2000 kappaletta.  Englantilainen WP Cocks väittää 1845 keksineensä 1836 menetelmän.  Shleesialainen Rudolph Appel väittää myös keksineensä menetelmän Appelotype ja saa Suuren näyttelyn 1851 mitalin.

1833:  Newyorkilainen R Hoe-yhtiö alkaa valmistaa ja myydä kopiopuristimia.  Ranskalaismallinen puristin muistuttaa varhaista Wattin puristinta.

1833:  Professori Savart tutkii, missä olosuhteissa pisaroituminen on energeettisesti edullista.  Hän selvittelee suihkun nopeuden ja katkeamispituuden välistä riippuvuutta.  Tutkimus ennakoi värisuihkukirjoitinta.

1834:  Yhdysvalloissa philadelphialainen Adam Ramage saa useita patentteja erilaisille puristimille, joiden joukossa on kopiopuristin.

1839:  Albrecht Beyer julkaisee heijastuskopiointimenetelmän.  Valonherkkä materiaali asetetaan kopioitavan alkuperäisen eli originaalin päälle.  Valotettaessa valo läpäisee ensin valonherkän kalvon ja osuu sitten kopioitavaan pintaan.  Paljaalta paperilta suurin osa heijastuu takaisin, mutta ei painojäljen tai kirjoituksen kohdalta.  Sopivalla materiaalilla ja kehitteellä saadaan jyrkkiä kopioita.

1839:  Ranskalaiset litografit Paul ja Auguste Dupont saavat patentin parannetulle siirtomenetelmälle, jolla kivipainokopioita saadaan jopa vanhoista kirjanlehdistä.

1840:  Englannissa myydään Plowmanin salkkumallista kirjeen kopiolaitetta Improved Copyist.

1840:  Englantilainen Alexander Gordon ehdottaa hopeakopiointia piirustusten jäjentämiseen.

1841:  New Yorkissa Bussing-yhtiö valmistaa monistuskirjoittimia.

1842:  Englantilainen Sir John Herschel esittää sinikopion valmistusmenetelmän Lontoossa.  Hän nimeää kopiot syanotypioiksi.  Kun ferrisuoloilla käsitelty paperi valotetaan tussipiirroksen läpi, niin valotus muuttaa suolat ferrosuoloiksi.  Ne muodostavat punaisen verilipeäsuolan kanssa sinistä väriä, ja saadaan negatiivinen sinivedos.

1844:  Lontoolainen Alexander Bain keksii sähkökemiallisen lennättimen tulostuksen.  Sähkösignaali tulee neulan, kaliumferrosyanidilla kyllästetyn paperi ja pyörivän metallilevyn kautta ja muodostaa paperiin Preussin sinistä.  Hän saa 1848 patentin.

1844-1940:  Yhdysvalloissa myönnetään yli 1100 patenttia kirjeen kopiokoneille, monistuskoneille, kopiopapereille, kopiomusteille, kopiopaperin kostutuslaitteille ja kopiokynille.

1845:  Newyorkilainen Bernard Sheridan valmistaa kopiopuristimia.  Yhtiö mainostaa 1845-47 kopiomustetta, kopiopaperia, kopiokirjoja ja käyttöohjeita.

1849:  Massachusettsilainen Henry M Paine patentoi kannettavan kirjeen kopiopuristimen.

1849-1909:  Yhdysvalloissa patentoidaan yli 30 kannettavaa kirjeen matkakopiopuristinta.

1850:  Silkkikaupunki Lyon tuottaa ensimmäisen erän silkki- eli seripainettuja kankaita laatumerkinnällä Imprimés à la Lyonnaise.

1850:  Yhdysvaltalainen George Burnham patentoi metallisen kopiopaperin kostuttajan, jota käytettäessä ei tarvita kostutukseen sivellintä, kosteaa kangasta eikä imupaperia.  Metallilevyn toinen pinta on karhennettu siten, että siihen jää sopiva määrä vettä.  Levy ei syrjäytä kostutuskankaita.  Kostutukseen suunnitellaan ja patentoidaan erilaisia altaita ja laatikoita.

1850:  Newyorkilainen Francis and Loutrel valmistaa monistuskirjoittimia Manifold Letter Writer sekä hiilipaperia.

1850:  Albert Crackell Waterlow patentoi toimiston kivipainomonistuskoneen.  Patentti käsittää kiilloitetun sinkkilevyn ja kivipainokiven käytön, mutta mallissa 1854 Waterlow’s Autographic Press on vain kivi.  Morden & Company rakentaa yhdistetyn kivipaino- ja kopiopuristimen.

1850-1908:  Yhdysvalloissa patentoidaan noin 65 kopiopaperin kostutuslaitetta.

1851:  Englantilainen Britten valmistaa kopiopaperin kostutuslaitetta.

1851:  Englantilainen S Mordan -yhtiö patentoi yhdistetyn kivipaino- ja kopiopuristimen.

1853:  Yhdysvalloissa philadelphialainen William Mann -yhtiö valmistaa kopiokirjoja, jonka sivut on painettu eli ilmeisesti numeroitu.  Kirjansivujen numerointikone on patentoitu.  Yhtiö valmistaa ohutta liimaamatonta kopiopaperia, jota aikaisemmin tuotiin Ranskasta ja Englannista.  Yhtiö on myynyt perustamisestaan 1849 lähtien yli tuhat kopiopuristinta, 20 000 kopiokirjaa ja 3000 kostutuslaitetta.

1854:  Englantilaiset paperikauppiaat myyvät Charles Macintoshin valmistamia kumisia kopiopaperin kostutusarkkeja, joiden toiselle puolelle on kiinnitetty kangas.  Glasgowilainen väritehtailija valmisti 1821 kumitetusta kankaasta sadetakkeja.  Kumin vulkanointi 1840-luvulla tekee mahdolliseksi valmistaa monenlaisia kumituotteita.

1855:  Englantilainen Alexander Terry keksii kevyen puristuskehikon, jolla jäykkäkantiseen kopiokirjaan saadaan riittävä puristus, kun kehyksen lukituslaitteet pakotetaan kiinni.

1856:  Yhdysvaltalainen Owen Jones kuvailee Yuzen-tyyliä ja Yuzen-mallineen valmistusta kirjassaan The Grammar of Ornaments - Ornamenttioppi.

1857:  Englantilaiset John Underwood ja Frederic Burt keksivät kopioituvan painovärin.  He saavat 1863 Yhdysvalloissa patentin parannetulle paino- ja kopiovärille.  Värissä on rauta-gallusmustetta.

1858:  New Yorkissa William Van Anden patentoi rullakopiokirjan, jota markkinoi 1862 Hannah-yhtiö.  Ohut kluuttikantinen kopiokirja on kiinnitetty pyöreään keppiin, jonka ympäri kirja kierretään kopioitaessa.  Keksintö lisensoidaan myöhemmin englantilaisille paperikauppiaille.  Rullakopiokirjoja patentoidaan useita.

1861:  Englantilainen F Bertram keksii kopiokirjan sivun kostuttimen.  Siinä on kaksi huopapäällysteistä telaa, jotka kostutetaan.

1861:  Alphonse Poitevin keksii ferrogallusmenetelmän kopioiden valmistukseen.  Gelatiinilla tai arabikumilla ja ferrisuolalla päällystetty paperi valotetaan.  Kehittämiseen käytetään gallus- tai parkkihappoa.  Edellinen tuottaa violetinmustia ja jälkimmäinen ruskeita viivoja.

1862:  Ranskalainen Leprince esittelee kansainvälisessä näyttelyssä hiilipaperia käyttävän monistuskirjoittimen parannetun version.

1863:  Rhode Islandilla JH Atwater patentoi matkakopiokoneen, jolla kopion saa 30 sekunnissa.

1864:  Englantilainen William Willis Birminghamista kehittää aniliinimenetelmän piirustusten kopiointiin.  Hän saa 1866 patentin Yhdysvalloissa.  Kuva valotetaan liukoisella bikromaatilla ja rikkihapolla käsitellylle paperille ja pannaan aniliinivärihöyryyn, jolloin tapahtuu värinmuodostus.  Valotettu bikromaatti hajaantuu, mutta valottamaton värjäytyy mustaksi.

1864:  R Hoe tuo markkinoille saksalaistyylisen kirjeenkopiopuristimen.

1866:  Englantilainen Huffman patentoi jousikäyttöisen stensiilikynän paperin rei’itykseen.  Yhdysvalloissa Newton, Wilson & Company valmistavat 1880 jousikäyttöistä rei’ityskynää horograph, joka on jousikäyttöinen.

1867:  Yhdysvalloissa patentoidaan kaksi kostutussivellintä kirjeiden kopiointiin.  Jesse Park keksii kankaalla tai huovalla päällystetyn suorakulmaisen kumipalan.  Walter Shriver keksii vesisäiliöllä varustetun siveltimen.  Säiliö on siveltimen kädensijassa.

1868:  Yhdysvaltalainen J Augustus Lynch patentoi kopiokirjan sivun kostuttajan.  Se on huopapäällysteinen sylinteri tai tela, jonka ontto sisäosa on vesisäiliö.

1868:  Yhdysvalloissa cincinnatilainen vihannestukkukauppias Lebbeus Rogers huomasi sanomalehden haastattelussa kuinka hiilipapereita käytetään.  Hän siirtyy valmistamaan hiilipaperia.  Aluksi Rogersin menetelmässä hiili- ja öljyseos levitetään leveällä harjalla kivipöydällä paperille.  Hänen yhtiönsä suunnittelee ja rakentaa ensimmäisen hiilipaperin päällystyskoneen, joka päällystää teloilla kuumalla vahalla paperin.  Yritys toimii ainakin 1885 saakka.

1868:  Ranskalainen Abel Claude Felix Niepce de St Victor ehdottaa kopioinnissa käytettäväksi ammoniakkihöyryä, emäksiä, happoja ja sinipuumustetta.  Hän ehdottaa kopiopaperin käsittelyä kopioinnin helpottamiseksi ja kopiomäärän lisäämiseksi.

1870-luku:  Venäläinen Mihail Ivanovitsh Alisov kehittää tekstien, kuvien ja piirustusten monistustekniikan.  Alisov nimittää tätä keksimäänsä menetelmää aluksi "poligrafijaksi", sittemmin se ristitään hektografiaksi, kreikassa hekaton - sata ja graphos - kirjoittava.  Aniliinivärillä kirjoitetaan paperille, joka kuivuttuaan laitetaan liimasta, glyseriinistä, sokerista ja vedestä tehdyllä massalla sivellyn levyn päälle.  Massa imee väriä, ja laatalta voi vedostaa jopa sata jäljennöstä.  Tätä menetelmää käytetään 1950-luvulle yleisesti, kunnes sitten ilmaantuu markkinoille teknisesti kehittyneempiä monistuskoneita.  Alisov patentoi 1880 hektografipaperin nimellä polygrafinen paperi.  Se kostutetaan ennen käyttöä, jolloin aniliinimusteella kirjoitettu arkki painetaan sen päälle.  Kopioitaessa paperiarkki laitetaan hektografisen arkin päälle.  Jos kopioidaan puristimessa useita arkkeja samanaikaisesti, laitetaan väliin vedenkestävät arkit.  Hektografipaperia voi käyttää myös rullakopiokirjan kanssa ja siitä voi sitoa kopiokirjan.

1870-luku:  Kumileimasimet tulevat yleiseen käyttöön.  Niillä merkitään asiapapereita monin tavoin.  Aletaan valmistaa myös kopioituvia leimasinmusteita.

1870-luku:  Kiinnostus sinkografiaan kasvaa.  Litografisella musteella kirjoitetaan paperille, joka asetetaan kostutettuna sinkkilevyn päälle ja puristetaan, jolloin väri tarttuu sinkkiin.  Paperi kostutetaan jälleen ja poistetaan värin jäädessä sinkkilevyyn.  Levy kostutetaan arabikumiliuksella, värjätään ja painetaan.  1880-luvulla on kaupan Autocopyist, Zinco-Copyist, englantilainen Amateur Lithographer ja saksalainen Eulner ja Lorenz-yhtiön Wonder Lithograph.

1870-80-luvut:  Hiilipaperi tulee toimistoissa yleiseen käyttöön.  Käytännölliset kirjoituskoneet lisäävät hiilipaperin kulutusta.  Ohuita papereita käytettäessä saadaan jopa kymmenen kopiota.

1870:  Sveitsissä Glarnerlandissa kokeillaan paperimallineella painamista kankaalle.  Pian silkkipainoa kokeillaan Mühlhausenissa Elsassissa, Saksassa ja Pohjois-Böömissä.

1870:  Yhdysvalloissa philadelphialainen painaja Charles McIlvaine patentoi neljä aniliinipainoväriä vihreä, punainen, purppura ja sininen sekä kopioituvan mustan sinipuu-kromaattipainovärin.  Hän kehittelee värejä 1871 ja patentoi 1873 ne.

1870-80:  Lordi Rayleigh tutkii nestesuihkujen epästabiilisuutta selvittääkseen, mitkä tekijät vaikuttavat pisaroitumisen nopeuteen.

1871:  Newyorkilainen Arthur Le Clerq saa patentin kirjeen rotaatiokopiokoneelle.  Siinä on neljä puristintelaa ja vesisäiliö.

1871:  Eugenio de Zuccato patentoi sähkökemiallisen painomenetelmän Papyrograph, jossa käytetään stensiiliä.  Vernissatulle rautalevylle piirretään styluksella tai gelatiinilla ja bikromaatilla päällystetylle rautalevylle valokuvataan.  Painopinta muodostuu paljaasta raudasta.  Rautalevyn päälle asetetaan ohut ferrosyanidilla käsitelty paperi ja kuparilevy.  Kun metallilevyt kytketään sähköpatteriin, syntyy Preussin sinistä paperille.

1871:  Tohtori H Vogel esittelee hopeoidun albumiinipaperin, joka herkistetään ammoniakilla kopiointia varten.  Negatiivikuva voidaan kiinnittää säilyvyyden parantamiseksi.

1873:  Englantilainen patentti myönnetään kynälle, jonka kärjessä on kopioväriä eli kemiallista ainetta.  Kun terä kastetaan veteen, saadaan nestemäistä mustetta.

1873:  Lordi Kelvin esittää menetelmän nestepisaroiden sähköiseksi varaamiseksi.

1874:  Englantilainen Joseph Petit Birminghamista patentoi kopiokynän.  Aniliiniväriä sekoitetaan grafiitin, kalkin ja kumin tai tärkkelyskumin seokseen.  Valetut puikot kuivataan ilmassa tai uunissa.  Kirjoituksesta voi ottaa useita kopioita.  Samana vuonna kopiokynille myönnetään useita patentteja.

1874:  Bostonilainen William Fairbairn saa Yhdysvalloissa patentin hydrostaattiselle kopiopuristimelle.  Se toimii kalvolla ja vedenpaineella.

1874:  Yhdysvaltalainen Papyrografipatentti kuvaa monistusmenetelmän, jossa Preussin sininen muodostuu kemiallisesti.  Vernissatulle paperille kirjoitetaan lipeällä käsittelemättömälle puolelle.  Lipeä liuottaa vernissaa, ja stensiili muodostuu.  Puristimeen laitetaan alimmaiseksi ferrisulfaatilla imeytetty imupaperi eli papyrografinen arkki, sitten stensiili ja kaliumferrosyanidilla kostutettu paperi.  Puristuksessa paperille syntyy kirjeen Preussin sininen kuva.

1875:  Zuccato saa patentin papyrografiselle menetelmälle, jossa valmistetaan paperistensiili.  Se asetetaan värillä imeytetyn samettikankaan päälle puristimeen.  Kun stensiilin päälle laitetaan paperi ja puristetaan, niin saadaa kirje kopioitua.  Papyrografeja ei myydä asiakkaille, vaan vuokrataan.

1875:  Nürnbergiläinen Gustav Schwanhausser patentoi Yhdysvalloissa parannetun värillisen kopiokynän.

1876:  Thomas A Edison patentoi mimeografi-kopiokoneen menetelmänä valmistaa stensiilejä monistamista varten.  Stensiili kirjoitetaan värinauhatta kirjoituskoneella tai kirjoitetaan styluksella vahapäällysteiselle huokoiselle arkille, jolloin vaha työntyy syrjään ja arkille jää huokoisia viivoja, joiden läpi väri tunkeutuu monistettaessa.

1876:  Lontoossa Alfred Thomas Byford patentoi kirjeen kopiomenetelmän tavalliselle paperille.  Siinä käytetään erikoisväriä ja joustavaa painotyynyä kopiopuristimessa.

1876:  Englannissa tulee markkinoille jalkakäyttöisillä palkeilla toimiva pneumaattinen rei’ityskynä paperistensiilin valmistamista varten.  Thomas Edison patentoi 1878 parannetun pneumaattisen stensiilikynän.  Brickenridgen pneumaattinen stensiilikynä toimii 1879 polkimella.  Useita patentteja myönnetään.

1876:  Thomas Edison patentoi ja markkinoi sähkökynää, jolla tehdään rei’itettyjä paperistensiilejä monistuskoneeseen.  Kynässä on ensimmäinen kaupallisesti valmistettu sähkömoottori, joka pyörii 50 kierrosta sekunnissa.  Moottori on yhdistetty neulaan, joka lävistää paperiin pieniä reikiä.  Paperistensiili kiinnitetään monistuskoneeseen, jossa värillä kyllästetty huopatela puristaa väriä stensiilin läpi paperille.

1877:  Yhdysvaltalainen JA Powlett saa patentin pneumaattiselle kopiopuristimelle.  Jäykkien saranoitujen kansien välissä on kopiokirja ja kumipussi.  Kun pumpataan kumipallolla ilmaa pussiin, se puristaa kopiokirjan kantta vasten.  Laitetta markkinoidaan nimellä Atmospheric Copying Press.

1877:  Puolalainen New Yorkissa maanpaossa elävä aatelismies kreivi Charles Walpuski patentoi Yhdysvalloissa kopiokynän.  Se on ensimmäinen Yhdysvalloissa valmistettava kopiokynä, jota myy Eagle Pencil -yhtiö New Yorkista.

1877:  Yhdysvalloissa Leon Fargue patentoi kiinteän musteen kopiokynän miraculous pen.  Sitä myy Faber.

1877:  Yhdysvaltalainen Young, Ellis & MacDonald valmistaa monistuskirjaa Star, jossa on kirjoituspaperi- ja hiilipaperisivut.  Irroitettava kirjoituspaperi lähetetään kirjeenä, ja hiilipaperikopio jää kirjaan.  Muut tekevät myöhemmin samanlaisia kirjoja.

1877:  Eugenio de Zuccato saa patentin uudelle stensiilin valmistusmenetelmälle - viilalevy, jota kutsutaan nimellä Trypograph - kreikassa trypan tarkoittaa poraamista.  Ohut toiselta puolelta vahattu paperi laitetaan karkealle viilan tapaiselle pinnalle.  Kun metallistyluksella piirretään, niin paperiin ja vahaan syntyy pieniä reikiä, joiden läpi muste tunkeutuu.  Zuccato ja paperikauppias Wolff myyvät 1880-luvun alussa Papyrographien lisäksi Trypographeja.

1877:  Yhdysvalloissa esitellään sinikopiomenetelmä.  Sinikopiopaperia valmistetaan 1881 kaupallisesti.

1877:  Henri Pellet saa positiivisen syanotypian toimivaksi.  Hän patentoi sen 1881Yhdysvalloissa.  Valotuksen jälkeen paperi kehitetään kaliumferrosyanidilla, joka reagoi ferrikloridin kanssa muodostaen Preussin sinistä.

1878:  Lontoolainen yritys Field & Tuer ilmoittaa rasvatonta ja öljytöntä hiilipaperia, joka on puhdas ja kuiva.

1878:  San Franciscossa Joseph Perkins saa patentin kiinteän musteen kopiokynälle.

1878:  Yhdysvalloissa Josiah Pumphrey patentoi kopiomenetelmän, jossa alkuperäisestä asiakirjasta valmistetaan ensin kopiomasteri.

1878:  Vincenz Kwaysser ja Rudolf Husak patentoivat Englannissa gelatiinimonistinlaitteen eli hektografin.  Hektografin tyyny tehdään tavallisesti gelatiinin, glyseriinin ja joskus liiman seoksesta.  Joskus lisätään karboli- tai salisyylihappoa homeen kasvun estämiseksi.  Asiakirja kirjoitetaan käsin tai kirjoituskoneella hektografisella musteella ja annetaan kuivua.  Arkki laitetaan kostutetun hektografin pinnalle muutamaksi minuutiksi, jolloin mustetta siirtyy gelatiiniin.  Kun kopiopaperi puristetaan gelatiinipinnalle, saadaan kopio.  Stensiilimenetelmä otetaan 1881 käyttöön.  Stensiili asetetaan gelatiinin pinnalle, telataan aniliinimuste ja annetaan olla tasaisen painon alla puolisen tuntia, jolloin muste siirtyy gelatiiniin.  Jos stensiili on kohdistettu, voidaan gelatiini värjätä useita kertoja ja saada tuhat kopiota.

1879:  Yhdysvaltalainen kilpimaalari DW Ream patentoi tiheän verkon, jonka avulla voidaan tehdä kirjainmallineita.

1879:  Yhdysvalloissa newyorkilainen valmistaja Cooke & Cobb mainostaa siistiä ja kuivaa hiilipaperia.

1879:  New Yorkissa Joseph Hoffman saa patentin kiinteän musteen kopiokynälle Improvement in Soluble-Ink Pens.

1879:  Ranskassa Bellet ja Arros valmistavat sähkökipinäkynän.  Se on eristetty paitsi kärjestään ja yhdistetty kelaan, joka tuottaa niin voimakkaan kipinän, että se lävistää paperin.  Stensiilipaperi laitetaan metallilevylle, joka on yhdistetty kelaan.  Kynällä piirrettäessä kipinät rei'ittävät paperia.

1879:  Newyorkilainen Philip G Rosefeld patentoi Englannissa hektografin; samoin Adolf Hardt.  Levitus esittelee Wienissä hektografia.

1880-luku:  Japanilainen Zisukeo Mirose elvyttää Yuzen-tekniikan ja parantaa sitä kankaiden silkkipainamisessa.

1880-luku:  Yhdysvalloissa Bailey Manufacturing -yhtiö myy kopiokirjoja, jotka on valmistettu yhtiön tuomasta japanilaisesta kopiopaperista.

1880-luku:  Kirjoituskoneisiin myydään värinauhoja, joiden väri on kopioituvaa.  Omien nauhojen uudelleen värjäämiseksi on saatavana ohjeita.  Väri valmistetaan aniliiniväristä, glyseriinistä ja joskus alkoholista.  Jotkut reseptit sisältävät vaseliinia tai saippuaa.  Kirjoituskoneen värinauha kirjoittaa mustaa jälkeä, mutta kopion jälki on purppura, sininen, punainen tai vihreä.

1880:  Ranskassa Lyonissa kokeillaan silkkipainatusta.  Kokeillaan kudottua silkkikangasta.  Menetelmä kulkeutuu Englantiin.

1880:  Yhdysvalloissa Jacob Sammons patentoi pneumaattisen kopiopuristimen, jossa on vipukäyttöiset palkeet mukana.  Sammons saa 1883 parannetulle laitteelleen patentin ja myy sen US Pneumatic Copying Press -yhtiölle.

1880:  Thomas Edison patentoi viilalevyyn perustuvan stensiilimonistuslaitteen Mimeograph (kreikan mimos - burleski teatteri, jäljittelevä).  Imupaperilla tuettu paperi asetetaan neulankärkilevylle tai karhennetulle levylle.  Styluksella piirrettäessä terävät kohdat lävistävät paperin.  Monistettaessa käytetään puolijuoksevaa mustetta.

1880:  Englantilainen David Gestetner saa patentin stensiilin valmistuslevylle, jonka pinnassa on ohuita metallilankoja.  Kirjoitusalustalle laitetaan vahattu stensiilipaperi ja kirjoitetaan styluksella.  Hän saa 1881 patentin Yhdysvalloissa.  Gestetner patentoi 1881 styluksen Cyclostyle, jossa kynään on asennettu pieni pyörivä hammastettu pyörä.  Hän saa 1882 sille patentin Yhdysvalloissa.  Kynällä kirjoitetaan toiselta puolelle vahatulle ohuelle paperille.  Gestetner patentoi 1888 parannetun kynän Neo-Cyclostyle.  Hänen yhdysvaltalainen kumppaninsa Augustus Klaber markkinoi sitä nimellä Neostyle.

1880:  Englannissa birminghamilainen Josiah Pumphrey esittelee collografia.  Tavallisella rautagallusmusteella kirjoitettu asiakirja laitetaan heti ohuesti gelatiinilla, joka on kostutettu kaliumbikromaatilla, päällystetyn lasilevyn päälle.  Paperi ja levy puristetaan telapuristimella yhteen.  Kun paperi poistetaan, niin gelatiiniin on jäänyt jälki, joka voidaan värjätä kuten kivipainossa.

1880-99:  Yhdysvalloissa patentoidaan 32 gelatiinimonistuslaitetta.  Niillä on monta nimeä: seostyyny, kopiotyyny, gelatiinityyny, kuivakopioija (kopiopaperia ei tarvitse kostuttaa), hyytelögrafi ja grafi.  Yleisnimeksi tulee hektografi kreikan sanoista sata ja kirjoitan.  Hyviä kopioita ei tulee sata, vaan 40-60 kopiota.  Hektograph Company of New York patentoi hektografinsa Yhdysvaltojen lisäksi Itävallassa, Ranskassa, Belgiassa, Englannissa, Saksassa ja Venäjällä.  Yritys omistaa ensimmäiset yhdysvaltalaiset patentit 1880, jotka myönnettiin keksijöille Emil Holtzmann sekä Vincenz Kwaysser ja Rudolf Husak.  Hektografi on 1950-luvulla käytössä toimistoissa, kouluissa ja kotona.

1880-1910:  Yhdysvalloissa 11 suurta kopiokoneyhtiötä valmistaa kukin noin 5000 konetta vuodessa ja noin 50 pientä yhtiötä noin 500 konetta vuodessa.  Vuosittain valmistetaan vähintää 80 000 kopiokonetta.

1882:  Connecticutilainen Leonard Bailey saa Yhdysvalloissa patentin kirjeen kopiopuristimelle.  Niitä on 1890 mennessä 500 kappaletta Yhdysvaltain hallituksen käytössä.

1882:  Channing Whitaker kehittää kopiokehyksen sinikopioita varten.

1883:  Englantilainen Harrison & Sons myy kolmen kokoista kopiokirjapuristinta.  Siinä on puiset levyt, joiden väliin kopiokirja asetetaan, ja kun metallikehys suljetaan lukituslaitteella, saadaan kopiointiin riittävä puristus.

1884:  Yhdysvaltalainen Benjamin Walker patentoi tiheän metallilankaverkon kirjain- ja numeromallineita varten.  Väri painetaan verkon läpi kumirullalla.

1884:  Yhdysvaltalainen kirjeenkopioinnin ohjekirja sanoo, että taitava kopioija voi kopioida 50 kirjettä 15 minuutissa.

1884:  Aina valmiin leimasintyynyn resepti ilmestyy.  Se muistuttaa hektografin reseptiä ja siältää gelatiinia ja glyseriiniä.  Värinä on tavallisesti aniliiniväri.  Tavallisten leimasintyynyjen musteessa on aniliiniväriä, alkoholia ja glyseriiniä.

1884:  Edison patentoi stensiilin valmistukseen kirjoituskoneen, jonka kirjakkeissa on lukuisia teräviä piikkejä.  Kone ei saavuta suosiota, koska se on erikoiskone.

1885:  Kanadalainen John F Lash Torontosta saa Yhdysvaltain patentin rullakopiolaitteelle.  Kostutettu kopiopaperi kiertyy rullalta.  Ennen sen kulkua telojen puristuksen kautta paperille laitetaan kopioitava kirje.  Puristuksen aikana väri siirtyy kopiopaperiin ja kopio leikataan leikkurilla.  Laitteen etu on sen nopeus.  Rullakopiolaitteille myönnetään yli 70 patenttia 1920 mennessä.  Joissain toimistoissa rullakopiokone on käytössä 1950-luvulla.  Käytettäessä hektografista mustetta voidaan saada jopa 30 kopiota samasta alkuperäisestä kirjeestä.

1885:  Yhdysvalloissa philadelphialainen Alvah Bushnell on suuri rullakopiokirjojen valmistaja.  Hänen Perfect-kopiokirjat saavat 1893 mitalin ja diplomin maailmannäyttelyssä Chicagossa.  Bushnell myy kopiokirjojaan vähittäiskauppiaiden lisäksi suoraan asiakkaille postimyynnissä.

1885:  Edison myy viilalevypatentin, joka myydään 1887 chicagolaiselle puutavarakauppiaalle Albert Blake Dick.  Hän yhdistää sen keksimäänsä tasomonistimeen ja myy nimellä Autographic Duplicating Press ja myöhemmin Edison Diaphragm Mimeograph tai Edison's Mimeograph Edisonin luvalla.

1886:  Lontoolaiset John ja Frederick patentoivat kaksi hiilipaperia, joissa käytetään puiden väriaineita: sinipuu, punainen santelipuu Caesalpina brasilensis, itäintialainen väripuu Caesalpina sappan ja persikkapuu.  Vahana käytetään 1800-luvun lopussa karnaubavahaa joko yksin tai sekoitettuna mehiläisvahaan, seresiiniin, palmuvahaan tai montaanivahaan.

1887:  Yhdysvaltalainen matemaatikko Charles Nelson patentoi mallinepainokoneen, joka on kehitelty edelleen Dickin ja Edisonin laitteesta.

1887:  Yhdysvaltalainen CN Jones patentoi stensiilipainokoneen.

1887:  Newyorkilainen Lyra Lead Pencil -yhtiö tuo markkinoille kopiokirjan puristimen Simplex Copying Press.  Siinä on joustavat teräskannet, joilla saadaan kopiointiin tarvittava puristus.

1887:  Yhdysvaltalainen Henry Meyers ehdottaa monia kopiokynän värejä.  Hän käyttää keltapuusta Morus tinctoria (myös Chlorophora tinctoria tai Rhus coriaria tai toxicodendron) saatavaa keltaista väriä sumakki, joka rautasuolojen kanssa muodostaa mustan värin, sekä karmiinia ja indigoa.

1887:  Yhdysvaltalainen Rapid Duplicating Machine -yhtiö tuo markkinoille monistuskoneen Rapid Copying Duplicator.  Se kopioi masterilta kostutetulle paperiarkille.  Masteri valmistetaan kopioituvan hiilipaperin avulla peilikuvana kirjoituskoneessa, lyijykynällä tai styluksella.  Masteriarkki kiinnitetään koneeseen kopioituvan hiilipaperiarkin värijälki ulospäin.  Kone kostuttaa arkit, joille jälki kopioituu kammen pyöräytyksellä.

1887:  Yhdysvalloissa baltimorelainen Papyrograph Printing -yhtiö painaa jopa kirjoja monistusmenetelmällä kuten Valikoima varhaisia skotlantilaisia runoilijoita.  Sen kokoaa William Browne Johns Hopkins yliopiston käyttöön.

1887:  Englantilainen Frederick W Zimmer patentoi Fast Automatic -monistuslaitteen, jossa on stensiilikehys.  Hän saa 1888 sille patentin Yhdysvalloissa.  Jousi nostaa saranoidun kehyksen ylös nopeuttaen monistamista.

1888:  Walpuski saa patentin kopiokynälle, jossa on nigrosiinia, kimröökiä ja rautatannaattia.

1888:  Englantilainen John Underwood valmistaa kopioituvaa kirjoituskoneen värinauhaa, jonka väri on musta, lähtemätön ja kopioituva.

1888:  David Gestetner alkaa Englannissa valmistaa kirjoituskoneen stensiiliarkkeja ohuesta vahatusta paperista.

1888:  Yhdysvaltalainen John Brodrick patentoi viilalevyyn perustuvan monistuslaitteen Copygraph.

1888:  Lontoossa George H Smith patentoi hektografin gelatiinin, jossa on kaoliinia.  Yhdysvalloissa kaoliinigelatiinille myönnetään 1889-1908 viisi patenttia.

1888:  Japanissa aletaan suunnitella kopiolevyä toshaban.

1889:  Lontoolainen Harrison and Sons valmistaa kirjoituspaperi- ja kirjoitusvälinelaatikoita, joihin on yhdistetty kirjeen kopiopuristin.

1889:  Bostonilainen John P McPherson saa Yhdysvalloissa patentin hydrostaattiselle kopiopuristimelle.  Siinä on pyörä ja ruuvi, jotta puristin voidaan säätää kopiokirjan paksuuden mukaan.

1889:  Kalifornialainen Howard W Brown  patentoi hektografipaperista tehdyn kopiokirjan ajatuksen.

1890-luku:  Meiji-kauden puolivälissä Japanissa kirjoitetaan siveltimellä, koska täytekyniä, lyijykyniä eikä kirjoituskoneita ole laajassa käytössä.  Monistus tapahtuu hektografilla, jonka massa tehdään liimasta tai agar-agarista ja glyseriinistä.  Sisäministeriön virkamies Horii Shinjiro (1856-1932) ja hänen kauppaliikkeessä työskentelevä poikansa Jinki (1874-1962) alkavat suunnitella monistuslaitetta.  He suunnittelevat masterin tai stensiilin valmistukseen vahalla päällystettyä ganpi-paperia.  Horiit arvelevat, että stensiili on leikattava kynällä eli styluksella karkean viilapintaisen levyn päällä.  Horii Shinjiro menee 1893 Chicagon maailmannäyttelyyn tarkastelemaan Edisonin mimeografia, joka käyttää ohutta stensiilipaperia.  Japanin merkit monine piirtoineen vaativat tukevan paperin, joka ei repeä helposti.  Japanin ensimmäinen toshaban valmistuu 1894 ja saa patentin 1895.  Kiinan-Japanin sota puhkeaa 1894, ja armeija ottaa toshabanin käyttöönsä.  Ilmoitus 1897 englanninkielisessä lehdessä Japan Times tuottaa suotuisan tuloksen.  Jopa lapset voivat monistaa yli tuhat arkkia tunnissa.

1890:  Yhdysvaltalainen Samuel Hall saa patentin menetelmälle, jolla valmistetaan jäljiteltyjä kopiopuristimessa kopioituja kirjeitä.  Markkinoilla on monistuslaitteita, jotka tuottavat niin hyviä kopioita, että vastaanottaja huomaa olevansa yksi viidestä sadasta tai tuhannesta kirjeen saajasta.  Siksi Hallin laitteella kostutetaan monistetut arkit, jolloin ne näyttävät yksilöllisiltä henkilökohtaisilta puristimessa kopioiduilta kirjeiltä, eikä vastaanottaja huomaa olevansa yksi suuresta joukosta.  Samaan huijaustarkoitukseen patentoidaan 1901 mennessä kolme kostutuslaitetta.

1890:  Yhdysvalloissa Joshua Jones saa patentin hydrauliselle kopiopuristimelle.

1890:  Ensimmäinen käytännöllinen diatsokopiomenetelmä primuline esitellään.  Diatsosuolat hajoavat sinisen ja ultravioletin valon vaikutuksesta.  Kopio kehitetään ammoniakkihöyryssä, josta tulee nimi ammoniakkikopio.

1891:  Yhdysvaltalainen Zebulon ten Raynor patentoi ehkä halvimman viilalevyn.  Paperimassalevy on päällystetty kvartsihiekalla tai hiekkapaperilla.

1892:  Hampurin Taide- ja käsiteollisuusmuseon johtaja J Brinkmann kuvailee eräässä julkaisussa silkkipainoa.

1894:  Edisonin Mimeograph-kirjoituskone on markkinoilla.  Siinä on tavalliset kirjakkeet, mutta ne on muotoiltu erikoisesti stensiiliarkkien kirjoittamiseen.  Konetta voi käyttää myös tavalliseen kirjoitukseen.

1895:  VI Lenin tapaa Sveitsissä Plehanovin ryhmän mukanaan mimeografi-monistuslaite.  Sillä voidaan monistaa lentolehtisiä, kun edellisenä vuonna tehtiin käsin neljä lentolehtistä.  Mimeografiassa saadaan lävistetty kuva kirjoittamalla uurtojuovaisella teräslevyalustalla olevalle vahatulle paperille.  Luottakalvo asetetaan tasaiseen kehykseen ja värjätään toiselta puolelta, jolloin vedos saadaan toista puolta vasten puristetulle paperille.

1896:  Horii Shinjiron kopiolevyllä toshaban on myyntiedustaja San Franciscossa, Vladivostokissa, Shanghaissa ja Hong Kongissa.  Haaratoimisto avataan 1911 Shanghaissa ja myyntitoimisto Soulissa 1912.

1896:  J Hart Player kehittää heijastuskopiointimenetelmää.  Hän kutsuu kopioita playertypioiksi.

1897:  Harry W Lowe patentoi Yhdysvalloissa rotaatiomonistuskoneen, jonka Neostyle-yhtiö ostaa 1898.  Rotary Neostyle toimii joko käsi- tai sähkökäyttöisenä.  Monistuskoneessa on rei’itetty rumpu, jolle stensiili kiinnitetään.  Värilaite on rummun sisäpuolella.  Muste painetaan reikien ja stensiilin läpi paperille.  Tasomonistuslaitteita käytetään vielä muutamien kappaleiden monistamiseen.  Jos monistetaan alle 50 kappaletta, on hektografi taloudellisempi.  Rotaatiomonistuskoneen valmistajia on Englannissa Roneo, Ellams ja Gestetner sekä Yhdysvalloissa Mimeograph, Rotary Neograph ja Rotary Lineograph.  Rotaatiostensiilimonistuskoneet ovat suosittuja kouluissa ja yliopistoissa.

1898:  MP Orsoni keksii stensiilipainokoneen Aquatype.  Kohopainossa painetaan ensin viivakuvat.  Sitten Aquatype painaa stensiilien avulla vesivärit.

1899:  Leipzigissa Artur Seemann kuvailee tarkasti silkki- eli seripainoa.

1899:  Englannissa otetaan käyttöön Vandyken kopiomenetelmä nimellä kallitypia.  Kopiopaperi herkistetään orgaanisten ferrisuolojen ja hopeanitraatin seoksella.  Valotuksen jälkeen kuva kehitetään juoksevalla vedellä ja kiinnitetään hypoliuoksella.  Hopeanitraatista muodostuu musta negatiivikuva.  Siitä voidaan kopioida positiivikuva.

1899:  St Bride Institute esittelee sähköisen painovärittömän painamisen.  William Friese-Greene on sen keksijä.  Erikoispaperi alistetaan painokoneeseen, johon on kytketty tasavirta: toinen napa on paino- ja toinen puristussylinteri.  Virta kulkee paperin läpi, kun se on puristuksessa, ja paperiin muodostuu seepiavärinen jälki.  Menetelmällä painetaan kirja Interesting Dovercourt ja joitain sivuja lehteä Barnet's Weekly Printing Trade Gazette.  Yhtiö lopetetaan 1904, sillä menetelmä on kallis.

1800-luvun loppu:  Saksassa seripainolla, sihtipainolla eli silkkipainolla on käytännöllistä merkitystä.

1900:  Lontoolainen Samuel H Crocker saa Yhdysvalloissa patentin parannetulle pneumaattiselle kopiokirjalle.  Vahvasti sidotun jäykkäkantisen soljin varustetun kirjan väliin sijoitetaan kumipussi, johon kumipallolla pumpataan ilmaa.

1900:  Leipzigilainen Friedrich Ehrlich saa Yhdysvalloissa patentin automaattiselle kirjoituskoneelle, joka toimii pneumaattisesti.  Paperinen reikänauha ohjaa konetta, jolla voi kirjoittaa halutun määrän kirjeitä.  Reikänauha kirjoitetaan eri koneessa.  Kun kirjeiden kirjoittaja laittaa uuden arkin kirjoituskoneeseen, hän kirjoittaa osoitteen ja tervehdyksen.  Sitten kirje kirjoitetaan reikänauhalta nopeudella noin kymmenen merkkiä sekunnissa.

1900:  René Graffin rakentaa fotostaattikoneen.  Sillä voi nopeasti valmistaa negatiivijäljennöksiä suoraan paperille.  Jos halutaan positiivi, kuvataan ensimmäinen kopio.

1903:  Pohjois-Amerikassa kokeillaan silkkipainoa.

1903:  Leon Didier esittää kopioimismenetelmän pinatypia, joka kuuluu kromaattimenetelmiin.

1903:  Yhdysvaltalainen Joseph Dixon Crucible -yhtiö tuo markkinoille Eterno-kopiokynän.  Sen jälki on lähtemätön eli kulumaton.  Dixon valmistaa myöhemmin Intenso- ja Eldorado-kopiokyniä.

1904:  Yhdysvaltalainen Gammeter Multigraph on pieni yksinkertainen painokone.  Se painaa ladelmalta, joka on ladottu sylinteripinnalle kirjoituskoneen kirjakkeita muistuttavilla kirjakkeilla.  Painaminen tapahtuu värinauhalla, joten painojälki muistuttaa konekirjoitusta.

1904:  Yhdysvaltalainen WE Peck patentoi kirjeen kopiointilaitteen.  Siinä on sähköllä kuumennettava tela, vesisäiliö ja kangas, joka kiertää telan ympäri ja kostuttaa kopiopaperin.

1905:  Hektografipaperia valmistetaan rullapaperimuodossa.  Sitä käyttää Beck-yhtiön Champion-monistuskone.  Muita hektografirullapaperia käyttäviä laitteita ovat Schapirograph, Daus-yhtiön Tip-Top ja englantilainen Tablograph.

1905:  Tellkampf ja Traube keksivät fotolipainatuksen.

1905:  Keksijä T Manly kehittää valokuvaukseen perustuvan kopiomenetelmän, joka on epäsuora pigmenttivedos.  Manly kutsuu sitä otsobromivedostukseksi.

1906:  Valokopiokone patentoidaan.

1907:  Taiteilija Samuel Simon saa Englannissa Manchesterissa patentin tuettomalle tai kannaksettomalle tai avoimelle mallineelle eli rajaajalle.  Malline on kiinnitetty tekstiiliverkkoon (shifonkia tai vastaavaa), ja väri taputellaan harjalla verkon läpi painoalustalle.  Seripaino, serigrafia, silkkipaino eli sihtipaino tulee käyttökelpoiseksi.  Myöhemmin harjan asemesta käytetään raakelia, jolla väri painetaan verkon läpi.

1907:  Englannissa keksitään ferrogelatiinimenetelmä, jota kutsutaan nimellä Ordoverax ja Yhdysvalloissa Lithoprint.  Kehittämätön sinikopio laitetaan gelatiinipinnalle, jolloin rautayhdisteet muuttavat gelatiinia kemiallisesti.  Viiva- tai kuvakohtiin tarttuu painoväri.

1908:  Englantilainen Roneotype painaa värinauhalla faksimilekirjoituskonejälkeä.

1909:  Saksalainen Max Kluge Breslausta rakentaa rullakopiokoneen, jossa kirjeen kopioinnin jälkeen kopiopaperin pää kiertyy Bunsen-lampulla kuumennettavan sylinterin ympäri, joka kuivaa kopion.  Kopiopaperi leikataan automaattisesti joka kolmannen kammen kierroksen jälkeen.  Koneessa on leimauslaite, joka toimii käsivivulla ja leimaa alkuperäiseen kirjeeseen sanan kopioitu.

1910:  Yhdysvalloissa yhtiö Rectigraph alkaa valmistaa valokopiokoneita.

1910:  Japanilainen Horii Shinjiro ja poikansa Jinki valmistavat rotaatiomonistuskoneen. 

1911:  Yhdysvaltalaiset silkkipainopioneerit John Pilsworth, Charles M Peter ja Edward A Owens kokeilevat Portlandissa ja myöhemmin San Franciscossa.

1911:  Pennsylvanialainen Howard T Hallowell saa viimeisen yhdysvaltalaisen patentin ruuvilla varustetulle kirjeen kopiopuristimelle.  Hän siirtää patentin pennsylvanialaiselle Standard Pressed Steel -yhtiölle.

1911:  John McTammanyn automaattinen kirjoituskone ei toimi pneumaattisesti, vaan käyttää sarjaa tähtipyöriä, jotka ohjaavat kirjakkeita.  Reikänauha ohjaa tähtipyöriä.

1911:  Eastman Kodak valmistaa fotostaattikameroita.  Valotuksen jälkeen valonherkkä rullapaperi kehitetään ja kiinnitetään automaattisesti ja kuivataan lopuksi kuivausrummulla.  Fotostaatilla saa noin 180 kopiota tunnissa.  Muita kilpailijoita ovat Rectigraph ja englantilainen Lucigraph.

1912:  Edmund Knecht ja James B Fothergill julkaisevat Lontoossa kirjan The Principles and Practice of Textile Printing, jossa kuvaillaan silkkipaino merkittäväksi tekstiilien painomenetelmäksi.

1912:  Englantilaista rullakopiokonetta Roneo myydään Yhdysvalloissa.  Roneo käyttää glyseriinillä käsiteltyä paperia, jota ei tarvitse kostuttaa.

1914-15:  Yhdysvaltalainen kaupallinen taiteilija John Pilsworth kehittää San Franciscossa monivärisen seri- eli silkkipainomenetelmän.  Myöhemmin hän saa yhdessä Edward A Owensin kanssa patentin menetelmälle, jossa samalta silkkiverkolta painetaan useita värejä.  Menetelmän kaupallinen nimi on Selectasine.

1915:  Ryhmä Pilsworth, Peter ja Owens perustavat yhtiön Selectasine Systems.  Charles Peter kehittää menetelmän, jolla valokuvaamalla valmistetaan silkkipainon malline.

1916:  Yhdysvaltalainen WH Gordon kokeilee silkkipainomallineen valmistamista valokuvausmenetelmin.

1917:  Kalifornialainen EA Owens suunnittelee silkkipainokoneen Selectasine.  Siinä on raakelin toiminta mekanisoitu.

1917:  Englannissa lentokonetehdas Royal Aircraft Factory valmistaa silkkipainossa tekstejä ja symboleja.

1917:  Saksalaiset sotavangit valmistavat Japanissa Bando-leirillä toshabanilla lehteä Die Baracke, jonka painos suurimmillaan on 340 kappaletta.